Puheenvuoro



Vesti Aino, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat (Kirkkohallituksen esitys 11/2012)

Täysistunto:
Maanantaina 5 päivänä marraskuuta 2012 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Olen tyytyväinen suurimpaan osaan tämän Seurakuntayhtymä 2015 -mallin perusratkaisuista. Tässä on todellisesti kuultu seurakuntia, ja kiitän myös Terhi Jormakkaa hänen erittäin selkeäsanaisesta analyysistään siitä valtavasta palautemäärästä, mitä tähän malliin on tullut. Tällaisten asioitten kohdalla usein mietitään, että miksei olla lähdetty jo kauan sitten liikkeelle, ja myönnän, että itsekin muutama vuosi sitten ajattelin, että no miksei joku visionääri äkkiä luonut meille jotain mallia ja toteutettu se ennen näitä monia riitaisia seurakuntaliitoksia. Olen kuitenkin oppinut jotain sekä ihmisen psyykestä että myös ryhmäprosesseista. Harva asia menee vain älyllisillä argumenteilla eteenpäin, ja joskus suostumme prosesseihin vain pakon edessä. Tässä on varmasti ollut tarkoituksena jo aiemminkin kirkkohallituksen ratkaisuissa se, että päästäisiin pitkäjänteisiin ratkaisuihin, miten seurakunnat voivat itsenäisesti selvitä. Ei ole ollut ilmeisesti uskoa siihen, että se vapaaehtoisen yhteistyön kautta toteutuisi, ja luultavasti ei olisi toteutunutkaan. Ajattelen myös että tuo noin 50-sivuinen esitys, mikä meillä on siellä käsillä, ei ole syntynyt yhtäkkiä kirjoituspöydän ääressä, vaan siinä on todella nämä kaikki seurakuntaliitokset ja nämä kirkkohallituksen ja hiippakuntien ryhmät ja asiantuntemus koottuna ja se näkyy siitä, ja siksi me voimme näinkin yksimielisiä olla näistä asioista. Seurakuntayhtymämallia on tuttuudessaan helppo kehittää ja muuttaa.

Kun ajattelen sen soveltamista; meillähän on kolme ryhmää, johon tätä täytyy soveltaa. Ensimmäinen ovat ne tällä hetkellä itsenäiset seurakunnat, joiden on ehkä helpointa punnita tätä mallia. Toinen ryhmä ovat valmiit seurakuntayhtymät, kuten esimerkiksi Helsinki, Tampere, Turku, ja kolmas ryhmä ovat ne liitosseurakunnat, joissa seurakuntaliitos on ratkaistu hyvin erilaisilla malleilla. Jos ajattelen valmiita yhtymiä, heillä tulee muutoksena työvoiman joustava käyttö, josta esitän erään kysymyksen. Sitä ennen haluan vielä sanoa, että yhtymämalli on hyvä juuri siksi, että se voi sisältää niin monenlaisia asioita siitä, millä periaatteilla, mitkä asiat hoidetaan yhdessä, kun ne vain aukikirjoitetaan. Esimerkiksi rahanjako tai yhteiset työmuodot. Valmiiden yhtymienkin on mahdollista nyt uudestaan pohtia, mitä nämä yhteiset työmuodot olisivat. Työvoiman siirreltävyydessä - vaikka se ei olekaan tällä hetkellä meidän päätettävissämme, mutta ajattelen, että näitä kysymyksiä on hyvä esittää, koska lainsäätäjät joutuvat kuitenkin jo tässä vaiheessa muotoilemaan ja miettimään tulevia lakipykäliä ja muita säädöksiä - jos työnjohto on seurakunnassa, ja yhtymä kuitenkin voi siirrellä työntekijöitä, tulee olemaan vaikea kirjoittaa auki, millä ehdoin se on mahdollista, ja kuka siitä päättää. Jos toisessa yhtymässä alkaa sijaisuus ja toisessa päättyy, silloin asia on selvä. Mutta onko esimerkiksi työntekijällä jotain sananvaltaa siinä, jos asiat eivät olekaan näin yksinkertaisia? Onko jotain ylärajaa päivissä, viikoissa, vuosissa, kuinka monissa seurakunnissa työntekijää voi kierrättää, tai esimerkiksi, viiden vuoden sisällä kuinka monessa eri työtehtävässä? Jos saa olla yhdessä seurakunnassa vuoden, se on oikein hyvä tilanne, mutta jos joutuu esimerkiksi kahden viikon välein siirtymään. Tähän on luvattu kyllä, sivuilla 24 - 25, kiinnittää erityistä huomiota.

Sitten on tämä ryhmä jo tapahtuneet seurakuntaliitokset, josta on todettu, että jos se on taloudellisesti ja toiminnallisesti mahdollista, näiden kenties olisi mahdollista palautua itsenäisiksi seurakunniksi seurakuntayhtymään. Varmasti, kun on iso liitos koettu ja sen kolhut, voi tuntua raskaalta ajatella uutta prosessia, vaikka sen suunta olisikin toivottu. Periaatteessa kuitenkin kannatan, tasapuolisuuden nimissä ja myöskin kristityn vapauden nimissä, että paikallisesti käydään asiasta avoimet keskustelut. Mitä se merkitsisi, ja onko siihen taloudellisia ja toiminnallisia mahdollisuuksia? Paikalliset erot ovat varmasti suuria. Moni työntekijä on voinut liitoksen tapahtuessa olla iloinen uusista työtovereista, kirkkoherra on voinut olla helpottunut siitä, että saa luopua tietyistä työtehtävistä. Kenties seurakunnan toimintaa on tullut lisää. Mutta sitten on myöskin niitä kokemuksia, jolloin reuna-alueet on unohdettu, toimintaa on keskitetty, työntekijät ovat poistuneet reuna-alueilta. Toteutus on paikallisista ihmisistä kiinni. Moni malli voi toteutua, kunhan otetaan huomioon se, että kaikilla alueilla on, erityisesti lapsille ja vanhuksille, toimintaa tasapuolisesti.

Vielä haluan nostaa esiin kaksi asiaa. Kirkon tutkimuskeskuksessa ja Helsingin yliopistossa on seurakuntaliitoksia tutkittu, ja nousi ainakin kaksi tärkeää kipukohtaa, jotka liittyvät toisiinsa. Yksi oli se, että ristiriitatilanteita vältettiin paikallisissa ratkaisuissa. Toinen oli se, että työntekijöitä ei otettu mukaan liitoksen toteutukseen - tästä on Kalle Virta tehnyt tutkielman - ei edes kirkkoherrasta aluekappalaiseksi siirtyvien asiantuntemusta ja heidän voimakasta haluaan kehittää seurakuntaa. Toivon, että osaisimme sekä paikallisesti että myös tässä yhteisessä prosessissa kaikilla tasoilla jatkossakin ottaa huomioon seurakuntalaisten kotiseututuntemuksen ja myöskin työntekijöiden asiantuntemuksen, keskustella avoimesti ja kunnioittavasti. Sillä on myös suora vaikutus hengellisyyteen ja ilmapiiriin, ja päätöksiin ja prosessin lopputulokseen.


Paluu