Puheenvuoro



Vesti Aino, edustaja

Otsikko:
Kertomus Kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnasta vuonna 2011, Kirkon keskusrahaston tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen sekä Kirkkohallituksen henkilöstötilinpäätös

Täysistunto:
Tiistaina 8 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.45

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Näin toisen kauden edustajana tuntuu jo siltä niin kuin tämä toimintakertomus olisi ikään kuin hiukan oma lapsi. Vaikka sen synnyttämiseen ei ole vaikuttanutkaan muuta kuin hiljaisella hyväksymisellä tai myhäilyllä. Mutta esimerkiksi jumalanpalveluselämän kehittämishanke ja virsikirjan lisävihko saivat alkunsa viime kaudella yksimielisen kannatuksen saattelemana. Siksi niitä hyvällä muistelee. Vanhat edustajat varmaan muistavat, kuinka Hengellinen elämä verkossa -hankkeelle silmää räpäyttämättä myönsimme aivan hirveät määrät rahaa. Koska meillä, eri tavoin ajattelevilla, oli intohimoinen visio siitä, että nettiin on mentävä, maksoi mitä maksoi. Jo aiemmin, ja myöskin nyt, olemme saaneet lukea, että mitä sillä rahalla on tehty, mistä kansliapäällikkö äsken myös kertoi, mutta haluan vielä täältä muutaman luetella. Suurella sydämellä, pääsiäinen.fi, Lastenkirkko, Fråga prästen, Nettitupu, Jouluradio. Ja Kirkko kuulolla -alueella oli 116 000 viestiä, ja palstalla vieraili 78 000 eri kävijää. Näistä voi todella olla iloinen. Tämä toimintakertomus ei ole vain ikään kuin päättäjien kontrolli siitä, mitä kirkkohallituksen eri osastot ovat tehneet ja miten tehtävänsä hoitaneet, vaan koen että olemme etuoikeutettuja, kun saamme ikään kuin seistä tällaisella näköalapaikalla ja katsella joko mikroskoopilla tai kaukoputkella näitä näkymiä. Minusta näytti, kun luin tätä kirjaa, että kirkon päättävät tasot kolmella tasolla, seurakunta, hiippakunta ja keskushallinto, katselevat aika lailla nykyisin yhä enemmän samaan suuntaan ja puhaltavat yhteen hiileen. Koin myös vastuuta tästä tiedosta, jota meille jaetaan. Miten sitä osaisi käyttää? Kysyn itseltäni ja kysyn myös teiltä kolme kysymystä tähän toimintakertomukseen liittyen. 1) Sivu 17: Tuemmeko omassa seurakunnassamme Hengellinen elämä verkossa -hanketta? Varmistammeko, että siihen on työntekijöillä aikaa ja koulutusta? 2) Sivulla 15: Onko meidän seurakunnassa vapaaehtoistoimintaa kehittävä tiimi? Siinä ei aina tarvitse olla kovin monta työntekijää, yksi tai kaksi riittää, ja seurakuntalaisia ja luottamushenkilöitä lisäksi, niin se on hyvä tapa edistää sitä seurakunnan työtä. Ja vielä kolmas, samalla sivulla 15: Tuemmeko jumalanpalveluselämän kehittämishanketta? Jos ei muuta ehdi tästä kirjasta lukea, niin ainakin itse suosittelisin, että tämä jumalanpalveluselämän kehittämishanke; millä tavalla missä tahansa seurakunnassa voidaan perustaa omia suunnitteluryhmiä, vaikka ne eivät tähän hankkeeseen liittyisikään, ja löytää sieltä kirkon sivuilta niitä hyviä käytäntöjä, joita sinne on tämän hankkeen seurauksena koottu, että voisimme kansliapäällikön kannustamin sanoin yhdessä tukea näitä hankkeita ja löytää ne sieltä omista seurakunnista.

