Puheenvuoro



Pihlaja Pirjo, kirkkoneuvos

Otsikko:
Uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisista tehtävistä aiheutuvien kustannusten korvaaminen (Kirkkohallituksen esitys 1/2014)

Täysistunto:
Maanantaina 5 päivänä toukokuuta 2014 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Kirkkohallituksen esitys koskee lausunnon antamista valtiovarainministeriölle valtiovarainministeriössä lokakuussa viime vuonna valmistuneesta työryhmämuistiosta, joka käsitteli seurakuntien sekä muiden uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisista tehtävistä aiheutuvien kustannusten korvaamista.

Työryhmämuistion taustalla oli pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan kesäkuussa 2011 otettu kirjaus siitä, että seurakuntien yhteiskunnallisten tehtävien aiheuttamien velvoitteiden korvaaminen selvitetään vuoden 2011 aikana. No, vuosi 2011 oli täynnä paljon muuta, eli selvittämistyöhön ei vielä tuolloin päästy, mutta kesällä 2012 valtiovarainministeriö asetti virkamiestyöryhmän, johon kuului kaksi valtiovarainministeriön edustajaa ja kaksi opetus- ja kulttuuriministeriön edustajaa. Myös meidän kirkkomme oli asiantuntija, sai olla työskentelyssä läsnä, ja vastaavasti myös ortodoksisen kirkon edustaja oli mukana työskentelyssä. Valtiovarainministeriö muokkasi hiukan tuota toimeksiantoa ja totesi, että työryhmän tehtävänä oli kartoittaa Suomen evankelis-luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien sekä muiden rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien yhteiskunnallisia tehtäviä, selvittää niistä aiheutuvat kustannukset, esittää vaihtoehtoisia tapoja, joilla valtio voi osallistua kustannuksiin. Tuo työryhmämuistio valmistui siis lokakuussa.

Muistion toisen luvun alussa on kuvattu kirkkomme seurakuntien yhteiskunnallisia tehtäviä, ja nimenomaan niitä, jotka pohjautuvat joko erilliseen lainsäädäntöön että myös kirkon palvelutehtävään. Ensimmäisenä on hautaustoimi, joka pohjautuu hautaustoimilain 3 ja 4 §:ssä asetettuun velvollisuuteen ylläpitää yleisiä hautausmaita. Väestökirjanpitotehtävistä on säädetty väestötietojärjestelmästä ja väestörekisterikeskuksen varmennepalvelusta annetun lain 48 §:ssä. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkollisten rakennusten ja irtaimiston ylläpidossa tehtiin jo 1960-luvulla linjaus siitä, että kirkollisen rakennusperinnön suojelemisesta säädettäisiin kirkkolaissa, ja tämä johti myös siihen, että kirkko on huolehtinut itse kustannuksista. Seurakuntien palvelutyön ja lapsi- ja nuorisotyön osalta on nostettu esille työryhmämuistiossa diakoniatyöhön, yhteiskunnalliseen työhön ja nimenomaan lapsi- ja nuorisotyöhön käytettyjä kustannuksia vuonna 2012. Yhteisövero-osuuden historiallinen tausta on se, että aiemminhan yhteisöt olivat kirkollisverovelvollisia. Mutta jo vuonna 1993 tapahtui muutos. Yritykset eivät enää maksa kirkollisveroa, vaan yritykset maksavat yhteisöveroa, josta seurakunnilla on oikeus saada tietty jako-osuus. Miksi tällainen yhteisövero-osuus sitten ylipäätänsä seurakunnille maksetaan? Takana on käytetty juuri näitä edellä mainittuja yhteiskunnallisia tehtäviä, joita on pohdittu ja paalutettu jo ainakin 1977 komiteanmietinnössä, 1982 työryhmän mietinnössä, 1997 toimikunnan mietinnössä, sekä vuonna 2002, jolloin viimeksi käsiteltiin seurakuntien yhteisövero-osuuksien korvaamista valtion osuudella tai valtion avustuksella.

Esillä oleva taulukko kuvaa yhteiskunnallisten tehtävien kulukehitystä vuodesta 2007 lukien. 2007 oli ensimmäinen vuosi, jolloin tilastoitiin myös kirkon ja seurakuntien kulttuuriperintöön käytettyjä menoja. Taulukossa sininen palkki kuvaa hautaustoimen kulukehitystä, oranssi kaikista matalin palkki kuvaa osuutta kirkonkirjojen pidosta, jonka arvioidaan kuluvan väestökirjanpidon tehtäviin, ja harmaa palkki on kulttuuriperintöön käytetyt menot. Nämä ovat nimenomaan nettokuluja. Keltainen palkki kuvaa sitten kaikkia yhteensä. Tuosta kuviosta huomaa, että menokehitys on ollut kasvava, mutta se on ollut hyvin tasaisesti kasvava, mitään suurempia kasvupyrähdyksiä ei niissä ole.

Yhteisöverojako-osuus on kehittynyt vuosittain, oikeastaan vaihdellut vuodesta 1998 lähtien siten, että suurin pyrähdys tapahtui 1998-2000, jolloin jako-osuus laski 3,36 %:sta 1,63 %:iin. Vuosina 2001-2008 jako-osuus vaihteli 1,7 ja 1,94 %:n välillä, ja nykyään tuo jako-osuus on 2,22, mutta kuitenkin sillä tavalla, että se on poikkeuksellisesti tänä vuonna 2,81 ja ensi vuonna 2,71. Vastaavasti jako-osuuden tuotto on vaihdellut vuosittain aina suhdannekehitysten mukaan, ja joinakin vuosina se on jäänyt jopa hautaustoimen nettokustannuksia vähäisemmäksi. Seurakuntien ja seurakuntayhtymien jako-osuudet määräytyvät hiukan toisin kuin kunnilla, eli puolet niistä jakautuu kuin kuntien jako-osuudet, ja puolet sitten vastaaavan kunnan asukasluvun suhteessa. Eli se on hiukan tasannut näiden seurakuntien saamia jako-osuuksia verrattaessa toisiinsa. Yhteisöveron tuotto on ollut alentuvassa suhteessa, eli vuosituhannen vaihteesta se on laskenut suhteessa bruttokansantuotteeseen 5,5 %:sta 2 %:iin.

