Puheenvuoro



Häkkinen Seppo, piispa

Otsikko:
Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö

Täysistunto:
tiistaina 8 päivänä marraskuuta 2016 klo 10.30

Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Ensiksi onnittelen tulevaisuuskomiteaa siitä, että se on kyennyt hyvin lyhyessä ja tiukassa määräajassa saamaan aikaan tehtäväksiannon mukaisen erittäin hyvän mietinnön. Jos komitea innostui välillä tuon työskentelyn aikana, niin myös lukijana välillä suorastaan innostuin ja tuntui, että komitean viitoittama suunta on pääosin oikea. Tällaisia linjoja ovat esimerkiksi komitean mainitsemat toimintakulttuurin, johtamisen ja kehittämistoiminnan muutosten edistäminen. Tosin kirkon hallinnossa pitkään mukana olleelle kokonaan uusia asioita ei juurikaan tuossa mietinnössä tullut esiin. Monet mietinnön ehdotukset ovat olleet ennenkin esillä. Mutta kun tämän sanon, se ei tarkoita sitä, että komitean ehdotukset olisivat jotenkin huonoja. Tässä puheenvuorossani en arvioi komitean ehdotuksia, sillä tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä minulla on mahdollisuus valiokuntatyöskentelyssä ottaa omat huomioni esille. Sen sijaan tässä lähetekeskustelussa haluan muistuttaa kirkon uudistumisen taustalla olevasta tärkeästä asiasta, jota ei saa unohtaa kun tätä komitean mietintöä lähdemme tästä työstämään. Ei, vaikka puhummekin hyvin arkisista asioista. Kirkko on olemukseltaan hengellinen yhteisö. Se ei ole tästä maailmasta vaikka se elää tässä maailmassa ja tämän maailman lainalaisuuksien keskellä ja siksi kirkon uudistumisen keskeisin lähtökohta on hengellinen uudistuminen. Se säteilee kaikkeen muuhun kirkon elämässä. Hengellinen uudistuminen ei synny komiteatyönä, eikä sitä saada aikaan hallinnon kehittämisellä tai kirkkolain säädöksillä tai kirkolliskokouksen päätöksillä. Hengellinen uudistuminen on Jumalan Pyhän Hengen työtä. Hän toimii missä, miten ja milloin tahtoo. Tästä seuraa muutama tärkeä näkökohta. Ensiksikin kirkollisen päätöksenteon ja hallinnon omaleimaisuus on siinä, että se tapahtuu kokonaan Pyhän Hengen avuksi pyytämisen hengessä. Siksi kirkolliskokouskin alkaa aina jumalanpalveluksella, samoin kuin jokainen seurakunnan kokous alkuhartaudella. Se ilmaisee asettumista Jumalan johdatukseen ja hänen viisautensa ja hänen apunsa pyytämistä päätöksentekoon. Tällaisessa Pyhän Hengen avuksi huutamisen ilmapiirissä tulee kirkon uudistumisen tapahtua. Tämä on meidän siis muistettava päätöksentekijöinä koko ajan. Toiseksi mikään aikakausi ei ole kirkolle sen parempi tai huonompi kuin joku toinen. Jokainen muutos sulkee joitakin ovia, mutta vastaavasti avaa uusia mahdollisuuksia. Nämä uudet mahdollisuudet meidän on kirkossamme havaittava ja käytettävä ne hyväksi. Komitea toteaakin sivulla 11, että negatiiviset kehityskulut eivät merkitse kaiken päättymistä vaan ne voivat johtaa uusiin alkuihin. Kolmanneksi on tärkeää, mikä on uudistuksen suunta. Yksi edeltäjistäni, Mikkelin piispa Kalevi Toiviainen kirjoitti Teologisessa Aikakauskirjassa 1973 ajan haasteista ja kirkon julistuksesta. Hän sanoi: "Kun kirkon toivotaan uudistuvan, on aina kysyttävä, mihin suuntaan sen tahdotaan tapahtuvan. Ajan haasteet ovat yksi suunta. Mutta silloin on mahdollista, että kirkon julistus samaistuu vallalla olevaan ideologiaan, joka eilen saattoi olla rakenteita säilyttävää ja tänään niitä kaatavaa. Todistus Jeesuksesta Kristuksesta ei silloin säily todella poikkeavan ajattelun ja toiminnan todistuksena. Kirkko koettaa hengästyneenä seurata aikaa, huomatakseen aina jääneensä junasta." Kun tätä komiteamietintöä luin, välillä siis hyvinkin innostuneena, Toiviaisen ajatukset tulivat mieleeni. Ne ovat hyvin ajankohtaisia. Ajan haasteet pakottavat kirkon uudistumaan ja kirkkoa uudistamaan aktiivisesti ja määrätietoisesti, mutta ne eivät riitä kirkon uudistumisen suunnaksi. Voisiko oikea suunta löytyä reformaatiosta, jonka merkkivuosi on juuri alkanut? Viime keväänä meille oli täällä jaossa reformaation merkkivuoteen liittyen erilaisia esitteitä ja materiaaleja. Yksi jaossa olevista materiaaleista oli suurennuslasi, jossa on teksti: "Tarkenna ytimeen". Siihen kiteytyy olennaisesti koko uskonpuhdistuksen perusajatus. Reformaatio merkitsee oikeastaan takaisin ytimeen palaamista. Ja ollaksemme uskollisia tälle reformaation perinteelle, kirkon uudistuminen merkitsee pyrkimystä entistä syvemmälle siinä, mitä kirkko on ja mitä kirkolla on. Uudistaminen on etsiytymistä yhä enemmän ytimeen siinä, mitä meille on jo annettu. Komitea ilmaisee tämän asian hyvin ytimekkäästi mietinnössä sivulla 34: "Kirkon on oltava rohkeasti kirkko." Jos ydin ja perustehtävä on kirkkaana mielessä, voidaan komitean tavoin kysyä, mitä halutaan tehdä ja miksi. Tähän ja näihin kysymyksiin komitea hyvin mietinnössään vastaakin. Hyvät kirkolliskokousedustajat, tämä puheenvuoroni tarkoitus ei ollut hengellistää kirkon uudistamista tai tätä komiteamietintöä. Tarkoituksenani oli vain muistuttaa kirkon erityislaatuisuudesta ja liittää kirkon uudistuminen ja kirkon uudistaminen tästä avautuvaan laajempaan yhteyteensä, joka meidän koko ajan täytyy pitää taustalla mielessämme.



Paluu