Puheenvuoro



Huotari Voitto, piispa

Otsikko:
Talousvaliokunnan mietintö 6/2005 kirkkohallituksen esityksestä 7/2005, joka sisältää ehdotuksen Kirkon keskusrahaston talousarvioksi vuodelle 2006 ja toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2006 - 2008 sekä esityksen johdosta tehdystä talousarvioaloitteesta 1/2005

Täysistunto:
Torstaina 10 päivänä marraskuuta 2005 klo 9.00

Teksti:
Herra puheenjohtaja, arvoisat kirkolliskokousedustajat. Minun puheenvuoroni tähtää siihen, että tuomiokapitulien toiminnan rahoitustapaa tulisi jäntevöittää ja uudistaa. Tällä hetkellä tuomiokapitulit saavat rahoituksensa suurimmalta osin Kirkon keskusrahastosta, siis talousarvion kautta, jota olemme käsittelemässä, ja toisaalta, vähäisessä määrin kolehdeista. Yksittäisiä tapauksia on ollut muunkin tyyppisen rahoituksen osalta, esimerkiksi Lapualla taitaa hiippakuntakartano olla sellainen yksittäinen hanke, jonka rahoitus on seurakuntien tuella saatu. Takavuosina oli Helsingissä myös sellainen tilanne, että piispan teologinen sihteeri rahoitettiin eräitten seurakuntien antamilla varoilla. Tällä hetkellä talousasioiden käytännön hoito on siirretty useimmista tuomiokapituleista Kirkkohallitukseen, mutta minusta näyttää siltä, että periaatteellisella tasolla hiippakuntien toiminnan rahoitus ja sitä koskeva ajattelutapa on varsin keskitettyä ja hiippakuntien kannalta epäitsenäistä. Tästä on seurauksena mm. se, että kun rahat eivät riitä, niin tullaan täältä kysymään. Ja toinen seuraus on se, ettei kannata säästää. Jos me järjestämme jotakin koulutusta tai neuvottelutilaisuuksia ja keräisimme pikkuisen osallistumismaksua, että voisimme tätä neuvottelutoimintaa kehittää, niin se on tulona, joka jos ei tänä vuonna niin ensi vuonna menee tähän kirkon suureen kassaan. Minkäs takia me lähtisimme tällaisia rahoja keräämään? Valtion taholla jo viime vuosikymmenen alkupuolella siirryttiin aivan toisenlaiseen käytäntöön. Jos ajattelemme sitä käytäntöä, joka on esimerkiksi, sanotaan nyt ympäristökeskusten tai yliopistojen osalta, niin se rahoitus muodostuu talousarviosta annetusta summasta, jota tämä yksikkö voi käyttää, ja sitten sen lisäksi siitä rahoituksesta, jota tämä yksikkö erikseen hankkii muilta tahoilta.

Mikkelin hiippakunta rasittaa Kirkon keskusrahastoa kaikkein vähiten. Meillä on ollut toistakymmentä vuotta erittäin tiukka raamikuri ja sanon, että minusta riippumatta. Eli jos kirkkohallituksesta on asetettu tietty raam,i niin meillä on pidetty tänä päivänä ajatellen turhan tiukkaa huolta, että me emme myöskään ano täältä enemmän. Eräissä muissa hiippakunnissa ei ehkä ole aina aivan samalla tavalla toimittu ja siitä on ollut se seuraus, että taso on ikään kuin vuosien mittaan tullut vähän korkeammaksi sen osalta, minkä verran rahoitusta tuomiokapituleille tulee. Toisaalta me ajattelemme, että nythän tässä on siirrytty jo, hiippakuntien itsenäisyyttä kun on korostettu, vähän toisenlaiseen ajattelutapaan yksittäisten hankkeitten osalta. Viime vuonna teimme hiippakunnan juhlakirjan. Me hankimme sille rahoituksen, järjestimme sen myynnin, emmekä ole keskusrahaston rahoja tulleet kyselleeksi. Kun ajatellaan kuinka tämä hiippakuntien tuomiokapitulien toimintaa tulisi rahoittaa, minusta pitäisi luoda sellainen järjestelmä, jossa korostuu hiippakuntien itsenäinen vastuu ja jossa rohkaistaan aktiivisuuteen. Ensiksikin, määritellään ne periaatteet, joilla Kirkon keskusrahastosta annetaan tuomiokapituleille rahaa. Kukin tuomiokapituli voisi saada samansuuruisen perusosan, mutta sen lisäksi myöskin erityisistä syistä erityisosan. Ymmärrämme esimerkiksi arkkihiippakunnan tarpeet. Ja sen keskustelun yhteydessä tulisi ratkaista, myönnetäänkö Lapuan hiippakunnalle erityisosa Keski-Suomen tarpeitten tähden. Nyt käydään keskustelua yksittäisen viran pohjalta. Tämmöisten virkojen perustaminen ei oikeastaan tänne kuulu nykyisin. Mehän perustimme hiippakuntavaltuustot perustamaan virkoja, lakkauttamaan virkoja ja siellä nämä keskustelut tulisi käydä eikä suinkaan täällä. Siihen erityisosaan voitaisiin, jos kirkolliskokous niin haluaa, liittää Keski-Suomen erityiset tarpeet, mutta tällaista periaatteellista rahoituskeskustelua ei ole käyty, ei ainakaan niin, että minä olisin siitä kuullut. Ja toiseksi muodostetaan edellytykset ja rohkaistaan omaehtoiseen talouden hoitamiseen niin, että tuomiokapitulit voivat organisoida projekteja, jotka vain osittain rahoitetaan täältä tulevilla rahoilla. Toinen osa rahoituksesta tulee eri tahoilta kerättävällä rahoituksella.


Paluu