Puheenvuoro



Kemppainen Jari, edustaja

Otsikko:
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2008-2011. Haastettu kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011 (Kirkkohallituksen esitys 9/2012)

Täysistunto:
Perjantaina 9 päivänä marraskuuta 2012 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, edustajat. Luin tuota kirjaa tilastollisen vuosikirjan kera ja siinä kerrotaan, että kirkossa 1970-luvulla oli 11 000 työntekijää, niin vuonna 2011 kirkon palveluksessa oli 21 000 työntekijää. Lisäystä 89 %. Samaan aikaan kun seurakunnan työntekijöiden määrä on kaksinkertaistunut on seurakuntien erilaiseen toimintaan osallistuvien määrä puolittunut. Eli entistä suurempi määrä työntekijöitä entistä pienemmän seurakuntalaisjoukon kanssa tekemisessä. Kun kirkkoon kuului aikoinaan 90 % ihmisistä, niin kirkon toiminta ja talous on edelleenkin viritetty 90 %:n mukaan. Vaikka 77 % suomalaisista kuuluu kirkkoomme. On muutos välttämätön. On keskittäydyttävä olennaiseen. Omassa seurakunnassa olen joutunut keskittäytymään jumalanpalveluselämään, lähetykseen, kasvatukseen ja yhteyden, yhteisön tarjoamiseen. Viime vuosikymmeninä on satsattu myös kasvatuksen toimintaan, lapsiin, kouluikäisiin ja nuoriin. Kysyn silti, miksi tämä toiminta ei sitouta kirkkoon, vaan juuri tämä joukko eroaa kirkosta vartuttuaan aikuisiksi. Vai olisiko ehkä kirkosta eroaminen ollut vielä suurempaa, jos tätä kasvatustoimintaa ei olisi. Mutta silti kysyn itse 50 rippikoulua pitäneenä ja kymmenen vuotta koulu- ja opiskelijatyön pappina toimineena. Onko kenties tehty jotain väärin, että seurakunta identiteetti ei vahvistu? Itse tein vuonna 2008 kyselyn: miksi seurakunnassamme osallistuu ihmisiä 6 % jumalanpalveluksiin, ei kirkon standardi määrä? Vastaus oli tämä. Jumalanpalveluselämä on erilaisia, siis jumalanpalvelukset ovat monenlaisia. Sanoma on kohdallaan eli hienosti sanottuna klassista konservatiivistä kristinuskoa, kontekstuaalisoiden. Ja kolmas minulle oli yllättävä juttu, työntekijät. Ja sen yhden vastauksen perusteella mitä eräät ihmiset antoivat siihen, niin sanottiin että työntekijät elää samaa elämää kuin hekin. Ovat saman yhteisön jäseniä. Heitä tapaa torilla, kaupoissa ja harrastuksissa. He eivät käy vain seurakunnassa käkikellon lailla kukkumassa vaan elävät seurakuntalaisten kanssa samaa arkea. Mietin myös kun tässä tilastoidaan usein tätä toiminnan kautta nelivuotiskertomuksessa asiaa, niin paljon asiaa tapahtuu ennen ja jälkeen toimintaa. Oikeastaan kaikki olennainen tapahtuu ennen ja jälkeen tilaisuuksien. Mitä tapahtuukaan siellä? Mitä tapahtuu arjessa? Ketkä ovat seurakuntaan sisäänheittäjiä: työntekijät, luottamushenkilöt, aktiiviseurakuntalaiset. Vierellä kulkien. Omassa seurakunnassani usein kirkkovaltuutettu, kirkkoneuvoston jäsen professori Esko Koskenvesa muistuttaa minua, että seurakuntaelämä ei ole työtä. Älä puhu koskaan työmuodosta tai seurakuntatyöstä. Seurakuntalaiset eivät käy seurakunnassa töissä, vaan se on heille elämää. Seurakunta ei ole moninaisten toimintojen jatkumo, vaan se on elämää, uskon yhteisö.


Paluu