Puheenvuoro



Paarma Jukka, arkkipiispa

Otsikko:
Istuntokauden avaus

Täysistunto:
Maanantaina 9 päivänä toukokuuta 2005 klo 10.45

Teksti:
Arvoisat kirkolliskokouksen edustajat, ärade kyrkomötesombud. Koti on kasvun paikka. Näin on määritelty kirkkomme kasvatustyön ohjelma ja painopiste vuosiksi 2003-2005. Siis täksi ja pariksi edelliseksi vuodeksi. Teema on johdonmukainen jatko jo aiemmin perheiden tukemiseen panostaneessa lapsi-, nuoriso- ja perhetyössämme. Seurakunnille on valmisteltu tätä varten materiaalia ja eri hiippakunnissa on perustettu perhetyön tiimejä. Kodin ja perheen merkitys on kirkollemme keskeisen tärkeä. Kotihan ei ole eikä saisi olla vain paikka, jossa joillakin henkilöillä on yhteinen jääkaappi tai yhteinen vuode. Koti on hyvien, turvallisten ihmissuhteiden, luottamuksen ja keskinäisen huolenpidon sävyttämä yhteisö. Sellaisena se todella voi olla kasvun paikka niin aikuisille kuin lapsillekin.

Perheiden asema ja hyvinvointi on sekä kirkolle että koko yhteiskunnalle keskeinen huolenpidon aihe. Miten perheet tänään voivat - sillä tavoin voi huomisen yhteiskunta. Tähän ajatteluun on sitoutunut myös valtiovaltamme, joka omalta osaltaan on hyväksynyt YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, jossa todetaan näin: "Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustavaa laatua oleva ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan". Ja edelleen tuossa julistuksessa todetaan, että "rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvista rajoituksista riippumatta täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe". Näkyä perheen ja kodin tärkeydestä on puolustettava silloinkin, kun reaalimaailman todellisuus kertoo epäonnistumisista, ylivoimaisista vaikeuksista tai välinpitämättömyydestä. Perheeseen ja etenkin lapsiperheisiin kohdistuneisiin uhkatekijöihin on meidän syytä reagoida mieluummin yliherkästi, kuin olla välinpitämättömiä asiasta.

Uskon, että jokainen vanhempi haluaisi olla hyvä äiti tai isä. Monen kohdalla vain työelämän kiireet ja paineet, oman elämänhallinnan vaikeudet tai ajan henki uhkaavat lasten turvallista kasvuympäristöä kotona. Perheiden hajoamisen suuri määrä kertoo osaltaan individualismin ja yksilön vapauden kohtuuttomasta korostuksesta. Sitoutumista puolisoon ja perheeseen, uskollisuutta ja vaivannäköä perheen puolesta ei ole arvostettu kylliksi.

De nyaste forskningarna ger vid handen att den yttersta orsaken till barnens illamående är isolering och ensamhet. Barnen får allt för lite tid till samvaro med en och samma vuxen. De vuxnas tidsbrist och brådska beror såväl på attityder som på samhälleliga faktorer. Varje förnyelse i syfte att passa ihop familje- och arbetslivet är till fördel. Det ser dock ut som om arbetslivets möjligheter till flexibilitet gäller minst just dem som mest behöver dem, dvs. unga kvinnor och ensamförsörjande föräldrar.

Uusimpien tutkimusten mukaan lasten huonovointisuuden perimmäisinä syinä ovat usein lasten yksinjääminen ja yksinäisyys. Lapsilla on liian vähän aikaa olla saman pysyvän aikuisen kanssa. On hyvä, että perhe- ja työelämän yhteensovittamiseksi on tehty, yritetty tehdä erilaisia uudistuksia. Näyttää kuitenkin siltä, että työelämässä vähiten joustojen mahdollisuuksia on niillä, joille se olisi tärkeintä, eli nuorilla naisilla ja yksinhuoltajavanhemmilla. Vanhempien lapsille antaman ajan, sekä äidin että isän, merkitystä tulisi meidän korostaa.

