Puheenvuoro



Niiranen Pekka, edustaja

Otsikko:
Kertomus Kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnasta vuonna 2011, Kirkon keskusrahaston tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen sekä Kirkkohallituksen henkilöstötilinpäätös

Täysistunto:
Tiistaina 8 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.45

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kollegat. Tämä kertomus antaa hyvän kuvan siitä, mitä on tehty, ja rivien välistä voi sitten lukea, ja mitä on tässä kuultukin: mitä olisi voinut tehdä. Asioita voisi kuitenkin hahmottaa helpommin, jos tämän toimintakertomuksen kieli olisi paremmin aukeavaa. Otan esimerkin sivulta 40. Minä en vielä tiedä, mikä on KESU, mikä on Lanuke-prosessi, enkä kyllä tiedä myöskään, mikä on AKR:n työskentely. Niistä täällä puhutaan. Ymmärtäisin ehkä paremmin, jos ne edes kerran avattaisiin lukijalle. Sivulla 40 puhutaan myös siitä, miten vaikeaa on verkkosivujen viestinnän kehittäminen kirkossa. Meillähän on Hengellinen elämä verkossa, mutta meillä ei silti ole, näköjään, tässä kirkossa sellaista järjestelmää, josta saisi seurakunnan eri työntekijäryhmien sähköpostiosoitteet. Vähän niin kuin suutari kulkee ilman kenkiä, tai lapset. Mutta tässä tapauksessa myöskin suutari itse. Sivulla 13 on yhteisvastuukeräyksestä asiaa. Sieltä voi huomata, että viime vuonna yhteisvastuukeräyksen kokonaistulos oli lähes 36 % pienempi kuin edellisenä vuonna. Mutta, ei tässä kaikki. Keräyskulut olivat 10 prosenttiyksikköä suuremmat kuin sitä edeltävänä vuonna. Tähän keräykseen on saatu kehitysyhteistyöavustusta, keräyskuluihin 60 000 euroa, mutta siitäkin huolimatta keräyskulujen osuus kokonaistuotoksesta oli 25 %. Se voi tietysti olla enemmänkin eri keräyksissä, mutta kun ainakin omassa seurakunnassani tätä keräystä tehdään vapaaehtoisvoimin, herää kysymys, mihin ne rahat oikeasti menevät. Tällaisten asioiden kertominen niille ihmisille, joilta pyydetään rahaa tällaiseen keräykseen, voi olla kiusallista. 25 % siitä yhdestä eurosta, jonka annat, 25 senttiä menee jonnekin keräyskuluihin. Tämä voisi ehkä olla pienempikin tämä summa. Sen pitäisi olla pienempi. Sitten sivulla 22 kerrotaan siitä, miten täällä Turussa oli viime vuoden lokakuussa sukumessut, ja miten tutkija oli koonnut messuille kirkkohallituksen osastoon näyttelymateriaalin kirkonkirjojen pidosta 1800-luvulla. Hyvä, että oli, ja vielä parempi, että se oli 1800-luvulta, koska 1900-luvun asiat eivät olisikaan niin myönteisiä kerrottavia sukututkijoille, niin kuin tiedämme. Täällä sivulla 78, kun on listattu kirkkohallituksen yleiskirjeitä viime vuonna, niin maaliskuussa ja huhtikuussa kirkkohallituksessa on oltu toimeliaita, on "jämestetty" seurakuntia siitä, että "älkää vaan antako 100 vuotta nuorempia kirkonkirjoja sukututkijoille omatoimiseen tutkimukseen". Tämä on täysin hallinnollinen päätös, yleiskirje. Tässä on taustalla korkeimman hallinto-oikeuden päätös, joka ei kuitenkaan merkitse sitä, että 100 vuotta nuorempia kirkonkirjoja ei voisi antaa sukututkijoille omatoimiseen tutkimukseen. Nimittäin täsmälleen samanikäisiä kirkonkirjoja sukututkijoille omatoimiseen tutkimukseen antaa Arkistolaitos. Mutta, tästä pelästyneenä, kirkkohallituksesta lähti siis tämä toinen yleiskirje, jossa sitten kerrottiin, että tällaista tapahtuu Arkistolaitoksessa ja että tästä voi tehdä johtopäätökset, ja viitisenkymmentä seurakuntaa on tehnyt johtopäätöksen, eli ne ovat vetäneet kirkonkirjojensa kopiot pois Arkistolaitoksesta. Se on aikamoinen epäluottamuslause Arkistolaitokselle, joka tässä maassa kuitenkin on se asiantuntijaviranomainen. Minusta on erittäin outoa tällainen menettely. Tiedän, että kirkkohallitus tässä pyrkii varmaan yhteiseen hyvään, mutta päätyy kyllä erityiseen pahaan. Tämä on herättänyt erittäin paljon pahaa verta kirkkoa kohtaan sukututkijoiden piirissä, semminkin kun sukututkimuksen jonotusaika, tai sukututkijoiden, jotta saavat materiaalin, säällinen jonotusaika on kuulemma kolmisen kuukautta, jotta voi saada materiaalia. Sitten kun materiaalin saa, siitä joutuu pulittamaan 33 euroa tunnilta, siis, jos olet sukututkija. Jos kuitenkin menet sinne suunnilleen samoja tietoja hakemaan perunkirjaa varten, maksat yli 6 kertaa vähemmän, per sukupolvi. Sukututkijat ovat tästä nousseet takajaloilleen, ja uhkaavat kirkkoa kantelulla oikeusvalvontaviranomaisille eli joko eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille. En ymmärrä, pitääkö meidän välttämättä niin sanotusti kerjätä verta nenästä. Näitä asioita voisi tehdä paremminkin ja yhteistyössä Arkistolaitoksen kanssa, yhteiseksi hyväksi. Luulen, että tätä tikkiä meidän ei olisi pitänyt ottaa enää. Mutta me otimme. Mutta me voimme tästä viisastua. Kirkkohallituskin voi tästä viisastua, ja kirkkohallitus voi antaa uuden yleiskirjeen, kunhan pohtii asiaa enemmälti. Tämä on esimerkki siitä, mitä voidaan tehdä, voisi sanoa, kahdella kirjeellä. Sukututkijoita tässä maassa on aika paljon. Kiitos.


Paluu