Puheenvuoro



Pihlaja Pirjo, kirkkoneuvos

Otsikko:
Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta (Piispainkokouksen kirje 1/2016)
Oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista (Kirkkohallituksen kirje 4/2016)
Keskustelumalli ja siihen liittyvä aineisto tueksi keskusteluihin avioliitosta eri tavalla ajattelevien välillä (Kirkkohallituksen kirje 5/2016)

Täysistunto:
keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2016 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja hyvät kirkolliskokousedustajat. Kirkkohallituksessa laaditun oikeudellisen selvityksen taustalla on kirkolliskokouksen toimeksianto, jossa viitattiin erityisesti toimeksiannon pohjalla olleeseen yleisvaliokunnan mietintöön ja siinä esitettyihin kolmeen oikeudelliseen kysymykseen. Tehty selvitys on edellä esitettyä kysymyksenasettelua laajempi - johtuen sekä saaduista asiantuntijalausunnoista että viime keväänä ja kesällä käyty mediakeskustelusta, joka osoitti, että kirkolliseen vihkimiseen liittyvä kysymyksenasettelu myös juridisesta näkökulmasta herätti laajaa keskustelua. Selvitystä laadittaessa on käytetty useita eri lähteitä – luettelossa esitetyn lisäksi lausuntoja pyydettiin maistraateilta ja Itä-Suomen aluehallintoviranomaiselta.

Avioliittolain ensi vuoden maaliskuussa voimaan tuleva muutoksen, joka mahdollistaa samaa sukupuolta olevien parien avioliiton, taustalla on eduskunnalle tehty kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliitosta. Aloitteessa todettiin nimenomaisesti, ettei sillä haluta puuttua uskonnollisten yhdyskuntien avioliittolain 16 §:ssä säädettyyn oikeuteen määrätä kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodoista. Aloitteen mukaan ” Tasa-arvoisen avioliittolain myötä evankelis-luterilainen kirkko ja muut uskonnolliset yhdyskunnat saavat edelleen itse päättää, miten suhtautua samaa sukupuolta olevien avioliittoon.” Kun aloitetta käsiteltiin eduskunnassa, aloitteesta mietinnön antanut eduskunnan lakivaliokunta totesi, että avioliittolain 16 §:stä seuraa, että vihkiminen on uskonnollisille yhdyskunnille oikeus ei velvollisuus. Valiokunnan näkemyksen mukaan ehdotetun lainmuutoksen hyväksyminen myötä uskonnollisille yhdyskunnille ei syntyisi oikeudellista velvollisuutta muuttaa vihkimiskäytäntöjään. Myös mietintöön liittyvässä vastalauseessa edellytettiin, ettei ehdotetulla lainmuutoksella mitenkään puututa uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen määrätä vihkimisen ehdoista. Toisin sanoen voidaan todeta, että kansalaisaloitteen sekä eduskunnan tahtotila on ollut, ettei uskonnollisten yhdyskuntien asemaa suhteessa avioliittolakiin millään tavalla muuteta avioliittolain 1 §:n muutoksen myötä.

Avioliittolain 15 §:ssä säädetään avioliiton vihkimisen vähimmäisedellytyksestä. Uskonnollisen yhdyskunnan kuten kirkon kannalta tärkeä säännös on jo edelläkin mainittu lain 16 §, joka sallii uskonnolliselle yhdyskunnalle asettaa lisäedellytyksiä ja ehtoja kirkolliseen vihkimiseen, mutta ei edellytä, että niistä säädettäisiin lain tasolla. Oikeus saada kirkollinen vihkiminen avioliittoon riippuu siten aina myös uskonnollisen yhdyskunnan omista määräyksistä ja opillisista rajauksista. Lainkohta heijastaa avioliittolaissa omaksuttua ja uskonnonvapauteen pohjautuvaa periaatetta olla puuttumatta uskonnollisen yhdyskunnan opillisiin kysymyksiin avioliitosta. Lisäksi avioliittolain 17 §:ssä säädetään siitä, kuka voi toimittaa kirkollisen vihkimisen. Evankelis-luterilaisessa kirkossa vihkimisoikeus on papilla. Avioliittolaki määrittää oikeuden, mutta ei velvollisuutta. Avioliittolakia täydentää sen 16 §:n nojalla annetut kirkon omat säännökset ja määräykset kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodoista.

Kirkkolaissa säädetään siitä, että kirkollisista toimituksista kuten avioliittoon vihkimisestä määrätään kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa. Kirkkojärjestyksen 2 luvussa säädetään siten tarkemmin kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodosta. Kirkkojärjestyksen mukaan vihkiminen tulee toimittaa kirkkokäsikirjan mukaan. Toiseksi kirkkojärjestyksessä säädetään, että vihkimisen toimittaa pappi – tämä säännös heijastaa puolestaan avioliittolaissa olevaa säännöstä sekä kolmanneksi siitä, että vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä tai vähintään toisen tulee olla, jolloin toisen on kuuluttava muuhun kristilliseen kirkkoon tai uskontokuntaan. Kirkko siis rajaa jo tälläkin hetkellä jäsentensä oikeutta saada kirkollinen vihkiminen. Kirkkokäsikirjassa avioliittoon vihkimisen kaavassa todetaan vihittävä pari mieheksi ja naiseksi. Kaava pohjautuu kirkon nykyiselle avioliittokäsitykselle, jota piispainkokouksen selvityksessä on edellä selostettu. Se on myös riittävä taso määräämään asiasta, vaikkakaan ei ehkä ihan tyydyttävä, kun muutoin asiasta säädetään kirkkojärjestyksessä. Sekä kirkolliskokouksen perustevaliokunta että piispainkokous on ottanut kantaa siihen, että papilla on kaavan osalta harkintavaltaa vain ilmoitetuissa kohdissa eli lukukappaleissa, puheessa ja esirukouksessa. Kun pappi vihkii parin kirkolliseen avioliittoon hänen tulee noudattaa sekä avioliittolaissa säädettyjä vihkimisen ehtoja että kirkon sisäisiä kirkollisen vihkimisen ehtoja ja muotoa. Tähän hän on velvollinen kirkon pappisviran haltijana.