Tässä toimintakertomuksessa katsellaan taaksepäin, mutta meillä on nyt neljä vuotta edessä. Tiedämme, että seurakuntarakennemuutos ainakin on tulossa. Tässä kirjassa sivulla 16 on havainnollinen kuva siitä, millä tavalla kirkossa on jo pitkään tuettu seurakuntarakennemuutosta. Sivulla 65 on lueteltu, mitä Kirkon tutkimuskeskus on aiheesta tehnyt. Tänä vuonna osan, mutta myöskin aiemmin kaikkiaan yhteensä 8 osaraporttia, osa niistä on www-julkaisuna. Osittain ne ovat aika karua luettavaa, mutta on hyödyllistä tutustua myös niihin. Niistä voi oppia paljon, jotta voisimme jatkossa välttää virheitä. Tämän lisäksi on Helsingin yliopistossa tehty seurakuntarakenteeseen liittyen, mm. Jenny Mäkelä viestinnästä seurakuntaliitoksessa, ja Kalle Virta keskijohdon näkemyksiä, millainen olisi ideaalijohtaja seurakuntaliitoksessa. Sivulla 16, kun mainitaan näitä työkaluja: silloin vuonna 2008, kun oli ensimmäinen suuri liitosaalto, silloin julkaistiin myöskin Rakenneuudistajan opas. Se löytyy myös näiltä kirkon rakennemuutoksen sivuilta, ja kun olen itse lukenut sitä nyt moneen kertaan, kun teen ylemmän pastoraalin tutkielmaa seurakuntaliitoksiin liittyen, huomasin, että olisi pitänyt silloinkin olla enemmän aikaa pysähtyä ja lukea sitä useammin, ja koota seurakuntalaisia keskustelemaan niistä hyvistä kysymyksistä. Kipukohtia löysi omassa liitoksessa muun muassa seurakuntalaisten vaikutusmahdollisuudesta, siitä, miten osata ottaa henkilöstö mukaan tarpeeksi ajoissa, miten valita, onko työalamalli vai aluemalli, ja miten ne rajat selkeyttää. Kaikkein tärkein siinä on kuitenkin johtajan merkitys, ja tässä kirjassa mainitaan myös Kirkon koulutuskeskus, joka piti silloin muutosvalmennuskoulutusta, ja käsittääkseni myös sen jälkeen on järjestänyt, liitosseurakuntien kirkkoherroille ja talouspäälliköille. Siellä kiinnitettiin huomiota samaan, mihin näissä ohjeissa muutenkin, että johtajalla pitäisi olla sielunhoidollisia taitoja, näkemystä, miten hoidetaan sitä surutyötä, joka näihin liitoksiin liittyy. Yksi suuri kysymys on, miten johtajat saadaan tällaiseen hyvään koulutukseen lähtemään. Silloinkin meitä oli hiippakunnastamme vain minä ja yksi talouspäällikkö näistä liitosseurakunnista. Aikaa ei varmaankaan riittänyt, mutta se olisi ollut kovin tarpeellinen, ja vaikka senkin tuen ja ohjauksen otti vastaan, ei voi sanoa, että kaikkitietäväksi olisi vielä tullut. Ilokseni huomasin, kun tähän toimintakertomukseen on liitetty hiippakuntien kertomukset, siis en tarkoita, että niiden liittäminen olisi mitenkään uutta, vaan sitä, että hyvin monessa hiippakunnassa on kiinnitetty juuri tällaiseen valmentavaan johtajuuteen ja vuorovaikutustaitoihin, mentorointiin ja orientoitumiskoulutuksiin huomiota, että niitä tarvitaan siellä rakenneuudistuksen pyörteissä. Vielä yhden sivupolun mainitsen, kun tuolla aikaisemmin puhuin tästä jumalanpalveluselämän kehittämishankkeesta, niin Espoon hiippakunnassa oli hiippakuntasihteeri vieraillut joka ikisessä seurakunnassa kartoittamassa jumalanpalveluselämää, sen kehittämistä, ja työntekijöiden hengellistä elämää. Sille nostan hattua ja aion ottaa selvää, mikä on tämän hiippakuntasihteerin nimi. Eilen Merja Vuorikari sanoi puheenjohtaja Kaisa Rönkää ehdottaessaan, että luottamuksen syntyminen on pitkä prosessi, eikä se synny käskemällä. Meidän hiippakunnassa on molemmilla piispoilla seurakuntarakennemuutoksesta kymmenen vuoden kokemus, ja kun meillä oli hiippakunnallinen johtamisen foorumi, niin piispa Kalliala tiivisti siellä hyvän ohjeen seurakuntarakennemuutoksiin liittyen: Osallista ja kunnioita. Tämän kirjan tietojen lisäksi ajattelen, että siinä on hyvä ohje meille kaikille jatkaa näissä merkeissä.


Paluu