Ajankohtainen koteja, lapsia ja perhettä koskeva kysymys liittyy valmisteilla olevaan hedelmöityshoitolakiin. Kenellä ja millä tavoin on oikeus saada lääketieteellistä apua hedelmöitykseen? Kenellä on tällä tavoin oikeus tulla isäksi ja äidiksi? Biologian ja lääketieteen kehitys on tehnyt mahdolliseksi puuttua monin tavoin ihmisen syntymään ja kuolemaan. Nyt kyetään säätelemään syntymisen ajankohtaa ja olosuhteita, syntyvän lapsen ominaisuuksia, kuoleman ajankohtaa. Tiede on antanut ihmiselle entistä enemmän Luojan tehtäviä. Kun puututaan ihmisyksilön elämänkaaren alkuun ja loppuun tai hänen geenistöönsä, nousee esille monia ihmisarvoon liittyviä vaikeita eettisiä kysymyksiä. Ei ole kyse vain siitä, mikä on mahdollista, vaan myös siitä mikä on oikeus tai ihmiselle hyväksi. Kaikkea, mitä tieteen avulla voidaan tehdä, ei ilman muuta ole tehtävä.

Maassamme on jo pitkään yritetty saada aikaan lakia, joka määrittelisi sen, kenelle hedelmöityshoitoa voidaan antaa. Sellaisen tarve on suuri. Esimerkiksi lapsettomuusklinikoiden päätöksentekoon tarvittaisiin yhteisiin arvoihin pohjaava ohjeistus. Kysehän ei ole vain lääketieteen viimeisimpien saavutusten teknisluontoisesta soveltamisesta, vaan siitä mitä yhteiskunnassamme pidetään hyvänä, arvokkaana ja oikeana. Kyse on ihmisen arvosta, perheestä, lapsen oikeuksista, isyydestä ja äitiydestä. Lain sisällön peruspiirteistä on myös oltu kauan yksimielisiä, vaikka parin vuoden takainen eduskuntakeskustelu johtikin umpikujaan. Kiistakysymyksiksi nousivat silloin, kenelle hoitoa voidaan antaa, onko lapsella ehdoton oikeus tietää alkuperänsä ja sallitaanko sijaissynnytys. Samat kysymykset ovat edelleen eettisesti polttavia.

Kirkko on antanut asiasta lausuntoja jo parin kymmenen vuoden ajan, viimeksi kirkkohallitus vuonna 1997. Myös sen jälkeen kirkon yksittäiset asiantuntijat ovat olleet eduskunnan kuultavina. Kirkkohallituksessa, sen sairaalasielunhoidon yksikössä on toiminnassa asiantuntijatyöryhmä, sekä tätä kysymyskokonaisuutta että yleisimmin bio- ja lääketieteen etiikkaa varten. Kirkkohallitus tullee vielä antamaan hedelmöityshoitolaista oman lausuntonsa, kunhan lakiesitys saadaan valmiiksi ja uudelleen eduskuntaan, mikä tapahtunee julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ensi syksynä. Kirkon taholta annetut lausunnot ovat vaihdelleet jonkin verran, kun tietämys ja olosuhteet ovat muuttuneet. Ennen kaikkea kanta siihen, voidaanko keinohedelmöityksessä käyttää muun kuin perheen isän sukusoluja, on muuttunut kielteisestä positiiviseksi. Korostus on vaihtunut biologisen isän merkityksestä sosiaalisen isyyden korostamiseen. Samalla on muutenkin yhteiskunnassamme ja kirkossamme tahdottu entistä enemmän painottaa isän ja isyyden merkitystä lasten turvallisessa ja hyvässä kasvamisessa.

Vaikka noissa lausuntojen eräissä yksityiskohdissa on tapahtunut vaihtelua, on peruslinjaus pysynyt samana. Ne periaatteet, joista käsin tätä vaikeaa ongelmaryhmää on käsitelty, ovat koko ajan olleet lausuntojen punaisena lankana. Mainitsen tässä yhteydessä niistä kolme. Ihmisarvon esillä pitäminen on oltava lähtökohtana. Silloin hedelmöitymiseen, lapsen perimään ja syntymiseen puuttuminen on mahdollista vain hyvin nöyrällä ja aralla, jokaista yksilöä kunnioittavalla tavalla. Jumalan työtoverina ihmisellä on oikeus vaikuttaa niihin sairauksiin ja häiriöihin, jotka tuottavat inhimillistä kärsimystä. Lapsen oikeudet ovat ensisijaiset. Lakia ja keinohedelmöitystä on aina tarkasteltava ensisijaisesti lapsen hyvän elämän kannalta. Vanhempien toiveet ja tarpeet, jos ne ovat edellisen kanssa ristiriidassa, ovat toissijaisia. Lapsen saaminen ei ole subjektiivinen oikeus eikä ihmisoikeus, vaikka keskustelussa maassamme on niinkin väitetty. Mikään ihmisoikeus- tai perusoikeussopimus ei anna katetta sellaiselle väitteelle. Se olisi myös ristiriidassa lapsen oikeuksien kanssa.

