Puheenvuoro



Mäkelä Pertti, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle (Piispainkokouksen esitys 2/2010) - Jatkettu lähetekeskustelu

Täysistunto:
Keskiviikkona 5 päivänä toukokuuta 2010 klo 18.28

Teksti:
Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät edustajat. Asian käsittelyn jakaantuminen kolmeen osaan on saattanut olla ihan myönteinenkin asia, ollaan edellisen keskustelun kokonaisanti pystytty ikään kuin sulattelemaan ja sitten valmistautumaan seuraavaan antiin ja nyt on menossa kolmas jakso. Olen itse myös kokenut keskustelun edustaja Orsilan lailla koulutustilaisuudeksi ja asian syvyyden hahmottaminen on tätä kautta onnistunut. En ole pyrkinyt kovin syvään poteroon kaivautumaan, vaan olemaan avoin keskustelulle. Parisuhteen siunaaminen kuitenkin on ollut melkoisen iso vellova tapahtuma, en tarkoita nyt tätä keskustelua salissa vaan sen ulkopuolella. Tuntuu, että tämä asia on ollut ja se on muodostunut kirkon suurimmaksi, isoimmaksi asiaksi. Kun työpaikalla, kadulla kulkee, niin mielellään keskustelisi muista kirkon asioista kuin tästä kirkon suhtautumisesta parisuhdelakiin. Näinhän se ilmiö usein menee, että kun joku asia ei saa selkeää päätöstä, kuullaan kierteleviä ja kaartelevia lausuntoja, huomataan, että vastaajat ovat kiusaantuneita, pommitus sen kun jatkuu. Useinkaan tämä vellova aallokko ole asialle eduksi.

Kristillinen kirkko on vakuuttunut siitä, että jokainen ihminen on Jumalan kuva, hänen luomansa. Toteutuvatko nämä lähtökohdat asenteissamme käytännön elämässä? Suhtaudummeko lähimmäisiimme kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti? Jokainen ihminen on Kristuksen lunastama ja hänen seuraajakseen kutsuttu. Kaiken ytimessä on rakkaus, joka on muuttumaton, se on sitä kahdessakin mielessä. Jumalan rakkaus jokaista ihmistä kohtaan on muuttumaton. Toiseksi tästä Jumalan osoittamasta rakkaudesta nousee vaatimus rakastaa lähimmäistä siten, että asetumme lähimmäisemme asemaan ja käymme hänen nahkoihinsa. Tämäkin on yhtä lailla muuttumaton. Kysymys homoudesta tai heteroseksuaalisuudesta ei ole oleellinen, oleellista on kysyä, elämmekö niin, että toisen asemaan asettuvan rakkauden periaate toteutuu omassa elämässämme? Seksuaalisen käyttäytymisen ensimmäinen tehtävä on ihmissuvun jatkaminen. Kyseessä on ihmisen persoonaa syvästi koskettavasta asiasta, siksi kirkon ja meidän kaikkien tulee vastustaa irtosuhteita. Toisaalta seksi on nähty positiivisena avioliitossa, silloinkin kun se ei tähtää suvun jatkamiseen. Eikö seksiin liittyvä positiivinen energia saisi olla lujittamassa myös kahden naisen tai kahden miehen vakiintunutta kumppanuutta, johon he ovat sitoutuneet. On sekä asianomaisten itsensä, että koko yhteiskunnan etu, että ihmisen sitoutuvat toisiinsa ja pitävät toisistaan huolta. On Jeesuksen opetuksen mukaista pitää kiinni elinikäisen avioliiton ihanteesta niiden kohdalla, joille se on tarkoitettu. Tuskin kuljemme hänen jalanjäljissään, jos asetamme heteroseksuaalin avioliiton eettiseksi ihanteeksi lähimmäisillemme, joille sitä ei ole tarkoitettu. Se paitsi loukkaa syvästi tätä ihmistä, myös kieltää osan Jumalan luomistyön rikkaudesta. Piispa Mäkistä lainaten, kun seksuaalisuutta ei nähdä ensi sijassa lisääntymisen vaan yksinäisyyden murtamisen kautta, avautuu sekin näkymä, jossa keskeinen seksuaalisuuden tehtävä ihmisen elämässä voi toteutua myös homoseksuaalisessa parisuhteessa.

Jos Kristus nyt kulkisi keskellämme ja homopari tarttuisi arkaille häntä hihasta ja pyytäisi illalla aterioimaan luokseen, kyllä minä uskon, että Jeesus lupautuisi, saapuisi, kuuntelisi, keskustelisi homoparin kotiin kerääntyneen joukon kanssa. Uskon, että hän opettaisi, lohduttaisi, tukisi ja siunaisi heidät, ja sanoisi jotain mikä jää arvailujen varaan ja mitä joudumme kaivamaan sydämemme sopukoista rukoillen.

