Puheenvuoro
Korpela Marja-Leena
,
edustaja
Otsikko:
Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalitavan muutos, yleisvaliokunnan mietintö 3/2013 edustaja-aloitteesta 3/2013
Täysistunto:
Torstaina 7 päivänä marraskuuta 2013 klo 13.00
Teksti:
Seurakuntavaaleissa saavat kaikki kirkon äänivaltaiset jäsenet mahdollisuuden tuoda esiin oman mielipiteensä. Antaessaan äänensä ehdokkaalleen suorassa eli välittömässä vaalissa seurakunnan jäsenet luottavat siihen, että se ääni tulee näkyviin ja kuuluviin jokaisessa kohdassa päätöksentekoa. Äänestäjät kokevat, että seurakuntavaaleissa valitut henkilöt omaavat sellaista asiantuntijuutta, joka auttaa heitä tekemään päätöksiä oman seurakunnan ja koko kirkon hyväksi. Näin ollen nämä asiantuntijat ovat vaikuttamassa myös kirkolliskokouksen kokoonpanoon. Osallisuus minulle tarkoittaa paljon enemmän kuin annettu äänioikeus. Voisin kuvitella, että jokunen muukin maallikko voisi yhtyä ajatukseeni. Osallisuus on mahdollisuutta toimia seurakunnan arjessa, vapaaehtoistyöntekijänä, tapahtumiin osallistujana, ja mielellään jopa osana näiden suunnitteluvaihetta. Minua jäsenenä kuullaan muissakin asioissa kuin luottamushenkilöitä valittaessa. Osallisuus on aitoa läsnäoloa, vuoropuhelua ja rinnakkain kulkemista, niin muiden seurakuntani jäsenten kuin työntekijöidenkin kanssa. Seurakuntani jäsenenä minulla on mahdollisuus tehdä aloitteita seurakuntaneuvostolle, joka taas arvioi asiantuntijuutensa pohjalta ja seurakunnan näkökulmasta asian tärkeyttä ja vie sen tarvittaessa eteenpäin. Meidän kirkko 2015 -strategian tavoitteena on vahvistaa jäsenyyden merkitystä ja luoda mielekkäitä toimintamahdollisuuksia. Uskon, että seurakunnan jäsenille mielekkäimpiä kokemuksia ovat seurakunnan arjessa tapahtuvat toiminnat. Tällöin tapahtuu aktiivista vuorovaikutusta, ja on mahdollisuuksia käydä keskusteluja seurakuntaan ja kirkkoon liittyvissä kysymyksissä. Osallisuus tarvitsee pohjakseen avoimuuden ilmapiirin ja avoimen tiedottamisen erilaisia kanavia käyttäen. Itse koen, että demokratian ja osallisuuden kannalta vaikuttavimpia tapoja toimia seurakunnassa ovat arjen toiminnoissa, ei neljän vuoden välein pidettävissä vaaleissa.
Paluu