Puheenvuoro



Hallamaa Jaana, edustaja

Otsikko:
Uutta diakonivirkaa koskevien säännösten lisääminen kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, lakivaliokunnan mietintö 5/2015 kirkkohallituksen esityksestä 1/2015

Täysistunto:
Torstaina 5 päivänä marraskuuta 2015 klo 15.00

Teksti:
Hyvä puheenjohtaja, arvoisat edustajatoverit. Pyydän hetken kärsivällisyyttä: käytän teknologiaa apuna.

Olen lakivaliokunnan jäsen, ja sinne on otettu meitä teologejakin. Äsken oli lainopillinen asiantuntija puhumassa, ja ehkä tämä on sitä evankeliumin sanaa.

Haluan kuvata vähän meidän yhteistä työskentelyämme, ja sitä, mitä yritimme saada aikaan työstäessämme näitä mietintöjä ja yrittäessämme laatia lakitekstiä, ja mihin me päädyimme. Tämä on nyt sen työskentelyn kuvaamista, olen puheenjohtajan kannalla tästä itse asiasta, siis sen lopputulemasta.

Asia on ollut vireillä pitkään ja monessa yhteydessä. Tämä ei johdu siitä, että kirkossa juututaan johonkin, vaan sen taustalla on aivan todellisia ongelmia. Lakivaliokunnan esitys voi näyttää siltä, että jätetään raukeamaan; mitään ei tapahdu; taas on mielettömästi mennyt aikaa, rahaa ja energiaa hukkaan, ja tämä on niin tyypillistä kirkolliskokousta. Mutta ei! Se on väärä näkemys. Asia on edistynyt ja edistyy, ja perustelen tätä näkemystäni.

Kuvaan nyt vähän meidän ajatteluprosessiamme, ja sen voin tehdä valottamalla kahta seikkaa. Me ajattelemme pääsevämme eteenpäin, ja olemme päässeetkin eteenpäin, muuttamalla lähestymiskulmaa ja tekemällä käsiteanalyysiä. Kuulostaa teoreettiselta, mutta voi olla hyvin käytännöllistä.

Mitä tarkoittaa lähestymiskulman muuttaminen? Kun me olemme analysoineet tilannetta, siis asian aiempia vaiheita, sitä voidaan kuvata sanomalla, että asiaa on yritetty ratkaista induktiivisesti. Siis on pyritty kokoamaan yhteen kaikki asiat, jotka vaikuttavat siihen, että tarvitsisimme D-viran. On otettu huomioon erilaiset diakoniakäsitykset, ja mitä niihin sisältyy, ja siinä yhteydessä kehitetty niitä vielä eteenpäinkin. On puhuttu virkateologiasta ja sen erilaisista puolista ja aspekteista. On kuunneltu ja yritetty ottaa huomioon työntekijöitä, työntekijäryhmiä, heidän näkemyksiään, toiveitaan ja pelkojaan. On tarkasteltu asiaa kirkon työn ja työmuotojen pohjalta ja näkökulmasta. Mitä kirkko tarvitsee? On pidetty esillä ekumeenisia suhteita ja niiden merkitystä tämän päätöksenteon kannalta, ja puhuttu myös tulevaisuuden haasteista, ja tämän lisäksi varmasti monista muistakin kysymyksistä.

Monessa yhteydessä, kun tätä on yritetty niin monta kertaa, näyttää siltä, että kaikki merkitykselliset näkökulmat ja perustelut huomioon ottavan ratkaisun löytäminen on hyvin vaikeaa. Emme voi löytää sellaista D-virkaa, joka ulottuisi näiden kaikkien haasteiden yli, ja joka sovittaisi niihin sisältyvät keskinäiset ristiriidat. Mutta voitaisiinko asiaa helpottaa tai löytää jokin uudenlainen näkökulma lähestymällä ongelmia deduktiivisesti? Siis ei niin, että ensin kerätään yhteen kaikki mahdollinen, ja sitten yritetään peittää ne, vaan lähtemällä yläkäsitteestä ja sen avulla päästä eteenpäin. Tämä tarkoittaisi sitä, että luovuttaisiin etsimästä ratkaisua sitä kautta, että yritetään löytää D-virka, joka täyttää kaikki ja kaikkien toiveet. Sen sijaan otetaan lähtökohdaksi kirkko ja sen tehtävä, sekä tehtävän hoitamiseksi tarvittavat virat. Tämä voidaan tehdä käyttämällä apuna klassisia käsitteitä, siis analysoimalla, mitä ne tarkoittavat ja mitä mahdollisuuksia ne tarjoavat meille tässä tilanteessa. Samalla ankkuroidaan tämä tarkastelu nykytilanteeseen, nykytodellisuuteen.

