Puheenvuoro



Nurmi Mika, edustaja

Otsikko:
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2008-2011. Haastettu kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011 (Kirkkohallituksen esitys 9/2012)

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä marraskuuta 2012 klo 13.20

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, piispat, hyvät edustajatoverit. Nenä pystyyn, hyvä Aino. Minulta kysyttiin eilen käytävällä, mistä asiasta aiot käyttää puheenvuoron nelivuotiskertomusta käsiteltäessä. Vastasin: "Rippikoulusta." Kysyjä katsoi minua ja sanoi: "Ei kannata, ne on kaikki jo konfirmoitu".

Haastettu kirkko, Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008–2011 piirtää silmiemme eteen monia laskevia käyriä, mutta yksi asia, rippikoulu, on se, josta voimme nostaa leuan ja nenän pystyyn. Se on positiivinen ja onnistunut kirkon perustehtävä. Rippikoulutyötä käsitellään kirjan sivulta 150 alkaen. Siinä mainitaan, että kansainvälisen, seitsemässä maassa tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisnuoret ovat rippikouluunsa poikkeuksellisen tyytyväisiä. Siis poikkeuksellisen tyytyväisiä. Se vaikuttaa myönteisesti heidän suhteeseensa kirkkoon. Edelleen tutkimustulokset osoittavat rippikoulun pituuden selittävän tyytyväisyys- ja vaikuttavuuskokemuksia. Tämän huomioikoon jokainen paikallisseurakunta strategioitaan ja resurssejaan miettiessään. Kun nyt zoomaan fokuksen rippikoulutyötä ajatellen Etelä-Suomeen ja erityisesti Espoon hiippakuntaan, jonka parhaiten tunnen, voin todeta, että sekä nelivuotiskertomuksen että Kirkon tilastollisten vuosikirjojen lukujen valossa, tässä haasteellisessa, monikulttuurisessa ja moniarvoistuvassa kontekstissa rippikoulutyötä on tehty menestyksekkäästi – seurakunnissa nimenomaan. Nelivuotiskertomuksen tarkasteluvälin aikana Espoon hiippakunnassa rippikoululaisten osallistumisaktiivisuus on laskenut 1,4 prosenttiyksikköä. 15-vuotiaista vuonna 2011 84,1 % osallistui rippikouluun. Kun pidennämme tarkastelujaksoa hiippakunnan luomiseen asti, vuodesta 2004 vuoteen 2011 laskua on ollut vain 3,4 prosenttiyksikköä. Toisaalta voimme käyttää tilastojen lukuja hieman kaunisteluun ja kikkailuun, esimerkiksi näin: Vuonna 2004 rippikouluun osallistui Espoon hiippakunnassa 6378 nuorta ja vuonna 2011 6345 nuorta, laskua siis vain 33 nuorta. Mutta tiedämme, että rippikouluikäluokan koko vaihtelee vuosittain ja asiaa vain tältä kannalta katsottaessa muodostuu harhakuva.

Kaksi rippikoulua koskevaa ilmiötä ovat kiinnittäneet huomioni jo jonkin aikaa. Näitä tulisi tutkia tulevaisuutta ajatellen hieman tarkemmin ja tekisi mieleni sanoa pikaisesti. Ensiksi, mikä selittää Helsingin seurakuntayhtymän ja Espoon seurakuntayhtymän rippikouluaktiivisuuden eron? Eroa on noin 16 prosenttiyksikköä. Välimatkaa ei kuitenkaan ole monia kymmeniä kilometrejä. Jotain myös tapahtuu, kun menemme Kehä III ulkopuolelle. Osallistumisaktiivisuus kasvaa edelleen. Toiseksi, olen seurannut ja kerännyt yhteen hiippakuntamme seurakuntien rippikouluja kuvaavat tiedot vuodesta 2004 vuoteen 2011 ja vertaillut niitä. Kun katson yksittäisen seurakunnan tietoja, herää kysymys, miksi rippikouluun osallistumisen aktiivisuus vaihtelee useita prosenttiyksikköjä perättäisinä vuosina samassa seurakunnassa. Pienessä seurakunnassa ei 30 % vuosittainen heilahtelu ole vielä huolestuttavaa, kun ikäluokan koko on alle 10, mutta suuressa seurakunnassa 5 %:n vuosittainen vaihtelu tarkoittaa jo kymmenten nuorten joukkoa. 500:sta nuoresta 5 % on aikamoinen määrä. Otan esimerkiksi hiippakuntamme seurakunnista Keravan, joka havahtui asiaan ja puuttui aktiivisesti tilanteeseen. Siellä panostettiin viestintään ja markkinointiin, ja osallistumisaktiivisuus kasvoi muutamalla yksinkertaisella toimenpiteellä. Hyvä näin. Tarvitaan siis edelleen laadukasta rippikoulujen järjestämistä, mutta tulevaisuudessa viestintään ja markkinointiin on panostettava enemmän. On mentävä kouluihin, on otettava kontaktia, on laadittava esitteitä, rakennettava nettisivuja ja niin edelleen. Enää ei voida luottaa maineeseen ja perinteeseen. Rippikoulun menestyksen takana on määrätietoinen työ, jonka perustana on rippikoulusuunnitelma 2001, Elämä – usko – rukous -dokumentti. Sen teologisissa perusteissa sanotaan: "Trinitaarinen uskontunnustus muodostaa myös luterilaisten kirkkojen pääkatekismuksen, Martti Lutherin Vähän katekismuksen perusrungon. Uskontunnustuksen edelle on Vähässä katekismuksessa sijoitettu kymmenen käskyä, joka jäsentyy Isän luomistyöstä kertovan ensimmäisen uskonkohdan yhteyteen. Kymmenen käskyä ilmaisee luomisessa ihmisen sydämeen kirjoitetun luonnollisen lain. Isä meidän rukous on puolestaan esitetty kolmannen, Pyhän Hengen työstä kertovan uskonkohdan jälkeen. Myös sakramentit ja muu aineisto liittyvät Kolminaisuuden kolmannen persoonan pyhittävään työhön. Katekismuksen keskuksen muodostaa Pojan lunastavasta työstä kertova toinen uskonkohta. Näin trinitaarisesta kastekäytännöstä aukeava uskontunnustus jäsentää koko katekismuksen kolminaisuusopillisesti." Rippikoulusuunnitelma 2001 Elämä, usko ja rukous muodostavat kolmelle katekismuksen pääosalle rakentuvaa opetuksen osa-aluetta rippikouluissamme. Ne edellyttävät ja vahvistavat toisiaan ja tälle perustalle voimme turvallisesti, nenä pystyssä, edelleenkin rakentaa vahvaa rippikoulutyötämme. Kiitoksia.


Paluu