Kirkollisten lehtien kirjoittelusta ollaan täällä kuultu ja mielestäni olen itse myös kokenut niissä jäämeren kylmiä tuulia. Jyrkkiin hievahtamattomiin tuomion julistamisiin tarvitaan vähintäänkin valtakirjaa ja jumalaisen totuuden lainavaloa. Minuakin on hämmentänyt miten tiukka opetus ja tuomion julistus perustuu vain muutamiin Raamatun lauseisiin, vaikka olisi mahdollista tukeutua myös toisenlaisiin opetuksen ohjeisiin. Tämä on vaatimatonta pohdiskeluani.

Meidän tulisi kuitenkin muistaa, että puhumme ihmisistä ja heidän lähipiiristään, toisen henkilön seksuaalisuuteen liittyvillä väitteillä on helppo synnyttää ahdistusta, häpeää ja langettaa tuomiota. Tuomiolle joudumme ainakin siitä miten kohtelemme lähimmäisiämme. Seksuaalisesti eritavoin suuntautuneet ovat tässä samalla viivalla. Niin avioliitossa kuin rekisteröidyssä parisuhteessa on aina kyse paljon muustakin kuin seksuaalisesta kanssakäymisestä, kahden ihmisen sitoutumisessa on kyse myös keskinäisestä kunnioituksesta, huolenpidosta, uskollisuudesta. Me nimitämme sitä myös rakkaudeksi. Kahden miehen ja kahden naisen sitoutuminen toisiinsa on arvokas asia.

Piispainkokouksen selvityksen myönteinen viesti kylmien tuulien keskelle on korostus kirkon käsityksestä kaikkien ihmisten ihmisarvosta. Kristillisessä uskossa ihmisarvo perustuu vakaumukseen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja hänellä on arvo, hän on Jumalan luoma. Toinen mielestäni myönteinen viesti on pastoraalisen kohtaamisen esille nostaminen. Siinä voidaan rukoilla parisuhteen rekisteröineiden kanssa ja puolesta käyttäen kirkon rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Kun Jumala siunaa, hän antaa ihmisille hyviä lahjojaan. Me edustajat tiedostamme, että selvityksen työstäminen on ollut aikamoinen urakka, mutta tämä yksimielinen lopputulos on kuitenkin sydänlämpöisen kiitoksen arvoinen. Lähimmäistä kunnioittavan kannanoton viestiä voimme viedä eteenpäin ja kutsua eri vähemmistöihin kuuluvia seurakuntayhteyteen. Tärkeämmäksi kuin parisuhteiden siunaamisen toteutumatta jääminen on, jos me kirkolliskokousedustajina ja mahdollisimman yksimielisenä voimme viedä viestiä omasta avoimuuden ja lähimmäisen rakkauden kasvusta seksuaalisesti eritavoin suuntautuneita kohtaan. Näitä kohtaamisia meille itse kullekin tulee useasti. Niiden painoarvo on moninkertainen ja lisää luontaisella tavalla ykseyden toteutumista ja luottamuksen heräämistä.

Minäkin haluan kannattaa puhemiesneuvoston esitystä, että asia lähetetään valiokuntaan edelleen työstettäväksi ja itse olisin nähnyt ohjeistuksen antamisen kuitenkin tärkeäksi, jotta eri seurakunnissa nämä pastoraaliset kohtaamiset olisivat mahdollisimman samansisältöisiä tasapuolisia ja yhdenvertaisia, niin ettei kävisi niin, että eripuolilla maata ja seurakuntia kovin eri tavoin toimittaisiin näissä pastoraalisissa kohtaamisissa.

Olisin pienen iltaläksyn vielä antanut, kun siihenkin on aikaa. Jos ajattelemme nuorta homoa kaapissa ahdistuneena, yksin olevana, raottaa vähän ovea ja katsoo ympärillään olevaa iloa ja eloa, perheitä ja lapsia. Jos hän astuu kaapista ulos, löytää rakkaan kumppanin, sitoutuu häneen, me sanomme kyllähän se onnistuu, mutta sinun täytyy olla selibaatissa. Sitten hän ehkä kysyy. Kuten olemme voineet kuulla täällä eri puheenvuoroissa, että mahdollisesti homoseksuaalisuus rakentuu ja syntyy lapsuuden ensi vuosina. Voisiko hän sitten kysyä, että eikö minun vanhempiani tulisi rangaista, miksi minua rangaistaan, jotka vanhemmat ovat hänelle niin kivikkoisen polun antaneet kulkea.


Paluu