Puheenvuoro



Nurmi Mika, edustaja

Otsikko:
Uutta diakonivirkaa koskevien säännösten lisääminen kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, lakivaliokunnan mietintö 5/2015 kirkkohallituksen esityksestä 1/2015

Täysistunto:
Torstaina 5 päivänä marraskuuta 2015 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat.

Tästä asiasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, joten pyrin olemaan nyt itse lyhytsanainen. Kiitän siitä, että olen saanut itse toimia lakivaliokunnassa osana tätä prosessia ja osana hyvää keskustelua. Siis kiitos lakivaliokunnan kollegoille ja erityisesti puheenjohtajalle.

Olen kuitenkin nyt yksi eriävän mielipiteen allekirjoittajista. Kuten tiedetään siis diakonaatti tai diakoniavirka-case on ollut käynnissä jo vuosikymmenten ajan. Tällä kirkolliskokouksella oli käsissään ratkaisun avaimet, mutta niitä ei nyt haluttu käyttää.

Prosessin päämääränähän on ollut kirkon hengellisessä työssä toimivien viranhaltijoiden identiteetti ja kirkon perustehtävään sitoutumisen vahvistaminen. Tavoite on ollut seurakuntien toiminnan ja työntekijöiden kannalta keskeinen. Yksi tavoite on ollut myös ekumeeninen, vähentää kirkossa käytössä olevaa vihkimystä muiden kirkkojen diakonian vihkimykseen. Eri vaiheessa on selvityksessä ja tutkimuksessa tuotu esiin useita, sekä teologisia että tarkoisuusmukaisuuskysymyksiin liittyviä asioita, jotka olisi ja on järjestetty ja ratkaistu, mutta aina on löydetty uusia vastaavia. Kuten edustaja Ojala tuossa äsken jo totesi, niin tällä kertaa sekä piispainkokouksen lausunto, perustevaliokunnan lausunto, niissä ei esitetty mitään sellaista teologista perustetta, ettemmekö olisi voineet edetä. Lakivaliokunnan lausunnossa...mietinnössä 6/2011 on kirjoitettuna näin: "Tuolloin piispainkokous ja perustevaliokunta ovat katsoneet, että diakonaattiin pitäisi liittää ensivaiheessa vain diakonin viranhaltijat ja nuorisotyön ohjaajat. Lakivaliokunnan kanta on, että työntekijäryhmien liittäminen diakonaattiin olisi harkittava kokonaisuutena kirkon karitatiivisten, kategeettisten ja liturgisten tehtävien näkökulmasta. Kyse on keskeisesti myös hengellistä työtä tekevien viranhaltijoiden seurakunnallisesta identiteetistä ja sen lujittamisesta. Jos diakonaattiin liitettävät työntekijät rajataan suppeasti, se todennäköisesti johtaa jatkossa aikaa vieviin täydennysprosesseihin." Saman sisältöistä asiaa perustevaliokunta myös nyt käytössämme olevassa lausunnossa käsittelee. Perustevaliokunta on esittänyt, että nyt vihkimysviran piiriin olisi otettu diakonit ja diakonissat. Myöhemmin mukaan otettavien ammattiryhmien määrä voidaan lisätä ja ovi jätetään auki muillekin ammattiryhmille tulevaisuudessa. "Kun seurakuntien jäsenten ja työntekijöiden määrä vähenee ja diakonaatti uudistus...tai nykytilanteen korjaamisen jälkeen arvioidaan uudestaan, on arvioitava uudestaan seurakunnan perustehtävästä käsin." Jos näin on, niin tällöinhän on teologisesti perusteet jo nyt olemassa sille, että esimerkiksi juuri nuorisotyön ohjaajat olisi otettu mukaan vihkimysvirkaan. Piispainkokouksen lausunnosta ei löydy siis sellaisia perusteita ja perusteluja, joka olisi tämän estänyt. Vihkimysvirkaan otettavien työntekijäryhmien osalta horjuvuuden on sanottu johtuvan erilaisista käsityksistä siitä, miten diakonia kirkon olemukseen kuuluvana tehtävänä ymmärretään.

Tämän käsittelyn yhteydessä on käytetty aika ajoin termiä perinteinen diakonia. Mitä sillä sitten tarkoitetaan? En aivan saa kiinni siitä. Viimeisen vuosikymmenen aikana tehtyä diakoniaa, sotien jälkeisenä aikana harjoitettua? Uskonpuhdistuksen aikaista vai alkukirkon aikaista? Alkukirkon aikana diakonia lienee toiminut seurakunnan työntekijänä tehden nykytermein kuvattuna laaja-alaista ja työalarajatonta työtä. Siihen on liittynyt sekä kategeettisiä, karitatiivisia että liturgisia elementtejä. Jos katson tätä päivää ja seurakunnan työntekijöiden työtä, niin minun on mahdoton sanoa, etteikö juuri nuorisotyön ohjaaja, joka tekee turvapaikanhakijoiden hyväksi työtä vastaanottokeskuksissa, tekisi ytimeltään diakonista työtä. Tällainen tehtävä sopii hyvin edustaja Hallamaan äsken erinomaisessa esityksessään esittämän kolmijaon, diakonaattipalvelun, sisään. Tällainen henkilö tekee väistämättä myös kasvatukseen liittyvää tehtävää. Erityisesti, jos ymmärrämme kasvatuksen, kristillisen kasvatuksen tehtävän liittyvän erityisesti arvo- ja asennekasvatukseen, joka näkyy juuri tekoina, mistä tänään on aikaisemmin jo puhuttu. Jolloin kysyn, miten voimme ylipäätään erottaa kasvatuksen ja diakonian toisistaan? Hyvin voisimme puhua diakoniakasvatuksesta. Tai pitäisikö paremminkin sanoa kristittynä elämisestä ja kasvamisesta? Kristillinen kasvatus ja diakonia kun taitavat kuulua jokaiselle kristitylle. Niitä ei voi olla tekemättä. Mielestäni olemme jo nyt siis siinä tilanteessa, jossa menneisyyteen katsomisen sijaan tulisi katsoa enemmän tulevaisuuteen. Siksi kannatan edustaja Ojalan äsken tekemää esitystä.


Paluu