Työryhmän muistiossa on esitetty kolme erilaista vaihtoehtoa kustannusten korvaamiseksi. Ensimmäisenä niistä on yhteisövero, joka on tämänhetkinen malli, eli säilytettäisiin nykytila. Tasoa korotettaisiin hieman, eli tavoite olisi tuollaiset 120 milj. euroa, ja vuosituotto määräytyisi jatkossa kiinteän jako-osuuden perusteella verotulokehityksen mukaan, mikä tarkoittaisi sitä, että kirkko ottaisi itse riskin suhdannekehityksestä. Sen sijaan jos veroperusteessa tapahtuisi muutoksia, ne tultaisiin kyllä kompensoimaan. Toisena vaihtoehtona on lakisääteinen valtionavustus, jolloin myös verotuskustannuksia uudelleenarvioitaisiin, koska tällä hetkellä seurakunnat maksavat veronkantokustannuksia myös yhteisöveron veronkannon osalta. Maksu tapahtuisi kirkon keskusrahastolle, joka jakaisi avustuksen eteenpäin. Kolmantena vaihtoehtona työryhmän muistiossa on yleinen hautausmaksu eli niin sanottu Ruotsin malli, jossa on esitetty kaksi eri vaihtoehtoa. Toisessa vaihtoehdossa hautausmaksu sisältyisi kirkon jäsenillä kirkollisveroon, ja ainoastaan kirkkoon kuulumattomat maksaisivat tätä maksua, ja toisessa vaihtoehdossa kaikki maksaisivat hautausmaksua. Ruotsin kirkossa oli aiemmin vallalla käytäntö, että kirkon jäsenet maksoivat oman hautausmaksun kirkollisverotuksen yhteydessä; nykyään siellä on siirrytty käytäntöön, että kaikki maksavat hautausmaksua.

Työryhmämuistiossa on myös työryhmän kannanotto, eli esitellyistä vaihtoehdoista hautaustoimen maksun osalta katsottiin, että ainakaan tässä nykytilanteessa sitä ei pidetty tarkoituksenmukaisena. Myös yhteisöveron nykyisiä ongelmia nimenomaan tämän suhdannevaihtelun osalta pidettiin niin ratkaisevina, että työryhmä esittää, että seurakuntien yhteisövero-osuus poistetaan, ja seurakunnille myönnetään lakisääteinen valtionavustus, joka olisi 114 milj. euron suuruinen ensi vuoden alusta lukien, ja että valtionavun määrää tarkistettaisiin vuosittain kuluttajahintaindeksin muutosta vasten. Ja lisäksi seurakuntien verotuskustannuksia alennettaisiin noin 6 milj. euroa, koska seurakunnat eivät enää olisi yhteisöveron saajia. Eli yhteisvaikutus olisi tuo 120 milj. euroa.

Kirkkohallituksen esitykseen kirkolliskokoukselle sisältyy myös pohja lausuntoluonnokseksi, ja tuossa lausuntoluonnospohjassa on käsitelty sekä yhteisöveron historiaa että nykytilaa, pyritty arvioimaan eri vaihtoehtoja, ja lopuksi otettu kanta, että pidetään mahdollisena seurakuntien yhteisövero-osuudesta luopumista, ja siirtymistä lakisääteiseen valtionapuun, mutta aikaisintaan vuoden 2016 alusta lukien, mikäli taloudelliset ja lausunnossa esitetyt edellytykset täyttyvät.

Esityksen toisena liitteenä on talousosastolla tehdyt laskelmat siitä, miten valtion - nyt diassa on valitettavasti otsikko valtionosuus, mutta totta kai kyse on valtionavustuksesta, ei siis valtionosuudesta, jota koskee aivan toisenlainen lainsäädäntö - miten tämä valtionapu 114 milj. euroa voitaisiin jakaa. Tämä on malli, ei lopullinen ratkaisu, se on teidän päätettävissänne. Mutta tuo 114 milj. euroa voitaisiin jakaa niin, että hautaustoimen osuus 107 milj. euroa jaettaisiin seurakunnille, jolloin seurakunnat saisivat vajaa 20 euroa / kunnan jäsen. Väestökirjanpito eli kirkon yhteisen jäsentietojärjestelmän kustannuksiin varattaisiin 2 milj. euroa, ja kulttuuriperinnön eli rakennusavustuksiin seurakunnille noin 5 milj. euroa. Tämä tarkoittaisi sitä, että seurakuntien perusmaksua kirkon keskusrahastolle voitaisiin alentaa 7,5 %:iin.

Mikäli tähän valtionavustusjärjestelmään siirrytään, se tarkoittaa aikamoista vaikutusta seurakuntiin, eli tulonsiirtoa seurakunnilta toisille. Talousosastolla on laskettu, että häviäviä seurakuntia olisi 62 kappaletta; niistä suurimpia Helsinki, Espoo, Turku, Vaasa ja Vantaa, eli paikkakunnat, joille on keskittynyt yritystoimintaa. Voittajia olisi 232 kappaletta, ja suurimmat voittajat olisivat Oulu, Jyväskylä, Kuopio, Rovaniemi ja Järvenpää.

Kiitos.


Paluu