Puheenvuoro



Orsila Markku, edustaja

Otsikko:
Vaihtoehtojen lisääminen avioliittoon vihkimisen kaavaan tilanteissa, joissa toisella tai molemmilla vihittävistä on lapsia (Edustaja-aloite 2/2014)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2014 klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Tässä heijastin teille aamun Helsingin Sanomien pilapiirroksen. Kiinnostus aloitetta kohtaan on ollut vilkasta. Syy on kai ainakin siinä, että kaikki suomalaiset ovat olleet joskus häissä. Jokaisella on mielikuva parista alttarilla. Asialla näyttää olevan merkitystä, kun se on päätynyt jo pilapiirrokseenkin. No joo, eiköhän tää tullut katsottua. Lähtölaukaus tälle aloitteelle oli koulutuspäivässä, jonka kirkko järjesti perheneuvojille viime syksynä. Kouluttajaksi oli pyydetty psykoterapeutti Florence Schmitt täältä Turusta. Hänen johdollaan pari päivää pohdittiin lasten asemaa ja heidän tarpeitaan tämän päivän suomalaisissa perheissä. Vähän kuin ohimennen, Florence tuli sanoneeksi, että hän on muuten kerran ollut laatimassa kysymyksiä vihkikaavaan, jossa otettaisiin huomioon lapset. Idea, jota tässä siis ehdotetaan, ei ole aivan uusi. Kiinnostuin asiasta ja kävi ilmi, että ajatus on edelleen voimissaan ja kysymykset on nähtävissä Uusperheiden liiton internet-sivuilla. Työssäni perheneuvonnassa olen tämän tästä keskusteluissa uusperheiden aikuisten ja välillä lastenkin kanssa ja taitaa olla niin, että lähes aina uusperheissä joudutaan pohtimaan herkkiä, antoisia mutta joskus myös kipeitä kysymyksiä perheiden aikuisen tai molempien aikuisten suhteesta toisen biologisiin lapsiin.
Olen tämän kevään aikana keskustellut useiden uusperheessä elävien aikuisten kanssa ja kun sanon heille, että monissa uusperheissä pohditaan paljon aikuisten ja lasten välistä suhdetta, niin kysyn, että miten teillä. Useimmat vastaavat, että tässä on yksi ydinkysymys. Ilmiönä uusperheet ovat monitahoinen ja joskus vähän vaikeastikin hahmotettava kokonaisuus. Kaikissa uusperheissä on lapsia mutta uusperheiden systeemin ja elämän toiminnan kannalta eroa, onko vain toisella aikuisella vai molemmilla lapsia ja onko lisäksi yhteisiä lapsia. Tässä aloitteessa ei ole ollut mahdollista avata uusperheen määritelmiä ja teorioita aivan kattavasti. Pian aloitteen laatimisen alkumetreillä kävi myös ilmeiseksi, ettei asia ole yhden eikä edes kolmen viisaan miehen täysin hahmotettavissa. Siksi tätä aloitetta on valmisteltu niin, että alusta asti on pyritty kuulemaan monia pappeja, uusperheellisiä, perheneuvojia ja monia muita asiantuntijoita. Aika varhaisessa vaiheessa kevät talvella aloiteluonnos lähti silmäiltäväksi kommenttipyyntöjen näille kahdelle aloitteessa mainitulle kirkkohallituksen omalle asiantuntijalle ja lisäksi näille neljälle uusperhetutkijalle.
Saatu palaute on yksimielistä siinä, että kaikki ovat kannustaneet tekemään tämän aloitteen. He ovat pitäneet myös tätä aloitetta merkittävänä keskustelun ja mahdollisesti käytäntöjenkin luojana kirkossa ja osa arveli, että aloitteen myötä voi syntyä hyvää keskustelua perhearvoista, lasten ja aikuisten suhteesta koko yhteiskunnassa. Kaikissa näissä palautteissa on ollut erilaisia käytännön vinkkejä ja näkökulmia, joita pyydettiin sitten ottamaan huomioon. Näin on yritetty tehdä ja kokoan tässä nyt jotakin saadusta palautteesta tiiviisti yhteen.
