Puheenvuoro



Ojalehto Hannu, edustaja

Otsikko:
Seurakunnassa toteutettavan aluetyön rakenteiden ja aluetyössä käytettävien nimitysten kokonaisuudistus (Edustaja-aloite 1/2010)

Täysistunto:
Tiistaina 4 päivänä toukokuuta 2010 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Edustaja Kinnunen valotti jo varsin laajasti aloitteen taustoja ja myös sen pääintentiota. Ajattelin tuoda tähän keskusteluun lisänäkökulman, joka nousee aivan erityisesti seurakuntaliitostilanteissa esille. Kuten hyvin tiedämme, viime vuodet ovat olleet vilkasta seurakuntaliitosten aikaa. Veturina ovat olleet erityisesti kuntaliitokset, mutta seurakuntaliitoksia on toteutettu myös seurakuntien aloitteesta. Kuntaliitosjuna ei ole vielä pysähtynyt ja myös seurakunnat itse pohtivat liitosmahdollisuuksia. Tämän vuoden alussa meillä oli 465 seurakuntaa, 323 seurakuntataloutta ja 37 seurakuntayhtymää. Me voimme vain arvailla, mitä nuo luvut ovat viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Edustaja Kinnunen käytti jo tuota Voitto Huotarin seurakuntarakennetyöryhmän lanseeraamaa käsitettä työkalupakki. Minä ajattelin sitä työkalupakkia vähän toisesta näkökulmasta, sellainen amatöörityökalupakkihan voi olla sellainen, että siellä on vasara ja hohtimet, ja sitten kun tekee remonttia niin yrittää niillä alkeellisilla välineillä saada sen ruostuneen kuuden tuuman naulan irti seinästä ja siinä sitten yleensä lopputuloksena on, että peukalon kynsi on mustana.

Kysynkin, että onko meillä tällainen amatöörin työkalupakki tällä hetkellä niihin tilanteisiin, jossa me seurakuntaliitoksissa olemme. Meillähän on kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä ohjeistettu kyllä, miten hallintorakenteet siinä syntyvät, on erilaisia mahdollisuuksia, on seurakuntien yhdistymismahdollisuus, uuden seurakunnan perustamismahdollisuus, on seurakuntayhtymän muodostamismahdollisuus, on mahdollisuus liittyä jo valmiiksi johonkin yhtymään. Mutta miten järjestetään toimintaa sitten uudessa rakenteessa? Millaisella työkalupakilla olemme varustetut tätä ajatellen? Meidän kirkkolakimme ja kirkkojärjestyksemme tuntee alueellisen työn mallina vain kappeliseurakunnan ja seurakuntapiirin, kuten on tässä todettu. Valotan tätä vielä kahdella esimerkillä. Toinen niistä on Tornion seurakuntayhtymän purkaminen, jossa olin aikoinani tuomiokapitulin määräämänä selvitysmiehenä. Kun valmistelin tuota selvitystä, niin ainakin itse koin jotenkin aika puutteelliseksi sen, mistä antaa eväitä alueellisen työn järjestämiseen tuossa Tornion seurakuntayhtymässä. Jälkeenpäin olen kokenut, että se, mitä ajattelin silloin mielessäni, ei ole tuolla Torniossa kuitenkaan voinut toteutua ja ehkä siinä osasyynä oli se, että työkalupakista ei löytynyt sopivia välineitä, vaikka sitä kuinka olisi penkonut. Toinen esimerkki on myös sieltä pohjoisesta, Siikalatvan seurakunta, joka on varsin omintakeinen rakenneratkaisu, siinähän aluksi oli neljä hyvin samankokoista 2000 hengen kahta puolta olevaa seurakuntaa, jotka kaikki jäivät tuohon seurakuntarakenteeseen omina kappeleina. Nyt sitten myöhemmin siihen on vielä liittynyt Rantsilan seurakunta viidentenä kappeliseurakuntana. Tämä ei mielestäni vastaa sitä ajatusta, mikä meidän kirkkolainsäädännössämme tällä hetkellä on kappeliseurakunnista. Siinä ehkä olisi joku toisenlainen aluetyön rakennemalli ollut enemmän paikallaan, mutta kun sitä ei ollut käytettävissä eikä sitä löytynyt, niin on päädytty tällaiseen ratkaisuun.

Ajattelen, että tämä aloitteemme pitää siis sisällään kysymyksen, onko meillä työkalupakissamme tällä hetkellä riittävästi välineitä ja oikeita välineitä, kun ollaan seurakuntaliitostilanteessa ja järjestetään siinä ennen muuta seurakunnan toimintaa. Liityn vahvasti siihen, mitä edustaja Kinnunen jo totesi, ei ole kysymys siitä, että tuotaisiin vielä yksi rakennemalli näiden kahden muun rinnalle, vaan on kysymys nimenomaan kokonaisselvityksen tekemisestä aluetyön nykyisten rakenteiden arvioimisesta ja siitä mahdollisesta tehtävistä johtopäätöksistä.


Paluu