Puheenvuoro



Pitkänen Eivor, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat (Kirkkohallituksen esitys 11/2012)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2012 klo 9.00

Teksti:
Minä nyt kyllä taktisesti odotan, että väki tulee tänne saliin, kun nyt olen kolmatta päivää odottanut tätä puheenvuoroa, arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Vaikka sekunnit kuluvat, ei se haittaa. Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Ensinnäkin haluan kolminkertaisella aamenella liittyä edustaja Ala-Kapeen puheenvuoroon. Kuuletko? Kyllä, siellä, hyvä. Käsiä nousee. Kirkkohallituksen esityksestä on nyt käyty laaja ja perusteellinen keskustelu, ja selväksi on mielestäni käynyt se, että tässä on nyt malli, josta jatketaan eteenpäin. Kirkkohallitus on saanut kiitosta siitä, että se on kuunnellut seurakuntien palautetta ja että palaute myös näkyy tässä esityksessä. Salissa on esiintynyt myös puheenvuoroja, joissa on kysytty, onko seurakuntayhtymä pakko perustaa, jos seurakunnan rakenne on jo toimivalla tavalla ratkaistu ja se toteuttaa tämän esityksen tarkoituksen. Esimerkkejä olemme kuulleet niin kaupunkiseudulta kuin maaseudulta, niin etelästä kuin pohjoisestakin. Kirkkohallituksen esityksessä lukee kategorisesti, että kaikki seurakunnat kuuluvat yhtymään. Kysymykseni on siis: onko pakko? Onko pakko purkaa toimivat, usein suurella vaivalla aikaan saadut rakenteet? Ja jos on pakko, puitteiden on oltava niin väljät, että tehty työ ei mene hukkaan. Vielä vähän aikaa sitten pyrkimys oli purkaa hallintorakenteita ja suositella seurakunnille harkittavaksi myös yhden seurakunnan mallia. Yhden seurakunnan mallissa ei ole epäselvyyttä hengellisestä johtajasta, ja hallinto sekä talous pysyvät lähellä toimintaa. Yhden seurakunnan malli ei kuitenkaan ole kaikille helppo toteuttaa.

Tässä esityksessä sanotaan, että tämä uusi seurakuntayhtymämalli tunnistaa seurakuntien erilaisuuden, seurakuntien ja alueiden erilaisuuden. Kysymykseni on: millä tavoin se sen tunnistaa? Ainakaan tässä vaiheessa en löytänyt vastausta tähän kysymykseen, joka oikeastaan ratkaisee, kuinka hyvin tämä malli toimii eri puolilla Suomea. Havainto seurakunnan koosta. Kuinka pieniä seurakunnat voivat yhtymässä olla? Onko tässä vaara, että otetaan askel taaksepäin? Ainakin edustaja Alasalmen puheesta kuulin, että ehkä siellä Kajaanin kupeessakaan ei haluta enää välttämättä sitä ikiomaa seurakuntaa, vaan olot ovat hyvät Kajaanin yhteydessä. Suuresta seurakunnasta, Jyväskylästä tulleena luen asiakirjasta lauseen, jossa moititaan niin sanottuja suurseurakuntia yhteisöllisyyden hämärtymisestä. Tässä kyllä luen aika tavalla nostalgiaa ja idealismia. Todellisuus suuremmissa kaupungeissa on nimittäin se, että seurakuntarajoja piirtämällä ei synny yhteisöjä. Useimpien kaupunkilaisten yhteisö on kirkko, ei paikallisseurakunta, alueseurakunta tai piiri. Maaseudulla on toisin. Siksi on varottava pilkkomasta seurakuntia liian pieniksi kaupungissakin, aivan kuin edustaja Simola sanoi. Edustaja Koskenniemellä oli mielenkiintoinen ehdotus siitä, että seurakunnan jäsenyys ei muutu, jos muuttaa yhtymän sisällä. Tämä toteutuu jo nyt niillä paikkakunnilla, joissa on yksi seurakunta. Kysynkin, voisiko tätä seurakuntarakennetta jatkotyöstää nimellä Kirkon paikallisrakenteen uudistaminen? Siten, että paikallisseurakunnat sekä nykyiset kappeli- ja alueseurakunnat kuuluisivat itsenäiseen hallinnolliseen yksikköön, joka rakenteeltaan vastaisi työryhmän tarkoittamaa yhtymää ja joka toteuttaisi työryhmän tavoitteet, tämän uuden seurakuntarakennetavoitteen? Nimittäin tämä tavoitehan voidaan saavuttaa eri rakenteilla. Edustaja J. Korhonen totesi, että maallikkokin voi nykyisin toimia kirkkoneuvoston puheenjohtajana, koska lukutaito on levinnyt. Kysymykseni on: onko kirkon hallinto nykyajan tarpeita vastaava? Nyt voisi sitten kysyä, miten kirkon keskushallinto ja hiippakunnat muuttuvat, kun seurakunnat on pantu uuteen uskoon.


Paluu