Puheenvuoro



Uusitalo Reetta, edustaja

Otsikko:
Kertomus Kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnasta vuonna 2008 sekä Kirkon keskusrahaston tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen
- Kirkkohallituksen henkilöstötilinpäätös vuodelta 2008 (Toimintakertomus 1/2009)

Täysistunto:
Tiistaina 5 päivänä toukokuuta 2009 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät edustajatoverit. Kun tätä toimintakertomusta lukee ja siihen tutustuu, huomaa ensin tyytyväisenä kuinka monipuolisia asioita ja kehityshankkeita kirkossa tehdään, yhteiskunnallisesti ja monilla hengellisillä alueilla. Varmaan kirkon jäsenet eivät tiedä tätä kaikkea. Sitten tulee hengästynyt olo ja kysyn: Entä perustyö seurakunnissa? Tuleeko kaikki nämä hankkeet, projektit sinne seurakuntatasolle? Mihin tämä touhu johtaa? Tietävätkö ja ehtivätkö seurakuntien työntekijät hakea kaikkea sitä tietoa, tukea, koulutusta. Niin sanottu jalkautus on entistä tärkeämpää. Varsinkin nyt laman aikana meidän taloustilanteemme haastaa keskittymään. Tässä toimintakertomuksessa vain yhdestä kohdasta löysin kriittistä arviointia tästä monitouhuisuudesta, esimerkiksi sivulla 36, jossa sanotaan "usea, yhtäaikaa käynnissä oleva strategiaprosessi on kuluttavaa, niitä tulee käynnistää harkiten ja porrastaen". Tämä on tärkeä lause. Antaisimmeko enemmän aikaa Jumalan mahdollisuuksille ja keskittyisimme enemmän johonkin. Ajattelen, että tulevaisuus kirkossa olisi turvattu sellaisilla keskittyneillä hankkeilla, joita siellä myös on. Esimerkiksi perheitten tuki, lasten kastaminen, joka on vähentynyt, huomion kiinnittäminen sen opetukseen, uskontokasvatus sekä nuorten ongelmien kuuleminen ja hengellisen kasvun tukeminen. Nämä asiat ovat ensiarvoisen tärkeitä. Muistan mitä piispa Huovinen sanoi täällä kerran äitien rukouksesta. Tästä nousee se ajatus, mikä minulla tässä suhteessa on tulevaisuudesta kirkossa.

Lisäksi toisin keskusteluun yhden tärkeän asian, voimavarojen jaon hiippakuntien ja kirkkohallituksen välillä. Hiippakunnat kertovat vaatimattomasti yhdellä lauseella useimmin kuinka moniin haasteisiin seurakuntien taholta, erityisesti näissä muutosprosesseissa, ei voi vastata, kun ei kerta kaikkiaan ole henkilöresursseja, eikä varoja. Tämähän on tämmöinen ikuisuuskysymys, mutta sitä toivoisin valiokunnan pohtivan.



Paluu