Puheenvuoro



Sipola Antti, edustaja

Otsikko:
Parokiaalijärjestelmän kehittäminen, hallintovaliokunnan mietintö 1/2010 edustaja-aloitteesta 8/2008

Täysistunto:
Torstaina 6 päivänä toukokuuta 2010 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet. Valiokuntamme on lähtenyt esityksellään murtamaan parokiaalisuuden periaatetta lähinnä identiteettiin ja käytännöllisyyteen perustavilla syillä. Liityn mielihyvin valiokunnan esitykseen. Olen kuitenkin myös yksi eriävän mielipiteen allekirjoittajista ja siksi olen nyt tällä paikalla. Ilmaisen tässä yhteydessä kannattavani edustaja Kankkosen ponsiesitystä. Olen eriävän mielipiteen allekirjoittajajoukossa tamperelaisena. Perustan ajatteluni myös perustevaliokunnan lausunnossa sivulla kahdeksan olevaan näkemykseen siitä, että nykyisiä säännöksiä voitaisiin väljentää. Liityn siis tällä nykyisellä tamperelaisuudella siihen ketjuun, joka vuosien varrella täällä kirkolliskokouksessa on eri tavoin kantanut huolta Tampereen ruotsalaisen seurakunnan tilanteesta ja pyydän nyt tässä yhteydessä muistamaan sen, mitä Tampereen ruotsalaisen seurakunnan edellinen kirkkoherra edustaja Hilkka Olkinuora täällä valotti siitä tilanteesta. Seuraan nykyisin läheltä seurakunnan ainoan papin, kirkkoherran työtä. Sen lisäksi, että hän ainoana pappina osallistuu ison seurakuntayhtymän edellyttämään kaikkeen hallintoon, samoin kuin kahdentoista papin seurakunnan kirkkoherran täysin vastaavat toiminnot kuuluvat hänelle, hän palvelee papillisissa tehtävissä vähintään kuuden Tampereeseen rajoittuvan kunnan alueella toimivan seurakunnan jäseniä. kirkollisten toimitusten ja sielunhoidon muodossa. Naapurikuntien seurakuntalaisia äidinkieleltään ruotsinkielisiä osallistuu Tampereen ruotsalaisen seurakunnan toimintaan, kuten edustaja Olkinuora äsken kuvasi. Syy osallistumiseen on se, että he haluaisivat kuulua ja heillä tulisi olla oikeus kuulua virallisesti seurakuntaan voidakseen olla sen yhteisön täysivaltaisia jäseniä. Tämä on jotenkin sellainen käsite ja ajatus, joka meille suurelle enemmistölle on jotenkin itsestään selvä. Tämä täysivaltainen jäsenyys sen asuinkunnan seurakunnassa. Mutta tämän täysivaltaisuuden lisäksi tai siihen kuuluvana heillä tulisi olla täysi oikeus hengellisellä peruskielellään, sillä kielellä, jolla käsitys Jumalasta, lähimmäisyydestä, rakkaudesta, anteeksiannosta, armosta on syntynyt. Heillä pitäisi olla mahdollisuus olla tällä kielellä alttariyhteydessä omassa seurakunnassaan, koska alttariyhteydestä me lähdemme palvelun työhön, rakkauden työhön ja elämään lähimmäisenä maailmassa.

On joissakin keskusteluissa esitetty, että muiden seurakuntien kanssa, esimerkiksi Tampereen ruotsalainen seurakunta, voisi solmia yhteistyösopimuksia, jossa määriteltäisiin myös taloudellisista korvauksista ruotsalaiselle seurakunnalle aiheutuneesta lisätyöstä. Mutta ei tässä asiassa ole kyse rahasta. Kyse on papin ja muiden seurakunnan työntekijöiden työn kohdentumisesta heihin, jotka katsovat kuuluvansa ensisijaisesti ruotsalaisen seurakunnan sakramenttiyhteyteen. On tietysti hyvin postmodernia ajatella, että ihmisen tulisi kuulua seurakuntaan jollakin muulla perusteella kuin alueellisella. Mutta kun hallintovaliokunta on katsonut voivansa murtaa yhtymän sisällä parokiaalisuutta anomuksen perusteella identiteettiin ja käytännöllisyyteen vedoten ja perustevaliokunta on vielä laajentanut tätä ajatusta, katson, että sama peruste olisi käytettävissä myös tässä Tampereen tapauksessa, kielellisen yhteyden ja käytännön seurakuntayhteyden perusteella. Mikäli nyt olisi mahdollista esimerkiksi kielellisellä perusteella kuulua omaan seurakuntaan rajoittuvassa kunnassa olevaan ruotsinkieliseen seurakuntaan, vastaisi tilanne silloin paremmin nykytodellisuutta. Siis omaan kuntaan rajoittuvassa naapuriseurakunnassa olevaan ruotsinkieliseen seurakuntaan.

Edustaja-aloitteessa on vilautettu myös yhtä ratkaisukeinoa näihin ongelmiin. Se vilauttaa mahdollisuuden siihen, että koko kirkossamme olisi sama veroprosentti, että se poistaisi ison osan parokiaalisuuden periaatteen aiheuttamista ongelmista. Kyllä hallintovaliokunnan käsittelyn aikana aika monta kertaa tuli selväksi, että parokiaalisuus on enemmän veronkantoon kuin teologisiin perusteisiin pohjautuva ratkaisu. Tämän käsityksen saan vapaasti omia itselleni valiokunnan jäsenenä. Jos meillä olisi yhteinen veroprosentti koko kirkossa, olisi meidän äärettömän helppo ratkaista seurakuntarajoja ylittävät toiminnot. Mikäli esimerkiksi Tampereen ruotsalaisen seurakunnan tilanteeseen haettava helpotus ei muuten tule ratkaisuun, täytyy varmuuden vuoksi jo tässä ilmoittaa, että tämän kirkolliskokouksen jäsenenä täytynee vielä ryhtyä yhden aloitteen allekirjoittajaksi ja se olisi se, että me saisimme sen yhden ja saman veroprosentin koko kirkkoon.


Paluu