Puheenvuoro
Seppälä Tapio
,
edustaja
Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat, hallintovaliokunnan mietintö 1/2013 kirkkohallituksen esityksestä 11/2012
Täysistunto:
Keskiviikkona 15 päivänä toukokuuta 2013 klo 9.00
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, sisaret ja veljet. Olen tässä salissa vuosien mittaan puhunut useaan otteeseen siitä unelmasta, että seurakunnat olisivat sellaisia lähiyhteisöjä, joissa on kirkkoja. Seurakunta on kirkossakäyntialue ja tämän seurakunnan paimenena toimii kirkkoherra. Nyt kirkkohallitus esityksellään ja hallintovaliokunta mietinnöllään on tekemässä tästä unelmasta totta ja kiitän tästä valmistelusta. Kuitenkin on joitakin asioita joihin haluan kiinnittää huomiota. Muun muassa täällä on eriävä mielipide, joka liittyy seurakuntaneuvoston puheenjohtaja-asiaan. Tässä on allekirjoittajana ensimmäisenä Kalervo Salo. Tässä on lause, joka mielestäni on tärkeä pitää mielessä: "Kirkkohallituksen esitys ei sisällä ehdotusta muuttaa kirkkoherran asemaa seurakuntaneuvoston puheenjohtajana. Tästä syystä perustevaliokunta lausunnossaan hallintovaliokunnalle ei ole voinut ottaa asiaan kantaa." Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa minulle sitä, että perustevaliokunta on ymmärtänyt, että nykyinen systeemi säilyy. Tähän uuteen hallintovaliokunnan esitykseen perustevaliokunnalla ei ole ollut mahdollisuus puuttua, kun se ei ole sitä vielä tiennyt. Näin se varmaan on.
Nyt lähtisin tätä puheenjohtajakysymystä seurakuntaneuvostossa miettimään siltä pohjalta mikä on tulevan seurakuntaneuvoston olennainen tehtävä? Ja ymmärrän sen sillä tavalla, että seurakuntaneuvostot keskittyvät entistä enemmän toiminnallisiin ja alueen hengellisiin kysymyksiin, jolloin entistä voimakkaammin painottuu se ajatus, että juuri kirkkoherran tehtävä korostuu seurakunnan johdossa. Luonteva tapa olisi silloin, että kirkkoherra tässä uudessa tilanteessa nimenomaan toimisi kirkkoneuvoston puheenjohtajana. Mutta ei pidä sulkea pois sitä mahdollisuutta, että jos siitä nykyisen järjestelmän mukaisesti sovitaan, niin silloin voi taitava maallikkokin tämän tehtävän hoitaa. Siihen ei ole mielestäni mitään erityistä estettä. Ja tässä suhteessa muistutan, että nimenomaan emme saa liian paljon tuijottaa kunnalliseen demokratiaan sellaisenaan. Me emme ole kuntademokratian etäispääte, jotka sitten noudatamme niin kuin Suomi tekee sen mitä Ruotsi tekee ensin edellä aina viiden vuoden kuluttua, tai 10 vuoden kuluttua. Me olemme hieman toisenlainen yhteisö kuin kunta ja seurakunnalla on aina keskeisenä hengellinen luonne.
Sitten lääninrovastin tai yhtymärovastin asiaan. Olen saanut tällaisen sähköpostiviestin, jossa pappisveli sanoo, että "eikö voisi harkita myöskin tälle uudelle tehtävälle nimeksi maarovasti, koska se löytyy historian kirjoista." Tämä ainakin nostaa esille sen ajatuksen, että näitä nimikkeitä ja virkanimikkeitä mitä tullaan käyttämään seurakuntahallinnossa, niin niiden osalta pitäisi suorittaa hyvin huolellinen harkinta, jotta löytyisi sellaisia nimikkeitä joita voitaisiin pitkälläkin tähtäyksellä käyttää ja ne olisivat luontevia seurakunnan toiminnassa. Tähän yhtymärovastin valintaan tai kuka siinä on, niin olen sitä mieltä, että yhtymärovasti on olennainen kytkentä tuomiokapituliin. Tuomiokapitulin asemaa pitäisi tässä suhteessa pitää mielessä voimakkaasti ja toimia niin, että tätä tehtävää ei niinkään haeta kuin siihen kutsutaan, ja että se kutsuminen tapahtuisi näiden yhtymäseurakuntien kirkkoherrojen joukosta sovittavalla tavalla. Ja tuomiokapituli suorittaisi sitten nimityksen tähän tehtävään.
Ja vielä yksi asia tästä yhteisestä hallinnosta ja seurakunnista sekä niiden suhteesta, niin liityn edustaja Rajalaan ja ihmettelen sitä mikä tästä suunnittelusta vähän paistaa läpi: kuinka kevyt palveluorganisaatio voi käyttää ylintä taloudellista päätösvaltaa yhtymässä. Siinä silloin juuri niin kuin Rajala sanoi, suuri taloudellinen valta ja semmoinen sanoisinko tekonöyryys tulee esille, jossa sanotaan, että me olemme vain kevyt palveluorganisaatio. Tämä jännite täytyy miettiä läpi.
Paluu