Avioliittolaissa omaksuttu periaate olla puuttumatta uskonnollisen yhdyskunnan oppiin avioliitosta merkitsee kuitenkin myös sitä, että kirkollinen vihkiminen on pätevä, vaikka kirkon sisäisiä määräyksiä ei ole noudatettu, jos avioliittolain asettamat vähimmäisvaatimukset ovat täyttyneet. Kirkollisessa vihkimisessä tapahtuneella kirkon säännöksiin tai määräyksiin liittyvällä virheellä ei siis ole vaikutusta avioliiton pätevyyteen. Kun avioliitto saa oikeusvaikutuksensa jo vihkimishetkellä, avioliiton rekisteröimisellä väestötietojärjestelmään ei sinällään ole merkitystä avioliiton pätevyyden kannalta. Siten maistraatit eivät valvo kirkollisen vihkimisen edellytysten täyttymistä vaikkakin saattavat selvittää, onko vihkijä ollut pappi. Sen sijaan vihkijänä toimineen papin menettelyä voidaan tarkastella kirkon virkamiesoikeudellisten säännösten näkökulmasta. Harkintavalta asiassa kuuluu säännösten mukaan tuomiokapitulille. Jos menettely aiheuttaa seuraamuksia, on niiden myös objektiivisesti arvioitaessa oltava oikeassa ja kohtuullisessa suhteessa tapahtuneeseen.

Keskustelussa sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutuksista kirkkoon on nostettu esille perustuslain 6 §:n turvaama yhdenvertaisuus. Perusoikeudet tulisi kuitenkin nähdä kokonaisuutena. Kun yhdenvertaisuuslakia säädettiin hallitus edellytti, että valmistelussa otetaan huomioon Suomen perusoikeusjärjestelmä. Perustuslaki turvaa yhdenvertaisuuden lisäksi muun muassa yksityiselämän suojan ja uskonnonvapauden. Siten esimerkiksi yhdenvertaisuuslakia ei sovelleta perhe-elämän piiriin kuuluviin asioihin tai uskonnon harjoittamiseen. Lain perusteluissa nostetaankin esille aiempi eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanta siitä, että uskonnon harjoittamisella viitataan toimintaan, joka kuuluu uskonnonvapauden ydinalueeseen Suomen perustuslain ja sekä Euroopan ihmisoikeussopimusta koskevan tulkintakäytännön mukaisesti. Lisäksi on todettu, että avioliittoon vihkiminen on uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnon harjoittamisen oikeutta. Perustuslain 11 § uskonnon ja omantunnonvapauden on katsottu turvaavan myös uskonnolliselle yhdyskunnalle oikeuden päättää omista menoistaan. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on useassa lausunnossaan katsonut, että uskonnollisilla yhdyskunnilla on säännöksen perustella tietynsisältöinen sisäinen autonomia ja oikeus määrätä omista asioistaan kuten uskonnon harjoittamiseen liittyvistä asioista.

Tätä samaa periaatetta noudattaa avioliittolain 16 §. Avioliittolain muutoksen eduskuntakäsittely osoitti, että säännöksen voidaan tulkita turvaavan myös uskonnollisten yhdyskuntien mahdollisuutta rajoittaa avioliittoon vihkiminen vain eri sukupuolta oleviin pareihin. Joissakin asiantuntijalausunnoissa ja samoin valmistelun yhteydessä käydyissä keskusteluissa on tuotu esille, ettei tällä hetkellä nähdä perusoikeudellista näkökulmaa sille, että kirkon olisi muutettava vihkimiskäytäntöjään. Perustuslaissa säädetty uskonnon- ja omantunnonvapaus sekä avioliittolain 16 § turvaavat siten kirkolle autonomian päättää itse vihkimiskäytännöistään eikä avioliittolain tuleva muutos muuta tätä oikeustilaa. Lopuksi haluan siteerata perhe- ja perintöoikeuden professori emeritus Markku Helinin kirkkohallitukselle kesäkuussa lähettämää sähköpostiviestiä. Hän toteaa viestissään seuraavasti: ”Kysymys, tuleeko luterilaisen kirkon pappien vihkiä samaa sukupuolta olevien pareja, on siis teologinen, ja kirkon tulee se sisäisesti ratkaista selvittämällä oma avioliittokäsityksensä. Lainsäätäjää ei voida pyytää avuksi, ja sellainen pyyntö olisikin sangen erikoinen, koska se ilmentäisi halua luopua uskonnonvapaudesta ainakin tältä osin.”



Paluu