Puheenvuoro



Huotari Voitto, piispa

Otsikko:
Kirkkolain, kirkkojärjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen virkamiesoikeudellisten säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 2/2006)

Täysistunto:
Tiistaina 7 päivänä marraskuuta 2006 klo 9.00

Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Kiinnitän huomiota kahteen aivan toisistaan erilliseen asiaan. Ensiksi, kurinpitomenettelystä ehdotetaan nyt luovuttavan. Se onkin nykyisellään erittäin raskas ja siitä luopuminen on perusteltua. Toisin kuin kirkkolain muutosehdotusten yleisperusteluissa annetaan ymmärtää, kurinpitomenettelyssä ei ole kuitenkaan kysymys nimenomaan virkasuhteen irtisanomiseen tai purkamiseen suoranaisesti liittyvästä asiasta, vaan on kysymys viranhaltijan huomauttamisesta sellaisesta asiasta, jossa on ollut moittimisen syytä. Kyse on ollut tavasta, jolla siis on voitu ottaa käsiteltäväksi esimerkiksi papin poikkeaminen kirkkomme opista tai papille sopimaton käyttäytyminen taikka tapa kohdella työtovereita esimerkiksi naispappeusasiassa taikka seurakuntalaisia. Näiden asioiden käsittelyä varten kirkossa tarvitaan jatkossakin työvälineitä. Kirkko on normatiivinen yhteisö toisin kuin kunta ja valtio, ja sen takia tässä suhteessa vertaus kuntaan ja valtioon ei osu kohdalleen. Muun muassa piispoihin kohdistetaan lisääntyvästi odotuksia, jotta ongelmiin tartuttaisiin. Tämä koskee papin pysymistä opetuksessaan ja julistuksessaan kirkkomme linjoilla tai toimintaa papille sopivalla tavalla tai säännösten ja määräysten mukaisesti. Esityksen mukaan viranhaltijalle, joka on rikkonut tai laiminlyönyt viran velvollisuuksia, voitaisiin antaa varoitus. Tuo varoitus on suurin piirtein sama asia, kuin tällä hetkellä voimassa olevassa lainsäädännössä huomautus, joka voidaan antaa. Tämän varoituksen voisi antaa esimies. Kirkkojärjestyksen muutosehdotuksessa selkiinnytetään esimiehisyyttä. Se on hyvä asia. Kirkkoherra on sen mukaan muun muassa muiden seurakuntansa pappien ylin esimies. Vain kirkkoherra voi siis antaa alaiselleen papille varoituksen. Piispa puolestaan voisi puuttua ainoastaan kirkkoherran toimiin. Tuomiokapitulilla ei olisi mahdollisuutta puuttua pappien toimiin muuten kuin siinä tapauksessa, että halutaan sanoa irti. Mitään muita mahdollisuuksia toimia, puuttua pappien toimiin ei siis tuomiokapitulilla ole, ei mitään työvälineitä. Ehdotuksen mukainen tilanne saattaa johtaa siihen, että piispan ja tuomiokapitulin sijasta moitteet voidaankin kohdistaa jatkossa vain kirkkoherralle, moitteet, jotka koskevat seurakunnan papistoa. Tämäkö on tarkoitus? Onko siis tarkoitus, että piispa ja tuomiokapituli pääosin tai ainakin käytännössä vapautetaan moitteiden käsittelemisestä? Jos niin ei ole, millaisia työvälineitä piispalle ja tuomiokapitulille on tarkoitus jättää? Toivon, että valiokunta käsitellessään säädöksiä ja säädösten perusteita esittäessään kiinnittäisi tähän huomiota. Nyt tässä on tekstiä varsin runsaasti, mutta tätä muun muassa julkisuudenkin tähden ja myöskin valitusherkkyyden tähden varsin merkittävää asiaa on kovin puutteellisesti vain muutamalla virkkeellä sivuttu.