Ensiksikin kyse on kahden aikuisen ihmisen liitosta ja päätöksestä. Suomessa on erittäin harvinaista, että eronnut tai leskeksi jäänyt aikuinen lähtisi ensi sijassa etsimään lapselleen uutta isää tai äitiä. Aikuiset etsivät siis ensi sijassa kumppania itselleen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö aikuiset ajattelisi paljon sitä, mitä lapseni ajattelisi uudesta kumppanista. Lähtökohta on kuitenkin se, että kaksi aikuista haluaa sitoutua toisiinsa. Tästä lähtökohdasta seuraa se, että lapset elävät jossakin määrin aikuisten päätösten armoilla ja niiden varassa. Heti, kun uusi mahdollinen kumppani esitellään lapsille, lapset alkavat pohtia, että miten minun nyt odotetaan suhtautuvan tähän uuteen aikuiseen. Lapsilla ei ole valinnan mahdollisuuksia. Lasten oletetaan usein sopeutuvan aikuisten tekemiin ratkaisuihin.
Toiseksi lasten pitäisi saada olla mahdollisimman vapaita siitä, miten aikuisten suhteet onnistuvat. Tällä aloitteella ei haluta antaa mielikuvaa, että lapset tarvitaan nyt välttämättä mukaan toimimaan jotenkin aikuisten kirkkohäihin. Osa haluaa osallistua kyllä hyvin mielellään. Asiaa pitää kysyä heiltä. Lapsilla pitää olla oikeus myös kieltäytyä. Toisaalta aloite on myönteinen mahdollisuus myös lapsille. He saattavat todella hyötyä siitä, että he saavat olla olemassa, osallistua ja näkyä aikuisten juhlahetkessä. Käytännössä niistä harvoista tiedoista, joita olen saanut, usein on ollut niin, että mitä pienemmät lapset on ollut kysymyksessä, sitä useammin näitä uusia vaihtoehtoja on haluttu kokeilla ja käyttää. Näin se lasten kehitysvaiheisiin liittyvistä syistä olisi varmasti jatkossakin.
Osalle ihmisistä tämä aloite aiheuttaa huolia ja vastareaktiota. Yksi syy tähän voi olla se, että suomalaisessa kulttuurissa ei kaikkialla ole totuttu avoimesti puhumaan lapsista, perheistä ja avioliitoista. Epäonnistumisen kokemukset on opetettu joskus vaikenemaan. Viittaan tässä vaikkapa siihen, että sodan aikana syntyi useita lapsia, joista on vaiettu. He eivät mahtuneet ihanteen mukaiseen käsitykseen ydinperheestä. Tämä saattaa näkyä yhä myös kirkon käymässä keskustelussa. Avioeron kokeneet ja heidän lapsensa eivät aina ole mahtuneet mukaan avoimiin keskusteluihin. Erot ja uudet perheet on usein koettu häpeällisinä. Tämä aloite voisi olla myös murtamassa vaikenemisen muuria siellä, missä se on yhä pystyssä.
Aloitteessa esitetään hyvin yksinkertaisia käytännön toimia. Ensimmäinen ehdotus koskee kysymyksiä, joita voitaisiin kysyä aikuisilta. Tahdotko tukea puolisosi vanhemmuutta, ottaa huomioon nämä lapset, osoittaa heille huolenpitoa tai hyvää tahtoa tai tahdotko antaa heille turvaa tai arvostaa heitä? Uusia kysymysvaihtoehtoja on pohdittu aloitteessa. Aloitteessa on näkyvissä myös alkuperäiset uusperheellisten liiton internet-sivuilta poimitut kysymykset. Niiden kysymysten ja näiden tähän aloitteeseen laadittujen uusien kysymysten välillä on ainakin yksi ajatuksellinen ero koskien naisen ja miehen välistä eroa suhteessa lapsiin. Nämä alkuperäiset kysymykset lähtevät siitä, että miehellä ja naisella on erilaiset tehtävät perheessä suhteessa lapsiin. Tämä näkökulma on aloitteessa haluttu tuoda näkyväksi. Olen itse kuitenkin näiden kysymysvaihtoehtojen kannalla, jossa mieheltä ja naiselta kysytään molemmilta samat kysymykset. Se ei tarkoita minusta silti kaikessa miehen ja naisen tasapäistämistä vaan se korostaisi yhteistä tehtävää luoda yhteyttä perheen sisällä.
