Puheenvuoro



Aikio Pekka, edustaja

Otsikko:
Kirkon ilmasto-ohjelman laatiminen (Edustaja-aloite 1/2007)

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä toukokuuta 2007 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajatoverit. Minä tunnen suurta iloa siitä, että voin olla mukana tässä, ei pelkästään tämän aloitteen tekijöitten joukossa, vaan olen iloinen, koska näyttää siltä, että kirkolliskokous ja myös Suomen kirkko ovat vakavalla mielellä mukana näissä ajatuksissa. Täällä on jo viitattu kunnianarvoisen arkkipiispan lausuntoihin, ja muihinkin lausuntoihin siitä, että luomakunta, maailma, jossa elämme, on yhteinen ja ihmisen olisi tunnettava siitä suurempi vastuu. Tänä aamuna viimeksi ja melkein joka aamu, kun katsoo televisiouutisia, sieltä hyppää silmille talouselämän edustajien huoli siitä, että kansainvälisen kilpailun nimissä, jotta Suomi pärjää ja jotta yritykset menestyvät, on edelleen kiristettävä vauhtia talouselämässä. Minusta tuntuu siltä, että kirkon on entistä enemmän astuttava areenalle keskustelemaan niistä yleisistä ongelmista, joita yhteiskunnissa ja ennen muuta meillä nousee esille. Tämän aloitteen yhteydessä on viitattu liikenteeseen, on puhuttu lentoliikenteen ongelmista ja että niihin olisi puututtava. Olen ihmetellyt sitä, että mm. Euroopan Unioni edelleen lähtee siitä, että vaikka ympäristökysymyksiin on kiinnitettävä huomiota, niin taloudelliset vapaudet ovat niin suuria ja merkittäviä, että niitten rajoittamista kukaan ei edes ehdota.

Ensimmäisenä minulla nousee mieleen se, että me kuljetamme turhaan kaikenlaista roinaa kaupan vapauden ja liikkumisen vapauden nimissä. On luovuttu siitä, myös suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin tärkeästä periaatteesta, että ennen eikä niin kovin kauan aikaa sitten, tuotettiin elämässä tarvittavia asioita paikallisesti. Tuotettiin niitä hyvin lähellä, ja sillä tavalla niitä tuotettiin myös ekologisesti järkevällä tavalla. Suomi on 1400 km pitkä maa, ja Lapin maakunta on siitä puolet. Utsjoki on Suomen pohjoisin kunta, ja siellä on vielä olemassa jonkinlaista maataloutta maidontuotantona. Utsjokelaiset maidontuottajat lähettävät maitonsa joka päivä tai joka toinen päivä Pohjanmaalle, jossa se käsitellään ja purkitetaan ja lähetetään seuraavana päivänä takaisin. Maitolitra tekee lähes 2000 kilometrin matkan ihan turhaan. Tällä hetkellä me puhumme ilmastomuutoksesta. Oikeastaan me olemme suurten ympäristöongelmien edessä ylipäätään. Globaalit ympäristömuutokset ovat sellaisia, joihin täytyy tarttua. Mutta ympäristömuutoksista tällä hetkellä kaikkein näkyvin on ilmastomuutos, ja se on näkyvin sen takia ja otollisin tartuttava kohde, että ihmiskunta on jollakin tavalla herännyt tämän tosiasian olemassaoloon. Ei ole syytä väistää sitä ja lieventää sitä ongelmaa sanomalla, että ympäristömuutoksia on tietysti hyvin monenlaisia ja monia muita. Tällä hetkellä on käytettävä tätä momenttia, tätä ihmisten huolta, huolenaihetta siitä, että ilmastolle on tapahtumassa jotain, jotain semmoista, mikä tuntuu liian nopealta ja liian arvaamattomalta, ja sen takia on ihan oikein tällä hetkellä puhua ilmaston muuttumisesta ja on ihan oikein pohtia keinoja, etsiä niitä keinoja, joilla me voisimme tähän vielä vaikuttaa.

Toinen kysymys on se, että voimmeko me todella vaikuttaa meneillään olevaan kehitykseen. Kykeneekö ihmiskunta tekemään ratkaisuja ja päätöksiä sellaisessa aikataulussa, että me voimme yhteistä maapalloa ja yhteisen maapallon ilmastoa vielä hoitaa. Se on asia, joka minua aina toisinaan epäilyttää. Ilmasto tietenkin on muuttunut ennenkin historian kuluessa ja moneen suuntaan. Monet geologit puhuvat siitä, että me olemme menossa itse asiassa jääkautta kohti, Golf-virta saattaa ehtyä. Näin tietenkin on, mutta muutokset sillä suunnalla tapahtuvat niin hitaasti, että puhutaan ainakin satojen tuhansien vuosien mittakepistä, ja nyt yhtäkkiä me olemme sellaisten muutosten edessä, jossa muutokset tapahtuvat kymmenissä vuosissa, korkeintaan sadan vuoden kuluessa. Siis huomattavat ja meitä kaikkia koskettavat muutokset.

