Puheenvuoro



Räsänen Päivi, valtioneuvoston edustaja

Otsikko:
Kertomus Kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnasta vuonna 2011, Kirkon keskusrahaston tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen sekä Kirkkohallituksen henkilöstötilinpäätös

Täysistunto:
Tiistaina 8 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.45

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät kirkolliskokousedustajat. Olin ajatellut, että toimisin tässä istunnossa lähinnä vain kuuntelijana, mutta edustaja Kaskinen ja eräät muut nostivat niin ajankohtaisen ja tärkeän asian esiin näistä perhekysymyksistä, että ajattelin, että ehkä valtioneuvoston edustajana on hyvä muutama sana tästä aiheesta paikallaan käyttää. Vielä kun kysyin kenttäpiispalta vieressä, että onko se moka, jos käyn puheenvuoron käyttämässä, niin hän vakuutti, että ei ole.

Täällä puututtiin todellakin vakavaan asiaan eli edustaja Kaskinen viittasi näihin perheitä koetelleisiin tragedioihin, joista varmasti ne järkyttävimmät ovat perhesurmat, perhe- ja lapsisurmat, joita on viimeisen vuoden aikana tapahtunut seitsemän kappaletta. Nousu on ollut todellakin dramaattinen verrattuna aikaisempiin vuosiin, ja ajattelen, että tämän tulisi kyllä toimia myös sellaisena hälytyssignaalina meille kaikille, jotka perheiden asioiden huolehdimme ja välitämme. Kun tammikuussa puolen vuoden sisällä oli ilmennyt kuusi perhesurmatapausta, niin päätimme sisäisen turvallisuuden ministeriryhmässä käynnistää erityisen selvityksen näistä tapauksista ja tuo selvitys on menossa, eli vuodesta 2003 lähtien tapahtuneet perhe- ja lapsisurmat käydään yksitellen läpi, kaikki ne viranomaiskontaktit, joissa nämä perheet ovat sitä ennen olleet. Myös lähiomaiset, erilaiset vapaaehtoistahot, seurakunnat, kaikki, jotka ovat perheen kanssa olleet tekemisissä, ja yritetään etsiä, ei syyllisiä, vaan etsiä sitä, löytyisikö sieltä jotain merkkejä, jotain sellaisia signaaleja, joihin kenties voitaisiin myöhemmin tarttua. Se tiedetään jo, että nämä tapaukset ovat olleet hyvin erilaisia, siellä on päihdeongelmia taustalla, on mielenterveysongelmia, on vähävaraisia perheitä, mutta sitten on taas varakkaita perheitä, sellaisia perheitä, joissa kaikki näyttää ulospäin olevan hyvin.
Tuon selvityksen on tarkoitus valmistua elokuun puolessa välissä ja toivon, että sitten saisimme jotain vihjettä, että millä tavalla voisimme ennalta ehkäistä ja tarttua varhaisessa vaiheessa näihin tilanteisiin. Mielestäni yhteiskunnalla ja meillä koko yhteisöllä on erityinen vastuu yrittää suojella niitä puolustuskyvyttömiä lapsia, jotka ovat täysin omien vanhempiensa huolenpidon ja hoivan varassa. Jos vanhemmat eivät pysty huolehtimaan lapsista ja päinvastoin uhkaavat jopa henkeä ja terveyttä, silloin pitää yrittää tehdä kaikki mahdollinen, jotta näitä puolustuskyvyttömiä lapsia voitaisiin suojella. Tietysti täytyy muistaa, että nämä perhesurmat ovat vain jäävuoren huippua siitä pahoinvoinnista, mitä suomalaisissa perheissä tällä hetkellä on. Meillä 17 000 lasta elää huostaan otettuna tai sijoitettuna oman kodin ulkopuolelle sen vuoksi, että vanhemmat eivät syystä tai toisesta kykene näistä lapsista huolehtimaan. 100 000 suomalaista lasta elää perheessä, jossa jompi kumpi vanhemmista tai molemmat vanhemmat ovat alkoholiongelmaisia. Eli se on 100 000 suomalaislapsen arkitodellisuutta tällä hetkellä. Kyllä tässä todellakin tarvitaan kaikki tahot suomalaisten perheiden hyvinvoinnin edistämiseen ja kyllähän seurakunnilla ja kirkolla on erityisen vahva brändi tässä perhetyössä ja perheneuvonnassa ja myös yhteiskunnallisesti erittäin arvostettu asema siinä.

Täällä kiinnitettiin huomiota siihen, että kriisiapua on vaikea saada ja tämä sama pätee myös kunnalliseen perheneuvontaan, ja olen sitä mieltä, että tässä perheneuvontatyössä tarvittaisiin ehdottomasti sellainen nopea kaista, kriisikaista niille perheille, jotka todella sitä apua nopeasti tarvitsevat, esimerkiksi kunnalliseen perheneuvontaan. Tällä hetkellä saattaa joissakin kunnissa olla jopa vuoden jonot, ja voidaan kuvitella, että jos perheessä on kriisi, mitä tapahtuu, jos kokonainen vuosi odotetaan. Tilannehan on aivan mahdoton ajatellen esimerkiksi tällaisia perheitä, joissa joku katastrofi on ovella ja varmasti voisin kuvitella, vaikka en niin hyvin tunne seurakuntien perheneuvontaa, että ehkä tätä voisi pohtia siellä seurakuntien perheneuvonnassakin. Olisiko mahdollista järjestää tämmöinen kriisikaista nopeaa apua tarvitseville. Mutta samalla haluan muistuttaa siitä, että kyllä se ihan kirkon perustyö perheiden parissa, lasten ja nuorten parissa lähtien aina sieltä pyhäkoulutyöstä ja perhekerhoista, päiväkerhoista, rippikoulutyöstä, lapsi- ja nuorisotyöstä ja myös avioliittotyöstä, avioliittoleireistä ja muista avioliiton hyväksi tehtävästä työstä on sitä ennalta ehkäisevää työtä, jossa pidetään sitä kirkon perussanomaa, ydinsanomaa yllä ja samalla tuetaan lapsia ja nuoria. Ehkä toivon mukaan myös voidaan entistä herkemmin herätä niihin hälyttäviin signaaleihin, joita lapsen tai vanhemman taholta nousee. Uskon, että kun tuo elokuun selvitys valmistuu, toivon, että siitä on apua myös kirkon perhetyön kehittämiseen esimerkiksi perheneuvontatyön kehittämiseen, jotta niihin hälytysmerkkeihin pystyttäisiin paremmin tarttumaan.


Paluu