Puheenvuoro



Kalliala Kaarlo, piispa

Otsikko:
Arkkipiispan vaalitapaa koskevien kirkkolain ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 1/2016)

Täysistunto:
Keskiviikkona 11 päivänä toukokuuta 2016 klo 9:00

Teksti:
Puheenjohtaja ja toverit edustajat.

Toisin kuin Erkki Koskenniemi totesi, niin omasta puolesta sanoisin, että nyt kannattaa ottaa huomioon, että täällä puhuu Turun arkkihiippakunnan piispa. On vähän sellainen samanlainen olo kuin kapteeni Kaarnalla Tuntemattomassa sotilaassa, että "taitaa olla tarpeellista vähän selittää. Kun minä, meinaan, olen ennen ollut."

Tuon esiin joitakin näkökohtia oman kokemukseni perusteella, olin aikanaan kirkolliskokouksessa päättämässä toisten piispanviran perustamisesta arkkihiippakuntaan ja olen nyt sitten seurannut tätä kahden piispan mallia, sen toimimista, ensin hiippakuntadekaanina ja sitten piispanvirassa.

Minulla on, yllättäen, kolme pointtia. Ensimmäinen näistä kolmesta pointista liittyy siihen, mihin tässä on jo puututtu aikaisemminkin. Se koskee arkkipiispan legitimiteettiä omassa hiippakunnassaan. Tuossa kirkkohallituksen esittelyssä on asiaan kiinnitetty huomiota muutoin varsin asiallisesti ja riittävästi, mutta kertaalleen siellä lipsahtaa sivulla 10 sellainen tuumaus, että arkkihiippakunnan äänien jakaminen luvulla 4 tai 8 sanatarkasti lainattuna "heikentäisi ainakin jossain määrin arkkipiispan legitimiteettiä ja asemaa hiippakunnassa". Näin ei kuitenkaan ole, vaan tuollainen jakolasku tuhoaisi sen ja - niin kuin on sanottu - niin ketkä missään muussakaan hiippakunnassa suostuisivat siihen, että jotkut toiset valitsisivat piispan ja kaitsijan. Näin se on myöskin arkkihiippakunnassa. Tämän takia niin kuin suurin mahdollinen jakaja voi olla ainoastaan 3. Ja tällöinkin on otettava huomioon se, että annettujen äänten suhde on eri asia kuin se 55:n suhde 45:ään, joka kirkkohallituksen esityksessä on laskettu. On nimittäin aikalailla selvää, että arkkihiippakunnan ulkopuolisten äänestäjien ja arkkihiippakunnan maallikkovalitsijoiden äänestysprosentti kyllä lähenee sataa: kun kerran tällaisen äänioikeuden saa, sitä varmasti käyttää. Mutta sen sijaan on selvää myöskin, inhimillinen kokemus osoittaa sen, että arkkihiippakunnan pappien äänestysprosentti ei tule olemaan missään tilanteessa noin korkea. Ja silloin se 55/45 ei pidä paikkaansa, vaan se 55 alenee jonnekin, toivottavasti ei alle 50:n, joka olisi siis kohtalokasta.

No, toiseksi kiinnitän huomiota samaan kuin tässä moni muukin, arkkipiispan aseman muuttumiseen kirkossa. Tai oikeastaan muutamat ovat kiinnittäneet huomiota muuttumiseen kirkossa, mutta kiinnitän huomiota myös arkkihiippakunnassa tapahtuneeseen muutokseen tai tapahtuvaan muutokseen. Tuossa esityksessä todetaan, että vaalitavan muutos on askel primus inter pares -ajattelusta primus-suuntaan. Siihen tapaan, että ensimmäisestä vertaistensa joukossa tulisi yhä enemmän ensimmäinen. Jos valitsijoiden enemmistö edustaisi kaikkia hiippakuntia, jos valitsijoiden enemmistö edustaisi siis koko kirkkoa, arkkipiispasta tulisi suorastaan primus sine paribus, mihin esitetty muutos ei kuitenkaan omasta mielestäni vielä vie. Arkkipiispasta ei siis tämän esityksen mukaan olisi tulossa vertaansa vailla olevaa ykköstä silkkana koko kirkon johtajana, mutta muutos vaikuttaa kuitenkin, jos se toteutuu. Se tulee vaikuttamaan kuitenkin myös hänen rooliinsa arkkihiippakunnassa. Tämä esitys ei niinkään puhu arkkipiispan ja piispojen työnjaosta muilta osin kuin kummankin ensisijaiseen vastuualueeseen liittyvien seurakuntien tai rovastikuntien osalta, niinkuin täällä on esitetty. Ilmeisesti edellytetään tämä tunnetuksi, millainen tämä työnjako on. En ole siitä ihan varma. Esitetty muutoshan ei vaikuttaisi siihen, että piispa edelleenkin johtaa sekä tuomiokapitulia työpaikkana että tuomiokapitulia istuntona. - arkkipiispahan on puheenjohtajana siinä tapauksessa, että kysymyksessä on vain hänen ensisijaista vastuualuettaan koskeva asia. Mutta sen sijaan on selvää, enkä nyt pidä sitä mitenkään erityisen huonona, että piispan rooli suvereenina henkilöjohtajana vahvistuisi. Esityshän huomauttaa aivan oikein arkkipiispasta, että "arkkipiispa on siten eräässä mielessä henkilöjohtaja toimiessaan kirkon äänenä yhteiskunnassa". Tällainen uusi vaalitapa olisi omiaan korostamaan piispaa kirkon äänenä arkkihiippakunnassa.

Mutta kolmanneksi, lopuksi, olisi syytä vielä huomata, että uudistus antaisi arkkipiispalle aiempaa selvemmän oikeutuksen käyttää koko kirkon ääntä. Tätä mandaattia, tällaista mandaattia, ei ole kellään muulla piispalla, vaikka esitys aivan oikein toteaakin, että "myös Helsingin piispa hoitaa yhteiskuntasuhteita myös kansallisella tasolla". Toistaiseksihan ei ole tehty aloitteita Helsingin piispan vaalitavan muuttamiseksi. On tietenkin niin, että kenestä tahansa on kiinnostavaa päästä laajalti vaikuttamaan arkkipiispan valintaan, mutta jos näin on, niin sitten myöskin saa sitä, mitä tilaa. Saa vertaistensa joukosta entistä selvemmin erottuvan johtohahmon. Ja silloin myöskin käy niin, että jos tämmöinen primus-rooli korostuu, silloin joudutaan myöskin miettimään tavalla tai toisella piispojen kollegiaalisuuden merkitystä ja sen toteutumista. Joko siihen tapaan kuin Erkki Koskenniemi kuvasi miettimällä tehtävien jakoa, tai jollakin muulla tavalla.


Paluu