Aloitteessa on esillä myös kaksi vastausvaihtoehtoa: "Olen." tai "Tahdon.", ruotsin kielessä tätä eroa ei ole. Suomeksi ajattelen nyt, kun olen vähän asiaa miettinyt, että olisi linjakasta vastata "Tahdon." samalla tavalla kuin vastataan varsinaisiin vihkikysymyksiin. Tässäkin voi korostaa tahtomisen merkitystä. Toivon, että valiokunnat pohtivat myös aloitteen ehdotusta, että kysymyksiä voitaisiin valmiiden kysymysten pohjalta muokata ja niistä voitaisiin keskustella yhdessä vihkiparin kanssa. Mitkä tuntuvat olevan niitä asioita, jotka juuri nyt tuntuisivat heille tärkeiltä. Tämä aloite korostaa muutenkin toimituskeskustelun merkitystä.
Toinen käytännön ehdotus koskee avioparin siunaamisen hetkeä. Aloitteessa ehdotetaan, että alttarille siunattavaksi voitaisiin kutsua myös lapset. Yksi saamani palaute kertoo koskettavasti siitä, miten parin vihkimisessä oli mukana 12 lasta, kummankin aikuisen entisestä avioliitoista. Vihkimisessä ei ollut vieraita. Paikalla oli suntio, kanttori, pappi ja 12 lasta. Lapset oli päätetty ottaa mukaan niin, että he tulivat avioparin taakse, kohottivat kätensä ja osallistuivat aikuisten siunaamiseen yhdessä papin kanssa. Pappi kertoi herkistyneenä nyt minulle, että hän ei hoksannut ehdottaa, että lapset olisivat voineet polvistua alttarille itsekin siunattaviksi. Pappi sanoi, että jatkossa hän aikoo toimia niin. Tämä esimerkki liittyy kysymykseen, tarvitaanko mitään lisäyksiä, kun nyt on jo mahdollista toimia niin, että lapset ja heidän suhde aikuisiin huomioidaan eri tavoin. Näyttää siltä, että osa papeista on todella huomioinut, yrittänyt ottaa kaiken tämän huomioon, huomioida näitä lapsia ja perheitä monella tavalla. Mutta osa ei ollenkaan. Osa papeista on oppinut myös pitämään toimitusten kirjan kaavasta tiukasti kiinni, osa kyllä tuntuu joustavan aika moneen suuntaan. Mutta monella papilla on arkuus toimia toisin kuin käsikirjassa nimen omaan lukee.
Toinen saamani palaute kertoo, miten vihkipari oli toivonut papilta, että heidän vihkimisessä kysyttäisiin näitä uusperheiden liiton sivuilla olevia lasten ja aikuisten suhteet huomioivia kysymyksiä. Pappi oli suostunut, sanonut, että kyllä niin voidaan tehdä, se taitaa olla hyvä ajatus. Käytännön ratkaisuksi oli tullut, että nämä kysymykset kysyttiin aivan ensimmäisenä vihkitoimituksen aluksi. Pappi ei oikein tiennyt mihin kohtaan toimitusten kaavaa hän voisi ne sijoittaa. Kun nykyinen käsikirja ei ohjeista millään tavalla lasten huomioimista. Jaan vähän näitä kokemuksia. Olen itse ainakin nuorena pappina osannut aika ohuesti huomioida näitä lapsia ja aikuisia. Tästä syystä lisäys tarvitaan. Toimitusten kirja on papin työkalu. Jos siellä on tämmöinen lyhyt materiaali, ja vaihtoehtoja, syntyy heti tukeva selkänoja käydä toimituskeskustelussa kiinni näihin kysymyksiin. Silloin pappi voi heti sanoa: "Hei, teillä on lapsia, uusperhe, vihkimisessä voidaan ottaa huomioon tämä tilanne ja minulla on ehdottaa hieman vaihtoehtojakin täältä. Puhutaan tästä." Vapaaehtoisuus on oleellista, jatkossakaan ei olisi mitään pakkoa tai velvoitetta. Tämä olisi myönteinen mahdollisuus.
