Puheenvuoro



Koskelo Aimo, edustaja

Otsikko:
Kirkko 2020 - Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko, yleisvaliokunnan mietintö 4/2011 kirkkohallituksen esityksestä 11/2010

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2011 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Kirkko 2020 tulevaisuusselonteko ja yleisvaliokunnan mietintö suovat hyvän mahdollisuuden tähän käyttämääni puheenvuoroon. Aluksi on todettava, että tulevaisuuselonteko on vaatinut hyvin paljon työtä, pohdintaa, sillä onhan tämä ensimmäinen selonteko, mitä nyt olemme saaneet käsitellä. Yleisvaliokunta on pyytänyt lausunnot ja esittää valiokunnan mietinnön lähettämistä kirkkohallitukselle tiedoksi ja huomioon otettavaksi, kun se valmistelee esityksiä ja laatii suunnitelmia kirkon uudistamiseksi. Tässä puheenvuorossani haluaisin nostaa esille yhden asian, jonka tulisi ohjata kaikkea päätöksentekoa kaikilla tasoilla tulevaisuusselonteossa ja kannanotoissa mainittujen asioiden toteuttamisessa. Tämä on kirjoitettu hyvin selkeästi ja koruttomasti kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen. Kirkkojärjestyksen ensimmäisessä luvussa 1 §:ssä sanotaan, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan Vanhan ja Uuden Testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhassa kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttumattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjenuoranaan sitä tunnuskirjojen periaatetta, että kaikkia oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumala Pyhän sanan mukaan. Haluaisin nostaa juuri tämän kohdan hyvin vahvasti esille, kun toimintatapoja ja toimintaa kirkossa väistämättä joudumme muuttamaan. Kaiken toiminnan kirkossamme tulisi lähteä tältä perustalta, tämä tulisi olla kaikkien meidän mielessämme. Kirkon tulee rohkeammin tämän muutospaineen keskellä pysyä kiinni Raamatun opetuksessa. Olen ollut näkevinäni sinä aikana, kun nämä kahdeksan vuotta olen ollut kirkolliskokouksen jäsen, sen muutoksen kirkossamme, ettei syntiä rohjeta sanoa oikealla nimellä ja siinä on vaara, että se johtaa koko maailman syleilyyn, jolloin opetuksesta katoaa Raamatun perussanoma. Ketä varten kirkko on olemassa nyt ja tulevaisuudessa?

Kirkon suurin tavoite ei voi olla yksin ja ainoastaan verotulojen mahdollisimman suuri kerääminen, vaikka olenkin talousvaliokunnassa ja ymmärrän varsin hyvin sen taloudellisen paineen, jonka keskellä me kirkossa teemme työtä. Vaan sen tulisi olla evankeliumin julistaminen niille, jotka kaipaavat sydämelleen rauhaa ja etsivät synneilleen sovittajaa. Tämä yhteiskunta vaatii kirkolta muutosta, ennen kaikkea perusopetukseen, ettei saisi puhua synnistä ja tästä hyvästä sanomasta, vaan mieluummin pitäisi mukautua maailman tahtoon. Toivon, että kirkon sisällä luotaisiin edellytykset, että kaikissa tilanteissa voisi toteutua Kristuksen lähetyskäsky. Jos syntiä ei olisi, ei armoakaan tarvittaisi. Jeesuksen opetus etsiä eksyneitä kantaa ja ottaa syliinsä on hyvin ajankohtainen ja entistä tärkeämpi tämän arvoiltaan kovenevan yhteiskunnan keskellä. Syntinen tarvitsee edelleen ja juuri tällä hetkellä armon.

Tämä minun puheeni saattaa tuntua joidenkin mielestä vanhanaikaiselta, mutta jos ja kun me teemme työtä isiemme kirkossa, ei meillä mielestäni ole muuta perustusta kuin tämä, joka on jo kirkkolakiin kirjoitettu. Tämän toteutumisen vaalimisessa on vastuu piispoillamme, papeillamme ja meillä maallikoilla, jotka on valittu hoitamaan kirkollisia tehtäviä. Kun käymme uudistamaan rakenteita ja käytäntöjä kirkossamme, saakoon tämä perusopetus olla kaikkien muutoksesta vastaavien lähtökohtana ja mielessä tätä vaativaa työtä tehdessämme. Jumala antakoon siihen rohkeuden, viisauden ja ymmärryksen.


Paluu