Tässä on tämä käsiteanalyysi yksinkertaisuudessaan. Meillä on "paatti", "raatti" ja "naatti", jos kansanomaistetaan. Siis meillä on episkopaatti, pastoraatti ja diakonaatti. Tämä on deduktiivinen lähestymistapa. Meillä on kirkon tehtävä ja sen hoitamiseksi virka, joka jakautuu episkopaattiin, pastoraattiin ja diakonaattiin. Episkopaatin tehtävä on kaitsenta, pastoraatin tehtävä on sanan ja sakramenttien jakaminen ja hoitaminen, ja diakonaatin tehtävä on palvelu. No meillä on ja on ollut episkopaatissa hyvin erilaisia piispoja ja hyvin erilaisista hiippakunnista. He kaikki kuuluvat episkopaattiin ja hoitavat virkaansa sen suojassa ja sen valtuuttamina, mutta niiden edellytysten mukaisesti, joita heidän todellisuutensa edellyttää. Pastoraatti on vielä paljon laaja-alaisempi, meillä on täällä pappisedustajia, jotka ovat seurakuntatyössä, jotka ovat eri niin kutsutuilla selektiivialoilla, kummajaisia niin kuin minä, joka en ole ollenkaan kirkon työssä, ja niin edespäin. Ja silti kirkon tulkinnan mukaan hoidetaan sanan ja sakramenttien virkaa. Samasta näkökulmasta voidaan ajatella, että on diakonaatti, siis palvelun virka, joka on hyvin monimuotoinen ja joustava, joka ei määrity jonkin työntekijäryhmän mukaan tai joidenkin toiveiden mukaan, vaan kirkon tehtävän mukaan.

Jos diakonaatti otettaisiin kattokäsitteeksi, ja tästä puhuimme valiokunnassa paljon, se mahdollistaisi sen, että tämä tärkeä palvelun virka voisi toteutua niin kuin se nyt toteutuukin käytännössä - monella tavalla ja monin muodoin. Meidän ei tarvitsisi ajatella, että diakonit ja diakonissat joutuvat tekemään papin töitä, ja tekevätkö nuoriso-ohjaajat diakoniatyötä. Ei mitään tällaista. Siis on kyse palvelusta.

Minä nyt vähän teologisoinkin tässä, vaikka olenkin lakivaliokunnan edustaja. Voisi sanoa näin, että diakonaattiin kuuluminen tarkoittaa osallisuutta palvelun virkaan ja palvelun virasta. Palvelun ydin on siinä, että se mahdollistaa kirkon jäsenille kristityksi tulemisen ja kristittynä elämisen. Tätähän nyt diakoniavirassa olevat tekevät: kanttorit, nuoriso-ohjaajat, lähetyssihteerit ja niin edespäin. He mahdollistavat kristityksi tulemisen ja kristittynä elämisen.

Tulevina aikoina tarvitaan yhä enemmän erilaista ja erityyppistä toimintaa, joka ei kohdista ja objektivoi; siis se ei suuntaudu kirkon jäseniin, vaan mahdollistaa ja voimaannuttaa toimimaan kristittynä tässä ajassa. Näin jos ajattelemme koko D-viran, diakonaatin kautta, voidaan ajatella, että diakonaatin jäsenet hoitavat monin eri tavoin monenlaisia tehtäviä erilaisissa tilanteissa ja olosuhteissa. Tämä diakonaatti mahdollistaa sen. Tämä on toivomuksemme.

No entä nyt? Tämä on asia, jonka järjestäminen on kirkon omalla vastuulla. Olemme yrittäneet laatia siitä osan kirkkolakia. Mutta monta ongelmaa voidaan valiokunnan käsityksen mukaan ratkaista myös ilman kirkkolain muuttamista. Siihen tarvitaan ennen kaikkea episkopaattia ja piispojen linjauksia. Monia käytäntöjä täytyy yhdenmukaistaa tai ainakin tarkistaa, koska osa ongelmista johtuu juuri siitä. Jatkotyöskentelyssä pitäisimme onnistuneena sitä, että myös tätä diakonaattikäsitettä yritettäisiin hyödyntää. Sen sijaan, että koetetaan päästä induktiivisesti kaikki eri osat kokoamalla, sullomalla ne johonkin tuuttiin, yhteiseen ratkaisuun, niin lähdettäisiin liikkeelle yleiskäsitteestä, joka linkittyy kirkon perustehtävään. Kiitos.


Paluu