Puheenvuoro



Rinne Riku, edustaja

Otsikko:
Parisuhteisiin ja perhe-elämään liittyvän opastuksen lisääminen ja monipuolistaminen rippikoulutyössä (Edustaja-aloite 5/2008)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2008 klo 14.35

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, edelleen rakkaat edustajat. Aihe on niin laaja ja erittäin kipeä sydämelle, koska kahdenkymmenen vuoden ajan olen kuunnellut lasten ja nuorten hätää juuri tällä alueella, missä perheessä on vaikeata ja avioero on koettu. Tässä myös viitattiin jo tähän toiseen, minkä tämä parisuhde pitää sisällään eli tähän seksuaalisuuteen. Koska aihe on niin laaja, keskityn ihan muutamaan, sanotaanko näin, nuorten oman äänen kautta tulevaan kommenttiin. Minulla on tässä erään nuoren kirje, jossa hän kertoo miltä avioero tuntui. Tämä on kahdeksasluokkalaisen riparille menossa olevan nuoren kirje, eli juuri se kohderyhmä, mistä tässä on kysymys. Näin hän kirjoittaa: "Kahdeksan vuotta sitten vanhempani erosivat. Kun kuusivuotiaan tytön elämän toinen tärkeä ihminen lähtee pois, pitäisikö siinä vain hymyillä nätisti ja yrittää ymmärtää. Kuka siihen pystyy, en ainakaan mä. Kun isä seisoi eteisessä kimpsuineen ja kampsuineen, mä juoksin minkä kintuista pääsee silloisen asuntomme yläkertaan. Isä tuli perään ja lohdutteli, mutta ei se paljon enää helpottanut. Nyt olen kysynyt, äiti, miksi sä ja isä erositte? Sitä oikeaa vastausta ei ole vielä näkynyt, joten olen aina alitajuntaisesti syyttänyt siitä itseäni." Kirjoitin tämän sanatarkasti ulkomuistista, koska olen käyttänyt tätä kirjettä monta kertaa yläasteen oppitunneilla ja siinä alkuperäisessä kirjeessä on se muste tahriintunut kyynelillä. Kun pidät kädessä kirjettä, aitoa kirjettä, jonka tämä nuori on kirjoittanut, ja näät siinä kyyneltippoja, jotka ovat sotkeneet sen tekstin. Se kertoo siitä todellisuudesta ja hädästä, mitä tämä tyttö on kantanut 6-vuotiaasta asti, ja edelleen hänellä on ne samat kipeät kysymykset. Tämä nuori ei laittanut kirjeen loppuun muuta kuin etunimensä, ei osoitetta, ei mahdollisuutta ottaa yhteyttä ja siellä kirjeen lopussa hän kertoo, että kun olit koulutunnilla, koin, että haluan sinulle kertoa kipuni. Olemme hyvin, hyvin vakavan asian äärellä, kun nuori menee rippileirille ja sanoisin, että kun olen miettinyt tätä asiaa vuosikausia, niin olen tullut siihen tulokseen, että tällä hetkellä kaikista paras paikka hoitaa nuorta tällä hetkellä, kaikkia nuoria, on ripari. Sen takia tämä kyseinen aloite kosketti minua todella syvälle, koska me olemme asian kanssa tekemisissä, jolla on todella kiire.

Totean tähän myös sen toisen näkökulman eli tämän seksuaalikasvatuksen. Oma tyttäreni ollessaan kahdeksannella eli menossa riparille, sai terveystietotunnilla suoria ohjeita seksuaalisuuteensa. Opettaja oli todennut monta kohtaa, joista otan tässä yhden, joka kuvastaa tilannetta kaikista parhaiten. Opettaja oli kirjoittanut taululle, joista yksi kohta kuului näin "sitten, kun sinua haluttaa enemmän kuin pelottaa, olet valmis". Tyttäreni tuli hyvin järkyttyneenä kotiin ja kertoi mitä oli koulussa opetettu. Eli me olemme todella vakavassa tilanteessa. Sitten vielä yksi näkymä tähän kohderyhmään, tähän ikäryhmään. 2006 syksyllä minua pyydettiin nuorten kanssa mukaan seksuaalivalistuspäivään eräälle Tampereen yläasteelle ja siellä koko yläaste kävi 14 kanavaa läpi. Oppilaan saivat itse valita sen kanavan, kolme kanavaa, mihin he menevät 14 kanavan joukosta. Opettajat kertoivat, että sitä kanavaa, mitä me nuorten kanssa pidettiin siellä, meitä oli kahdeksan, minä ja muut nuoret, meidän kanavan nimi oli tosi rakkaus jaksaa odottaa. Sitä pyydettiin meiltä. Se oli järisyttävää tajuta, että nuoret valitsivat eniten sitä meidän kanavaa. Jotenkin on huutava tarve saada tietää, että eihän minun tarvi. Tässä viitattiin äskeisessä puheenvuorossa nettiin, jos tässä lähdettäisi, niin kuin keskusrikospoliisin kanssa on ollut yhteistyössä jo pitkän aikaa, lähdettäisi käymään läpi sitä kaikkea hirvittävää törkyä, mitä netti pitää sisällään, niin luulen, että sitä puheenvuoroa ei täältä pöntöstä voisi pitää, koska tämä kirjataan ylös ja en yksinkertaisesti voi niitä suustani päästää. Edelleen kiitän näistä kaikista puheenvuoroista, mitä tässä on käyty, koska me olemme nyt siellä asian ytimessä. Sydämet särkyy tässä maassa, meillä on oltava vastaus ja meidän on tehtävä kaikkemme, jotta me voimme uuden sukupolven hoitaa, jotta heissä on tulevaisuus.


Paluu