Puheenvuoro



Seppälä Tapio, edustaja

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 3/2014) - Lähetekeskustelu jatkuu

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2014 klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät sisaret ja veljet. Tuon teille rohkaisevia uutisia Porin ja sen ympäristön seurakunnista. Juuri eilen siellä on pidetty kokous, jossa seurakuntien edustajat ovat olleet paneelissa, ja siellä he ovat pohtineet mahdollista uutta seurakuntarakennetta, ja kaikki ovat olleet siellä myönteisesti asennoituvia ja ovat jo syksyllekin uuden kokouksen suunnitelleet. Näitähän on pitkin kevättä jo ollut näitä seurakuntarakennetilaisuuksia, avoimia tilaisuuksia, joissa myös me kirkolliskokousedustajat olemme olleet paikalla. Ja nyt siellä innolla odotetaan, että me teemme tätä asiaa koskevia rohkaisevia päätöksiä. Yksi asia siellä kuitenkin on kismittänyt, ja se asia on se, että kun seurakuntayhtymä-sana on niin rasitettu, että eikö siihen voisi keksiä jotain muuta termiä kuin se yhtymä. Itsehän olen ehdottanut jo aikaisemmin, että käytettäisiin sanontaa "seurakunnat", jolloin luonnehditaan ne seurakunnat joko keskeisen paikan mukaan tai jollain muulla perusteella. Esimerkiksi jos Poriin tulee yhtymä, se voisi olla "Porin seurakunnat". Itseäni vielä sitten mietityttää asia, josta olen myös kentältä kuullut useita valituksia tai kyselyitä, että onko tämän johtavan rovastin nimi oltava sitten yhtymärovasti, että eikö sitä voitaisi jollain tavalla miettiä vielä kertaalleen. Mutta lähden liikkeelle siitä, miten ymmärrän ja koen seurakunnan, ja olen itselleni tehnyt seuraavankaltaisen kuvan seurakunnasta. Se ei kata kaikkea, mutta sanoo jotakin. Seurakunta on minulle ihmisen kokoinen seurakunta, jossa on taivaankokoinen rakkaus. Ja kun nämä ehdot täyttyvät, niin silloin varmasti aika hyvä seurakunta saadaan aikaiseksi.