On esitetty myös kysymys, mitä lasten toinen vanhemmista sanoo, jos lapset osallistuvat jotenkin kirkossa vihkitoimitukseen. Kysymys on tärkeä. Tämä aloite ja tämä lisäys rohkaisisi vanhempia avoimeen keskusteluun tästä kaikesta. Kaikesta tästä on hyvä keskustella joka tapauksessa. Eron jälkeen olisi hyvä pystyä keskustelemaan lasten uskonnollisesta kasvatuksesta, uusperheen todellisuudesta, lasten näkökulmista näihin asioihin, varsinkin silloin, jos vanhemmilla on isoja näkemyseroja. Toisilta pareilta tämä onnistuu aivan loistavasti, toisille se on aika vaikeaa. Aloite voisi rohkaista avoimeen keskusteluun. Luottamus voisi myös vahvistua.
Teologiaan aloitteessa on kiinnitetty melko vähän huomiota. Keskiössä aloitetta laadittaessa on ollut ihmiset, heidän tarpeet ja kysymykset ja tuen antamisen ajatus. On hyvä, että nyt tämän äärellä käydään teologista pohdintaa ja perustevaliokunta tarttuu tähän. Kuvittelin vielä alkutalvesta, että avioliiton teologiaa on pohdittu aika runsaasti. Niin ei taida kuitenkaan olla. Perheen teologiaa ehkä vielä vähemmän. Jeesus mainitsee sanana sanan perhe kaiketi vain kerran Raamatun lehdillä, kahdessa eri evankeliumissa, samassa yhteydessä. Silloinkaan ei pohdita perhettä vaan valtakunnan hajoamista, jos riidellään, valtakunta hajoaa kuin riitainen perhe. Lasten asemasta ja erityisestä arvosta sen sijaan on paljon Raamatussa ja tämä aloite tukee lasten asemaa ja liittyy tähän teologiaan vahvasti. Itse avioliittoa tämä aloite ei mielestäni muuta luonteeltaan mitenkään toisenlaiseksi. Yhä pari vihitään ja kaikki se, mikä avioliitossa on oleellista, pysyy voimassa. Tämä on lisäys, joka ottaisi lapset, aikuiset ja heidän suhteensa huomioon. Etukäteiskeskustelussa joku heitti, että lapsia ei tarvitse ottaa huomioon, kun avioliitto on kahden kauppa. Jossakin mielessä onkin mutta tässä aloitteessa sanotaan itseasiassa, että silloin, kun vihittävillä on lapsia, se ei koskaan enää ole vain kahden kauppa. Ja jos näin ajatellaan, tämän aloitteen tärkeys korostuu. Nyt ei tarvita yhtään lasten leimaamista joksikin välttämättömäksi pahaksi tai riesaksi tai lisäksi, joka tulee kumppanin mukana kaupan päälle. Teologiaa pohtiville ja seuraaville on mielenkiintoinen tieto, että paavi Fransiscus on kutsunut jopa 200 piispaa koolle synodiin ensi lokakuun 5. päivä kahdeksi viikoksi pohtimaan perhettä. Synodin aiheet ovat perhe, avioero ja uudelleen avioituminen. Paavia on siteerattu synodiuutisessa "Kirkko on äiti, jonka täytyy kulkea armon polkua niin, että armon muoto löytyisi kaikille." Kuulostaa siltä, että sielunhoidolliset näkökulmat ovat siellä esillä nyt vahvasti. Näin kiinnostavia nämä kysymykset nyt ovat.