Jag anser det som riktigt och välsignelsebringande att barnlösa och andra äkta par idag kan ges sådan befruktningsbehandling att de kan få ett väntat och önskat barn. Ett tryggt och stabilt fast förhållande mellan far och mor garanterar för det blivande barnet en mänskligt sett idealisk uppväxtmiljö, ett hem. Enligt det som kyrkan lär har vi som ideal ett livslångt äktenskap mellan man och kvinna, ett offentligt och lagligt avtal om samliv. Det är den tryggaste och därmed mest tillrådiga lösningen för ett parförhållande när det gäller såväl makarna som barnet. Man utgår ifrån att barnet har rätt till sina föräldrar, far och mor tillika. Barnet behöver en far, vilket fostrare och barnpsykologer framhäver med eftertryck.

Minä pidän oikeana ja siunauksellisenakin sitä, että lapsettomille tai muille aviopareille voidaan nykyisin antaa sellaista hedelmöityshoitoa, että he voivat saada odottamansa ja toivomansa lapsen. Turvallinen ja vakiintunut, toisiinsa sitoutuneiden isän ja äidin suhde takaa syntyvälle lapselle inhimillisesti katsoen parhaan kasvun paikan, kodin. Kirkkomme opetuksen mukaan ihanteena on naisen ja miehen välinen elinikäinen avioliitto, julkinen ja laillinen sopimus yhteiselämästä. Se on turvallisin ja siten suositeltavin ratkaisu parisuhteelle, niin puolisoiden, kuin etenkin lapsen kannalta.

Ainakin lähtökohtaisesti siis lapsella on oikeus vanhempiinsa, isään ja äitiin. Lapsi tarvitsee isää, kuten kasvattajat ja lapsipsykologit korostavat. Ei ole mitenkään toivottavaa, että lain turvin saatettaisiin maailmaan lapsia, joilla ei ole isää. Tämän vuoksi en osaa puoltaa sitä, että hedelmöityshoitoja sallittaisiin yksineläville naisille tai naispareille, niin hyviä kasvattajia kuin he saattavatkin olla. En siten näe syytä, että Suomi poikkeaisi lainsäädännössään tässä kohden muiden Pohjoismaiden linjasta. Hedelmöityshoitoja voidaan siis antaa sellaisille heteroseksuaalisille pareille, jotka sitoutuvat hoitojen avulla mahdollisesti syntyvän lapsen vanhemmiksi. Näkisin, että jokainen perhe ratkaisee kertooko se lapselle tämän alkuperästä. Aikuisen tulisi kuitenkin saada halutessaan tieto biologisesta alkuperästään.

Sijaissynnyttäjän käyttöön liittyy niin monia ongelmia, etten näe mahdolliseksi sen sallimista. Tämän kannan ilmaisi kirkkohallituskin vuonna 1997 antamassaan lausunnossa. Miehestä ei tulisi tehdä tällaisessa tapauksessa vain sukusolupankkia, ei myöskään naisesta vain kohdun vuokraajaa. Isyys ja äitiys ovat paljon, paljon enemmän.

Elämä ei suo kaikille lapsia. Joidenkin osana on lapsettomuus. Se on monille kipeä asia. Tyhjän sylin messut ovat riipaisevia, mutta ne ovat samalla osoitus, kuinka kirkko tahtoo tukea myös lapsettomiksi jääneitä ja etsiä muitakin auttamis- ja tukemismahdollisuuksia. Joidenkin vaihtoehto on adoptiomahdollisuus, jota voikin suositella. Sellainen on tässä globaalissa maailmassa entistä tärkeämpää. Siinähän orpo tai koditon lapsi voi saada perheen, perhe kaipaamansa lapsen. Kirkossa, jossa voimakkaasti korostamme perheen merkitystä ja sen hoitamisen tärkeyttä, on muistettava myös yksinäisten ja lapsettomien osa. Niin sinkut kuin lapsettomat parit ovat yhtä lailla kirkon tuen tarvitsijoita, jotta heidänkin kotinsa voisi olla kasvun paikka.

Hyvät kirkolliskokousedustajat, näillä sanoilla avaan tämän kirkolliskokouksen ja julistan tämän vuoden istuntokauden avatuksi.

Systrar och bröder, ni är alla välkomna till denna sessionsperiod och jag förklarar detta års kyrkomöte öppnat.


Paluu