Puheenvuoro



Huokuna Pekka, edustaja

Otsikko:
Nuorten osallisuuden vahvistaminen kirkossamme (Edustaja-aloite 6/2009)

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä toukokuuta 2009 klo 9.15

Teksti:
Herra puheenjohtaja, hyvät ystävät. Osallisuuden vahvistaminen on tärkeä asia, ei vain nuorten osalta vaan kirkossa ylipäänsä. Kun ajattelee nykyajan nuoria, on helppo yhtyä siihen puhujaan, joka kehui nuoria. Mutta olen huolissani myös siitä kahtiajakautumisesta, joka minusta nuorten keskuudessa tuntuu koko ajan vain syvenevän. Osa nuorista voi hyvin, osallistuu jo nyt aktiivisesti monenlaiseen toimintaan ja varmasti vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Toisaalta suurta osaa nuorista vaikuttaminen ei juuri kiinnosta, evvk - ihan sama mulle. Syrjäytyminen on silloin aika lähellä. Vähän edustaja Grönlundin ajatuksiinkin liittyen, toivoisin että tätä aloitetta pohdittaessa osallisuuden vahvistaminen toteutettaisiin niin, että se ei vain vahvista niitä jotka jo ovat osallisia. Niin, että ne joilla on, saavat lisää ja muut eivät saa mitään. Osallisuus olisi nähtävä laajasti ja siinä yhteydessä huomioitava se hyvä työ, jota seurakunnissa tällä hetkellä jo tämän asian parissa tehdään.


Paluu