Olen itse lähtöisin porosaamelaisesta perheestä, jossa luontoriippuvuus on ollut käsin kosketeltavaa aina ja kaiken aikaa. Mitä enemmän ihminen on suoraan riippuvainen luonnosta ja ihmisten yhteisöt ovat suoraan riippuvaisia luonnosta, sen herkempiä ne ovat näille muutoksille. Sen nopeammin ne joutuvat niistä kärsimään. On ihan oikein tässä aiemmin jo sanottu, että köyhimmät ja huonoimmassa asemassa olevat ihmisjoukot ovat niitä, jotka ensimmäisinä joutuvat näitä muutoksia kohtaamaan ja niistä muutoksista myös eniten kärsimään. Vauhtiin päässyt ympäristömuutos, se kauhuskenaario, jota tutkijat ilmeisesti yrittävät välttää esille ottamasta, jos kauhuskenaario toteutuu eli ympäristön muutos, ilmaston lämpeneminen riistäytyy käsistä, se varmasti kohtelee meitä kaikkia hyvin demokraattisesti. Ihmiskunnalla ei siinä tilanteessa ole ehkä paljon toivoa.

Haluan tuoda tähän keskusteluun myös toivoa. Olen aina täällä ollessani puhunut myös porosta, ja teen sen nytkin. Poro on arktinen märehtijä, joka on hyvin sopeutunut pohjoiseen luontoon. Se on itse asiassa sopeutunut myös ilmaston vaihteluun. Poronomadismi toimii niin, että pari kertaa vuodessa porot ja niiden kanssa muuttavat ihmiset vaihtavat kasvillisuusvyöhykkeestä toiseen ja ilmastovyöhykkeestä toiseen. Se muutos on ollut hallittua ja jatkuvaa ja toistuvaa sopeutumista ilmastomuutokseen. Sitä ei oikeastaan arkipäivän elämässä Suomessakaan tunneta eikä havaita, koska siitä on hyvin paljon rippeitä jäljellä. Se toimii fragmentaarisesti, ei enää ihan kunnolla. Lumella, lumipeitteen kestolla, lumen syvyydellä ja muillakin lumeen liittyvillä asioilla on tilastollisesti mitattavia vaikutuksia porokannan menestymiseen. Porojen lisääntyminen on riippuvainen lumipeitteen kestosta, siihen mitä pitempi lumipeitteen kesto, sen enemmän se vaikuttaa lisääntymistehoa laskevasti ja vasojen keskipainoon vaikutus on ihan samantapainen. Tämä tietenkin kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, mutta se on nyt kyetty myöskin mittaamaan ja omienkin tutkimusteni perusteella voi sanoa, että lumen vaikutus porokantaan näkyy tyrmäävän selvästi. Lumen vaikutus on tässä tärkeä. Sateet ovat yksi osa ilmastonmuutosta, jossa tapahtuu liikkumista näihin ääri-ilmiöihin. Poronhoitoalueella lunta on paikoitellen ollut jopa toista metriä. Hyvin lyhytaikaisesti keväällä helmi-maaliskuussa yht'äkkiä voi lunta esiintyä paikoitellen hyvin paljon ja se on ilmiö, jota mikään eläin, joka joutuu etsimään ravintoa kaivamalla lunta, ei enää kykene hallitsemaan.

Haluan viitata edesmenneeseen isääni, joka oli elämänsä ajan poromies. Hän muutamissa kokouksissa otti esille porojen menestymisen. Hän ei ollut käynyt kouluja kuin yhden vuoden kiertokoulua, mutta hän ymmärsi luonnon seuraavalla tavalla. "Lapin luonto on herkkä, siellä on niin kovin ohut se kerros, missä elämä asuu." Siinä se on. Elämän kiertokulkujen kerros maan pinnalla on ohut ja haavoittuva.

Minuun on hyvin suuresti vaikuttanut se henki, joka näyttää olevan vallalla Suomen kirkossa. Kirkko haluaa puuttua ahdingossa olevien ihmisten elämään, pienimpien ihmisten elämään, myöskin silloin, kun se merkitsee ehkä hankaluuksia yleisessä keskustelussa tai merkitsee vastakulttuurin mukaista ajattelua ja toimintaa siihen nähden mitä hyvinvoivien yhteiskunta muutoin edustaa. Olen ilahtunut siitä. Uskon, että kirkko on siinä oikealla asialla. Olen mielelläni mukana semmoisessa hankkeessa ja tämä ilmasto-ohjelman tekeminen on yksi tärkeä hanke, johon kirkon on syytä ryhtyä. Kiitoksia.


Paluu