Puheenvuoro



Sipola Antti, edustaja

Otsikko:
Kirkkolain kirkollista rakennussuojelua koskevien säädösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 4/2012)

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Olen tässä siksi, että halusin kiinnittää huomiota siihen esityksen suojelua koskevaan viidenkymmenen vuoden ikärajaan, siihen suojelukohtaan. Viidenkymmenen vuoden ikä ei voi tehdä rakennuksesta niin merkittävää, että se on suojeltava. Rakennuksen suojelupäätöstä tehtäessä tulee ottaa huomioon, onko se valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai paikallisesti merkittävä tai onko se sen hengellisen elämän kannalta keskeinen rakennus sillä alueella. Vuoden 1917 jälkeen rakennettuja kirkkoja on vähän reilu 270 tässä maassa. Niistä on harkitusti erillispäätöksellä suojeltu reilu 40. Silloin kun on tehty näitä suojelupäätöksiä, niissähän on erityisesti korostettu tätä arkkitehtoonista ja taiteellista laatua ja vähemmän kiinnitetty huomiota siihen, mihinkä piispa Häkkinen äsken puheenvuorossaan viittasi. Mutta kuitenkin tämä suojelu on aina tehty yhteistyössä seurakuntien kanssa, ikään kuin myös seurakuntalähtöisesti. Nyt tehty esitys ei enää mahdollista tätä harkintaa, koska on se kategorinen vuosiluku. Voimassaolevan kirkkolain 14 luvun 2 § mukaan kirkon olennaisista muutoksista tai purkamisesta koskeva päätös on alistettava joka tapauksessa kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Jo nykyisellään siis tämä lainkohta ohjaa siihen, että vaikka rakennus ei olekaan kirkkolailla suojeltu, tulee muutossuunnitelmat alistaa kirkkohallitukselle ja silloin niistä voidaan pyytää myös Museoviraston lausunto ennen vahvistusta. Siten käytännössäkään ei ole tarvetta muuttaa suojelusäännöksiä rakennusten iän suhteen. Meillä on jokaisella hyvin karvaasti tai hyvin kirkkaasti tiedossa se, että kirkkoja rakennetaan yhä vähemmän, jo viidenkymmenen vuoden ajan kirkkojen ja siunauskappeleiden rakentaminen on jatkuvasti vähentynyt. On siis nähtävissä, että tulevaisuudessa kirkkojen ja siunauskappeleiden rakentaminen vähenee entisestään ja sitten se loppuu kohta, rahat loppuvat. Tämä tarkoittaa, että kaikki kirkolliset rakennukset ovat meidän lastemme meidän ikään tullessa suojelun piirissä, eikä se voi olla lain tarkoitus. Minusta on virheellistä ja muutamien muidenkin ihmisten mielestä on virheellistä todeta, että kirkkojen korjausten aikaväliä on jatkuvasti lyhentynyt. Tällä perustellaan sitä viidenkymmenen vuoden suojeluikää. Näitä kirkkojen korjauksia, ne eivät ole varsinaisia korjauksia, enemminkin muutostöitä nykyisen tarpeen mukaisesti. Kirkkojen korjausväli on varmuudella pitkä, koska se on erikoisrakentamista ja vaatii paljon rahaa. Se varmasti pitenee entisestään seurakuntien varojen vähetessä. Siispä, kun puhutaan näistä muutostöistä, ne on yleensä pienehköjä, sen olemisen laatuun, ilmastointiin, johonkin muuhun kehittämiseen ja Pekka Simojoen mainitsemiin skriinien rakentamiseen liittyviä nykyaikaisiin tarpeisiin. Ne eivät siis muuta olennaisesti kirkkorakennusta. Näitä muutoksia tehtäessä normaali yhteistyö kirkkohallituksen ja Museoviraston kanssa on riittävä ja pystyy kyllä takaamaan hyvän lopputuloksen ilman koko rakennuksen suojelua.

Sitten siellä esityksessä, perusteluissa todetaan, että rakennuksen iän käyttäminen suojelun perusteena on yksinkertaisinta. Minusta se on vähän outo peruste. Tässä tapauksessa yksinkertainen ei ole paras, ei ainakaan hyvä. Koska rakennusta suojeltaessa tulee nimenomaan tarkastella ja painottaa sen rakennustaiteellisia ja kulttuurihistoriallisia ja näitä hengellisiä arvoja, jotka eivät koskaan perustu ikään vaan rakennuksen arvoon kokonaisuudessaan, siis sen sijaintiin ja käyttötarkoitukseen omalla alueellaan. Olen siis huolissani tämän suojelukohdan toteutumisessa siitä, miten seurakuntien rahat tulevaisuudessa riittävät näiden tavoitteiden toteuttamiseen rakennusten osalta. Miten saada huolehdituksi siitä, että voidaan järkevällä tavalla käydä suunnittelua rakennusten korjaamisten ja toiminnan rahoittamisen kesken. Jos tämä 50 vuotta tulee, niin se määrää kategorisesti suojelun piiriä, silloin tämä korjaaminen on aivan erihintaista. Tällä perusteella tästä kyseisestä 50 vuoden iän rajasta, siitä pitäisi luopua kiireesti. Lakiesitystä pitäisi muuttaa siten, että pidetään ennallaan nykyinen vuosiluku 1917, jota ennen rakennetut kirkolliset rakennukset on suojeltu.


Paluu