Puheenvuoro



Alaräisänen Timo, edustaja

Otsikko:
Valitsijamiesten ehdotus 3/2009 kirkkohallituksen määräaikaisen jäsenen valitsemiseksi

Täysistunto:
Perjantaina 8 päivänä toukokuuta 2009 klo 9.15

Teksti:
Yhdyn lämpimästi tähän Pekka Simojoen tekemään esitykseen. Siihen on oikeastaan kaksikin syytä, ensinnäkin se, että Teuvo V. Riikonen on kirkolliskokousedustaja, niin kuin Pekka Huokunakin on ollut, ja tällä tavalla tämäkin yhteys säilyisi tänne. Toinen asia on se, että tunnen tämän ehdokkaan, olen häneen tutustunut täällä kirkolliskokouksessa ja sillä perusteella on paljon helpompi tehdä näitä päätöksiä. Tätä keskusteluahan tuossa kirkkoneuvoksen valinnassa käytiin, kuinka vähillä tiedoilla joudumme valintoja tekemään. Kyseessä olevan ehdokkaan kohdalla tuntuu jotenkin luontevalta vähän mukaillen siteerata Tuntematonta sotilasta, sielläkin oli eräs tällainen rekrytointitilaisuus, kun alikersantti Rokka uudelle joukkueenjohtajalleen esitteli itsensä ja sanoi, että "kuulehan sie vänskä, jos sie tarviit jossain oikee hyvvää miestä, niin tässä siul on sellane".


Paluu