Puheenvuoro



Puhalainen Erkki, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat, hallintovaliokunnan mietintö 1/2013 kirkkohallituksen esityksestä 11/2012

Täysistunto:
Keskiviikkona 15 päivänä toukokuuta 2013 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Ehkä tässä on toisen E. P:n paikka vielä tuolta Jyväskylästä neljä näkökulmaa edellisen E. P:n jälkeen todeta. Eri yhteyksissä on todettu, että meillä on viime vuosina suurella vaivalla luotu toimivia ja taloudellisesti kannattavia yhtymiä ja yhtenä seurakuntana toimivia ratkaisuja myöskin. Viimeisimmän kuulimme tässä juuri vähän aikaa sitten tuolta Mikkelin suunnasta Seija Korhosen esittämänä. Epäilen vahvasti tuota hallintovaliokunnan näkemystä, että jatkossa vain yhtymämalli olisi mahdollinen tai edes viisas, katsottiin asiaa sitten talouden tai toiminnan näkökulmasta, kun ajatellaan maamme eri osissa hyvin erilaisissa tilanteissa eläviä seurakuntia. Esityksen lähtökohtainen oletushan on, että mahdolliset ja ehkä aika todennäköisetkin kuntaliitokset edellyttävät seurakuntapuolella yhtymämallia. Jään vain miettimään sitä, että miksi asiaa ei olisi voitu lähteä miettimään siitä päästä, että olisi ajateltu uudelleen tämä kirkkolain 3 luvun 3 §:n 1 momentti, joka lähtee siitä, että yhden kunnan alueella on vain yksi seurakunta tai sitten siellä on useamman seurakunnan yhtymä. Miksei siellä voi olla myöskin useampia seurakuntia ilman yhtymärakennetta? Minun mielestäni sinänsä, tässä esityksessähän tätä yhtymämallin syntymistä on perusteltu sillä, että vältetään liian suurten seurakuntien syntyminen, mutta voitaisiinhan sinne synnyttää tai siellä voisivat olla ne entiset seurakunnat itsenäisinä seurakuntina. No, tiedän, että siellä jo moni ajattelee, että no joo, se on se verotus, ja niin edelleen. Mutta onko niin? Mielestäni on täysin mahdollista se, että eri seurakunnissa saman kunnan alueella on sama veroprosentti ilman että sen täytyy olla yhtymätasolla tehty päätös. Jos verottajan kanssa ei päästä siihen, mitä itse asiassa pidän erikoisena tänä tietokoneaikana, että voisi olla myöskin eri veroprosentteja. Kyllähän verottajalla ja seurakunnalla on tiedossa ihmisten asumispaikka postiluukun ja -laatikon tarkkuudella. Kyllä nämä olisivat teknisesti järjestettävissä. Nyt ollaan kuitenkin menossa tähän suuntaan, ja mielestäni kuntaliitokset eivät automaattisesti edellytä yhtymämalleja aina ja kaikkialla, ja sielläkin sitten tietysti, missä ne myöhemmin nähdään viisaaksi, niihin voidaan aina mennä. Mutta lähtökohtatilanteessa pidän huonona sitä, että tulee pakko, johon kaikkien on sopeuduttava. Sen tähden mielestäni tuleekin lainsäädännöllisesti mahdollistaa yhtymämallin rinnalla myös yhden seurakuntamallin säilyminen. Sitä tulen itsekin esittämään tai kannattamaan riippuen siitä, kuka tästä ehtii ensin tehdä esitystä. Viittaan tässä myös edustaja Ylä-Aution ja piispa Häkkisen juuri tässä mietinnössä sivulla 13 esitettyyn toteamukseen, jossa yhdistymisprosesseissa jo muodostettujen seurakuntarakenteiden muuttaminen tulee kyseeseen vain erityisillä perusteilla. Tällä pyritään välttämään soutaminen ja huopaaminen, hirmuisesti hallinnollista työtä ja yleensä suurella vaivalla kyseessä olevalle paikkakunnalle tai seutukunnalle löydetyn ja jo rakennetun toimintamallin purkaminen. Usein nämä jo syntyneet toimintamallit ovat myöskin aikaisempien yhdistymistä tukevien tavoitteiden mukaisesti suurehkoja. Onkin kysyttävä, jos kaikki seurakunnat pakotetaan yhtymiin, millainen on ja miten toimii yhtymä, jonka yksi seurakunta on yhtä iso tai selvästi suurempi kuin siihen enemmän tai vähemmän pakosta liitetyt toiset seurakunnat yhteensä. Yhtymämalliin liittyviä säädöksiä mietittäessä tämäkin olisi syytä ottaa huomioon. Onhan sillä varsin laajat vaikutukset eri pykäliin.

Toinen asia. Kirkkohallituksen esityksen tavoite itsekannattavista yhtymistä on silmien ummistamista todellisuudelta. Ainakin, jos ajatellaan yhtymää järkevästi toteutettavissa olevan toiminnan näkökulmasta. Matikanopettajana minun on vaikea ymmärtää, miten, kun miinuksia kasataan paljon yhteen, niin siitä saataisiin plussa. Kyllä se plussaksi muuttuu vain, jos siihen saadaan mukaan niitten miinusten rinnalle tai jatkoksi riittävän iso plussa. Ja sen löytyminen voikin monella alueella olla se yksi kysymys, joka haastaa tämän yhtymämallin. Voi olla vaikea löytää toiminnan kannalta mielekästä yhtymää, joka pystyisi sitten myöskin taloudellisesti itsekannattavana toimimaan. Tuossa mietinnössä muistaakseni, oliko se sivulla 12, mainittu ajatus kokonaiskirkollisen avustusjärjestelmän tarpeellisuudesta jatkossakin, tai se maininta, on varmasti realistinen.

Sitten kolmanneksi. Yhtymämalliin mentäessä on suostuttava tunnustamaan, jos siihen siis mennään ja pakotetaan, on suostuttava tunnustamaan, että ratkaisulla etäännytetään päätöksentekoa seurakuntatasolta ja lisätään hallintorakennetta. Mietinnön esitys yhteisestä seurakuntaneuvostosta luopumisesta hallinnon edes vähäiseksi keventämiseksi herättää kyllä erittäin paljon kysymyksiä. Ensin seurakunnat joutuvat luopumaan omaisuudestaan ja itsenäisyydestään, sen jälkeen virkamiehet valmistelevat päätökset muun muassa rahojen käytöstä, ja sitten niistä päättää valtuusto, jossa ei ehkä jonkin yhtymän pienen seurakunnan edustajia ole kuin pari kappaletta. Tämä esitys lisää myöskin yhteisessä valtuustossa tehtävien päätösten määrää ja samalla myös vie niitä entistä kauemmaksi mahdollisuuksista, että paikallisseurakunnan luottamushenkilöt pääsevät siihen vaikuttamaan valmistusprosessissa.

Ja viimeiseksi. Maallikkona ja pitkään aikoinaan kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana toimineena kiitän piispa Matti Repoa siitä selvityksestä, jonka tuossa äsken teit. Ja liityn hänen näkemykseensä, että seurakuntaneuvoston puheenjohtajan asemaa ei pidä ratkaista tämän paketin yhteydessä, ja siinä vaiheessa kun sitä ratkaistaan, siihen tarvitaan myöskin perustevaliokunnan lausunto.


Paluu