Ja sitten aivan toinen asia. Seurakuntarakenteet ovat nyt historiansa kaikkein laajakantoisimmassa ja kaikkein syvälle käyvimmässä muutoksen tilassa. Voidaan sanoa hiukan runollisesti, että mannerlaatat ovat nyt liikkeessä. Tällä vuosikymmenellä kirkkohallitus on tehnyt kuutisenkymmentä seurakuntaliitospäätöstä. Ne ovat koskettaneet tavalla tai toisella noin 140:ää seurakuntaa. Tällä vuosikymmenellä ensi vuoden alkuun mennessä noin 70-80 seurakuntaa poistuu Suomen seurakuntakartalta itsenäisinä. Yksi seurakuntaliitosten syy on työvoiman joustava ja tarkoituksenmukainen käyttö, tai nimenomaan sen puute. Tämä on siis nykyisin erittäin hankalaa, jopa seurakuntayhtymien sisällä. Mielestäni, ja tämä on oma visioni, olisi harkittava siirtymistä kaksitasoiseen seurakuntahallinnon rakenteeseen, jossa on perustaso ja yhteistyötaso. Perustaso on seurakunta, yhteistyötaso voisi olla seurakuntayhtymän tai rovastikunnan kokoinen. Se hoitaisi seurakuntatyön tukipalvelut, kuten taloudenhoidon, kiinteistönhoidon, väestörekisteritehtävät ja myös henkilöstöhallinnon. Tämä johtaisi säästöihin tukipalveluissa, se lisäisi ammattitaitoista asioiden hoitoa ja tarkoituksenmukaista työvoiman käyttöä. Se vähentäisi painetta seurakuntaliitoksiin. Ennen kaikkea omasta puolestani näen, että se olisi tulppana kirkollisen elämän rapautumista vastaan, josta nyt on huolestuttavia merkkejä. Virat voisivat tällöin olla hallinnollisesti yhteistyöyksikön virkoja. Yhteistyöyksikkö osoittaisi perustasolla seurakuntien käyttöön pysyvästi kylläkin tietyt virat, mutta hallinnollisesti ne olisivat yhteistyöyksikön virkoja, jolloin niiden virkojen käyttö olisi nykyistä tarkoituksenmukaisempaa ja henkilöstöhallinto laadukkaampaa. Kun nyt tehdään kirkkohallituksen esityksessä ehdotettuja muutoksia, kysyn mielessäni, onko vielä pidemmälle ja vielä syvemmälle menevien, mutta tällä hetkellä hyvin tarpeelliselta näyttävien muutosten ja visioiden edellytyksiltä viety pohja. Sementoidaanko nyt jotakin niin perusteellisesti, että tätä noin kahdeksan vuoden aikaa, joka meillä on käytössä, kun kuntarakenteet liikkuvat, ei voida tehokkaasti käyttää niin, että meillä ensi vuosikymmenellä, jolloin tämä kenttä rauhoittuu, olisi hyvät rakenteet kirkolla itsellään toimintaa varten. Ja haluan tässä yhteydessä sanoa myöskin sen, että meillä on tällä hetkellä seurakunnissa aivan liian paljon seurailevaa ajattelutapaa liittyen rakennemuutoksiin. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee, ja tehdään johtopäätöksiä sitten. Sen sijasta olisi aktiivisesti ja dynaamisesti, luovalla otteella ja visioivasti lähdettävä kulkemaan rinnalla, jotta ne rakenteet, jotka ensi vuosikymmenellä ovat joka tapauksessa uudessa mallissa, että ne rakenteet olisivat sellaisia, että ne tukevat sellaista seurakuntaelämää, joka on tulevaisuuden kannalta tarpeellista. Seurakuntarakenteen osalta olemme siis joka tapauksessa ensi vuosikymmenellä aivan toisenlaisessa tilanteessa kuin nyt. Nyt tehtävillä muutoksilla ei pitäisi tukahduttaa ennakkoluulotonta rohkeaa visiointia, jossa virat ja niitä koskevat järjestelyt nähdään vain työvälineinä kirkon tehtävän toteuttamiseksi.


Paluu