Tähän papin tai kirkkoherran rooliin seurakunnassa olen eri kautta etsinyt vastauksia, muun muassa tekemässäni synodaalikirjassa "Kestääkö kutsumus? Teologin työnäky arjen puristuksessa". Tämä synodaalikirja ainakin itselleni kirkasti hyvin selvästi sen, että sellainen henkilö, joka erotetaan ja vihitään papiksi, sitoutuu hyvin syvästi tähän tehtävään, jopa sillä tavalla, että kun kysyin synodaalikirjaa kirjoitettaessa yhdeltä naispuoliselta papilta, että kumpi olisi pahempi asia, jos hänelle tulisi avioero tai että hän joutuisi eroon pappisvirasta. Tuo naispappi sanoi, että hän ei kyllä mielellään tuommoiseen kysymykseen vastaa, mutta jos on pakko vastata, niin raskaampaa hänelle olisi ero pappisvirasta. Tällä haluan kuvata siis sitä tilannetta, kuinka syvällisesti se koskettaa sitä henkilöä, joka pappisvirassa toimii. Erityisesti ajattelen tässä sitä sitoutumisen syvyyttä, kun henkilö toimii kirkkoherrana. Ja nyt sitten haluan ottaa vielä kuvan, nythän on nimittäin Hyvän paimenen viikko, ja paimen-sanahan on kirkkoherra-sanan voisiko sanoa takana piilevä termi. Hyvän paimenen viikolla Jeesus sanoo: "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta." Nyt kun ajattelen tässä suhteessa erityisesti seurakuntaneuvoston puheenjohtajuutta, niin silloin kun itse olen toiminut luottamustehtävissä, kaikenlaisissa luottamustehtävissä, en ole milloinkaan sitoutunut luottamustehtävissä sillä vakavuudella enkä kohtalonyhteydellä siihen tehtävään kuin minkä olen kokenut toimiessani kirkkoherrana ja myös kirkkoneuvoston puheenjohtajana. Tässä mielessä, myös kun luottamustehtävissä olevat toimivat puheenjohtajina, on aina riski myös siihen, että tulee seurakunnassa hyvin poukkoilevaa toimintaa. Kirkkoherra puheenjohtajana jollain tavalla pitää punaista lankaa voimassa seurakunnassa, ja silloin seurakunta ei ole niin voimakkaasti tällainen tuuliviiri, joka heilahtaa jokaisen pienen puhalluksen perässä. Ajattelen sitä, että kun joskus sanotaan että demokratiaelementtiä pitää kirkossa vahvistaa, niin monelta osin olen sitä kyllä tukemassa ja pyrin siihen, että kirkkoa hoidetaan niin, että on kysymys myöskin demokraattisesti toimivasta yhteisöstä. Nyt seurakunnan osalta on muistettava, ja ainakin itse ajattelen, että se on erityisesti hengellinen yhteisö, jota pitää hoitaa hengellisenä yhteisönä, ja siihen sovelletaan erilaisia kriteereitä tai erilaisia odotuksia kuin mitä on kyseessä silloin kun puhtaasti jaetaan resursseja ja ollaan tasapuolisia ja otetaan kaikki tasapuolisesti huomioon. Eli seurakuntaneuvoston puheenjohtajuuden tulee määräytyä siitä näkökulmasta, mitä seurakunnassa tarvitaan, ja että tämä seurakunnan paimenen luonne tulee oikealla tavalla huomioon otetuksi. Eli että itse ajattelen niin, että kirkkoherra on kohtalonyhteydessä seurakuntaan, luottamushenkilö voi kristittynä olla ilman muuta yhtä lailla vahvasti sitoutunut, mutta hän on myöskin sen luottamuksensa vankina sillä tavalla, että voi joutua tästä tehtävästä nopeastikin eroon ja sitten taas puhaltavat pian täysin uudet tuulet. Nytkin, koska seurakuntaneuvosto valitaan neljän vuoden välein, niin uudet tuulet pääsevät kohtuullisesti joka tapauksessa nytkin puhaltamaan.

Sitten haluan vielä ottaa esille sen asian, että niin kuin edellisessä puheenvuorossa muistutettiin piispainkokouksen linjauksesta tässä puheenjohtajuuskysymyksessä, niin ajattelen, että erityisesti seurakuntaneuvoston osalta pitäisi tämä linjaus ottaa vakavasti huomioon, toki myös yhtymätasolla.

Enkä voi olla sanomatta vielä kahdesta asiasta. Toinen liittyy seurakuntayhtymään kevyenä palveluorganisaationa. Niin kuin olemme huomanneet, että nyt tämä seurakuntayhtymän keskusjohto ja toiminta alkaa muistuttaa aika täydellisesti jo edellistä yhteistä kirkkovaltuustoa ja yhteistä kirkkoneuvostoa, ja koko se päätösrakenne muistuttaa paljon nykyistä yhtymärakennetta. Ajattelen, että pitäisi etsimällä etsiä mahdollisuuksia siihen, että yhtymärakenne seurakuntien yhteistyössä olisi edelleen. Se voisi tulla olemaan kevyt palveluorganisaatio, ja tätä keventämisen mahdollisuutta sillä taholla tulisi tutkia. Toinen asia, jota pitäisi mielestäni edelleen selvittää, onko mahdollista vielä lähestyä sitä ihannetta, että seurakunnat olisivat kooltaan mielellään kirkossakäyntialueita, ja kirkossakäyntialuetta nimenomaan johtaisi sitten kirkkoherra. Läheisyys oli keskeinen tavoite silloin kun rakenneuudistusta lähdettiin viemään eteenpäin. Jos me kokonaan joudumme tästä läheisyysperiaatteesta luopumaan, niin silloin olen kyllä murheellinen.


Paluu