Puheenvuoro



Kippo Hannu, edustaja

Otsikko:
Kirkkolain, kirkkojärjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen virkamiesoikeudellisten säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 2/2006)

Täysistunto:
Tiistaina 7 päivänä marraskuuta 2006 klo 9.00

Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät edustajatoverit. Sopimusjohtaja Voipion sanoista huolimatta, ja luettuani tätä kirkkohallituksen esitystä, herää kysymys, missä näkyy kirkko. Esityksen yleisperusteluosassa esitetään sivulla 9 tasa-arvoa koskeva laki, jota sovelletaan myös kirkon virkasuhteisiin. Sitten todetaan laissa olevan poikkeussäännöksen perusteella: "lakia ei sovelleta uskonnon harjoitukseen liittyvään toimintaan. Seurakunnan virkavalintoihin lakia kuitenkin sovelletaan lukuun ottamatta kansanvaalina suoritettavaa kirkkoherran vaalia." Tunnustuskirjat määrittelevät Augsburgin tunnustuksen viidennessä kohdassa kirkon viran, jota ennen on määritelty usko. "Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineenä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Toisin sanoen, Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidät Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta saisimme luvatun hengen." Ja yksimielisyyden ohjeessa lisätään: "Siellä missä ikinä on seurakunta, siellä sillä on oikeus evankeliumin virkaan. Sen vuoksi on välttämätöntä, että seurakunta säilyttää oikeuden kutsua, valita ja vihkiä viran hoitajia. Tämä oikeus on nimenomaan seurakunnalle annettu lahja, jota ei mikään inhimillinen auktoriteetti voi siltä riistää. Sen todistaa apostoli Paavalikin efesolaiskirjeessä: "Hän nousi korkeuteen, hän antoi lahjoja ihmisille" ja sitten apostoli luettelee erityisesti kirkolle annettuina lahjoina paimenet, opettajat, ja lisää, että nämä annetaan hoitamaan virkaa, rakentamaan Kristuksen ruumista, missä siis on tosi seurakunta, siellä täytyy olla oikeus valita ja vihkiä viranhoitajia." Näin siis tunnustuskirjamme.

Jos katsomme vielä viran lähtökohtaa kirkossa, josta meidät on lohkaistu, niin siellä virka on sakramentti. Sen perusteella ja oman tunnustuksemme pohjalta ei ole vaikea nähdä, että paimenen valinta on nähty ja tunnustettu uskonnon harjoitukseksi. Hoitipa sen käytännössä sitten kansa suorassa vaalissa, kuten kirkkoherra valitaan, tai seurakuntalaisten valtuuttamat edustajat neuvostoissa ja valtuustoissa, kuten kappalaisen kohdalla. Meidän olisi nyt hyvä vallata takaisin niitä asemia, joita olemme ymmärtämättömyyttämme antaneet pois kristillisen kirkon päätäntävallasta. Olemme antaneet kirkon ulkopuolisen tahon määritellä mikä on uskonnon harjoitusta. Eihän sellainen sovi seinillekään, sanottaisiin minun kotikylälläni vanhojen ihmisten suulla. Ja se ei todellakaan sovi seinillekään, että kirkon ulkopuoliset tahot määrittelevät, mikä on kirkon uskonnon harjoitusta. Kirkolla täytyy itsellään olla oikeus määritellä uskonnon harjoituksensa, eikä kysellä sitä milloin miltäkin viranomaiselta tai oikeusasteelta. Ne ovat tunnustuskirjojen määrittelemiä, inhimillisiä auktoriteetteja. Ja edellä olevan perusteella ajattelen, että asiaa ei saa jättää niin auki kuin tässä esityksessä on, vaan uskonnon harjoitus on myöskin määriteltävä kirkkolain tasolla ennen kuin tämä nivaska päästetään eteen päin.

Toinen asia, johon puutun, ja johdannoksi sanon, että vaikuttaa siltä, että kirkossa puhaltavat kylmät tuulet. Tämä toinen kohta on siis uusi konventikkeliplakaatti pykälä numero 28. Tämä on ilmiselvä kateuspykälä, eihän hyvät edustajatoverit tällaista viestiä, minkä pykälä antaa, voi päästää kirkolliskokouksesta seurakuntaväelle. Tällä pykälällä uhataan niitä tuhansia, jotka kokoontuvat sunnuntaisin, vaikkapa rauhanyhdistykselle, Raamattuopiston, Opkon, Evankeliumiyhdistyksen tai Lähetysseuran lähetyskirkkoon, Tuomas-yhteisöön, Kansanlähetyksen tilaisuuksiin jne. Sitä kutsutaan tässä kilpailevaksi toiminnaksi. Tähän asti on sanottu, että herätysliikkeiden toiminta on kirkon voimavara. Nyt se on yllättäen muuttunut kilpailevaksi toiminnaksi. Jos tämä pykälä menee tällaisenaan läpi, voi olla ettei tarvita enää niitä vankiladiakoneja, joista täällä on puhuttu. Ehkä käyttöön otetaan 1840-luvun tapa, jossa "kilpailevat papit" määrätään vankilasaarnaajiksi, oikeudella saarnata vain vangeille ja vankilamuurien sisäpuolella. Ehkä on paikallaan myöskin tuoda kirkolliskokoukselle aloite, jolla rakennetaan Kalajoelle uusi käräjätupa. Edustaja Ainali, jos teillä on tontti, niin pitäkää se varattuna. Eihän tällaista paperia voi myöskään laittaa pelkästään lakivaliokunnalle. Täällä kuullut puheenvuorot jo osoittavat selkeästi sen, että tästä on pyydettävä lausunto ainakin perustevaliokunnalta. Herra puheenjohtaja, tämä viimeinen oli ehdotus, ei jossittelu.


Paluu