Puheenvuoro



Pihkala Juha, piispa

Otsikko:
Istuntokauden päättäminen

Täysistunto:
Perjantaina 9 päivänä toukokuuta 2008 klo 10.55

Teksti:
Kiitokset rakkaalle kollegalle, arkkipiispalle, näistä lämpimistä sanoista. Tämän kukkapuskan pohja tuntuu hiukan kostealta, ja se henkii myöskin oman mielen lievää haikeutta, lämmintä haikeutta. Olen nyt ollut papiksi vihittynä 41 vuotta 4 kuukautta 4 päivää ja sitä ennen kirkon aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä, tamperelaisen nuorisoherätyksen 50-luvun nuorisoherätyksen lapsi, sen hienouden, mutta myös sen varjot kokeneena. Olen saanut opiskella 60-luvulla, elänyt läpi sen jännitteet, nauttinut niistä, kokenut, että se oli kirkolle hyvää aikaa. Se haastoi ja se pakotti näkemään asioita yksittäisten sektoreiden ylitse paljon laajemmin, ja voisi sanoa, että se kansankirkollisti minut, en ole sen jälkeen ollut mikään herätysliikkeen jäsen, vaikka arvostan herätysliikkeiden työtä. Olen halunnut koko pappistoiminnan ajan ja myöskin piispana, joka on sanan ja sakramenttien virka, lopulta perimmältään, olla tavallisen suomalaisen seurakuntalaisen puolella. Olen halunnut puolustaa tavallista kristillisyyttä samalla kun arvostan sitä, mikä on epätavallista. Mutta olen halunnut olla tavallisen suomalaisen kristityn rinnalla, enemmistön rinnalla, sen Jumalaa etsivän ja kaipaavan ihmisen rinnalla, joka joskus kokee valtavaa rimakauhua niiden monien ilmiöiden äärellä, jota meidän aikamme tarjoaa. Täällä on myöskin keskusteltu siitä, että kirkon ongelmat ratkaisisi tai olisi olennaista löytää oman ajan kieli. Oman ajan kielen löytäminen on tärkeätä, mutta on muistettava, että kieli ei ole elämän todellisuudesta irrallinen työkalu, vaan jokainen kieli välittää myös sisältöä, välittää kulttuuria ja sen vuoksi, kun kirkko käyttää ja etsii, on vuorovaikutuksessa nykyisen kielen kanssa, sen on muistettava, että se myöskin imuroi sieltä sen maailman, jonka on kaikkina aikoina oltava vuorovaikutuksessa sen pyhän perinnön kanssa, jonka me olemme saaneet. Me tarvitsemme kuuntelua, ymmärtämistä, elämistä, mutta myöskin perinnössä pysymistä. Toivon teille siunausta. Tämä on tärkeä paikka, joskus uuvuttava paikka, joskus turhauttava paikka, mutta jokainen täällä omasta näkökulmastaan etsii meidän kirkkomme parasta, ja tähän työhön toivon teille siunausta. Seuraan kyllä katsomosta vielä, mitä tämäkin kirkolliskokous tekee. Siunausta teille ja kiitoksia.


Paluu