Vielä on sanottava joku sana syyllisyydestä, häpeästä ja hyväksynnästä. Eronneet aikuiset kokevat usein syyllisyyttä ja häpeää. Ja joillakin nämä tunteet korostuvat silloin, kun uusi kumppani joskus löytyy ja aletaan suunnitella uutta perhettä herää monia kysymyksiä. Olenko oikeutettu tähän onnen tunteeseen, mitä ajattelee Jumala, lapset, sukulaiset ja ystävät. Voinko sitoutua uuteen kumppaniin, onnistuuko tämä nyt, mitä sanoo kirkko tai pappi, jos haluaisimme nyt kirkossa naimisiin. Monet pohtivat tänäänkin näitä kysymyksiä tosissaan. Lisäksi tiedetään tutkimuksen valossa, että monet uusperhettä suunnittelevat aikuiset tekevät päätöksen sitoutumisesta aika nopeasti suhteen alkamisen jälkeen. Tämä johtuu varmasti monista syistä mutta monet ajattelevat, että nyt tämä onnistuu. Paremmin. Ja sitoutuminen auttaisi meitä, auttaisi arkea. Osa päättää, että ei sitoudu uuteen pariin avioliitossa vaan ajatus tuntuu edellä kuvatuista ja muista syistä liian vaikealta. Tämä lisäys toimitusten kirjaan olisi selvä viesti, Tervetuloa kirkkoon! Kirkollinen vihkiminen on tärkeää. Meillä on ajateltu teitä etukäteen, keskustellaan tästä, puhutaan arjesta ja elämästä ja nyt suunnitellaan juhla.
Viimeiseksi katse lapsiin. Tällä päätöksellä on suoria vaikutuksia lapsiin ja aikuisiin. Voi olla, että aikuisten tunteita ja ajatuksia on helpompi meidän aikuisten kuvitella kuin lasten tunteita ja ajatuksia. Aloitteen äärellä on hiukan pohdittu lapsivaikutuksia. Mitä miettisi pieni tyttö tai poika, jos hän kuulisi isän tai äidin uuden puolison lupaavan kirkon alttarilla, että hän tahtoo ottaa huomioon minut. Tai hän arvostaa minua. Se tuntuisi varmaan aika isolta asialta. Se voisi pistää miettimään, mitä tuo lupaus tarkoittaa. Mutta joka tapauksessa se tarkoittaisi varmastikin sitä, että aikuiset ovat nähneet minut, saisin olla olemassa. Tai miltä tuntuisi mennä aikuisen viereen, polvistua alttarille, kuulla miten pappi sanoo: "Jumala johtakoon niin, että tässä perheessä olisi hyvä kasvupohja lapsille ja aikuisille. Siunatkoon teitä kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki." Ehkä se olisi juhlavaa, vähän käsittämätöntä mutta voisi se olla vahvistavaa ja iloistakin. Tämän kaiken ja näiden kysymysten äärellä olemme, kun käymme tätä aloitetta pohtimaan. Minulta on myös kysytty, onko tämä aloite laadittu aivan tosissaan. Toivottavasti kävi jo selväksi, että on laadittu. Niin tosissaan kuin tämmöinen sakki nyt osaa olla. Tosissaan pitää olla tällaisen myönteisen mahdollisuuden äärellä. Kirkko voisi lähettää tällä lisäyksellä vihkikaavaan hyvin tärkeitä viestejä. Esitämme aloitteen mukaan, että kirkolliskokous valmistelisi kirkollisten toimitusten kirjaan materiaalin, joka ottaisi avioliittoon vihkimisessä huomioon lapset.


Paluu