Puheenvuoro



Aula Maria Kaisa, edustaja

Otsikko:
Lapsivaikutusten arviointia sekä lasten kuulemista koskevien säännösten lisääminen kirkkolain 25 lukuun, lakivaliokunnan mietintö 1/2013 kirkkohallituksen esityksestä 12/2012

Täysistunto:
Torstaina 16 päivänä toukokuuta 2013 klo 14.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kokousedustajat. Luettuani lakivaliokunnan mietinnön lapsivaikutusten arviointia ja lasten kuulemista koskevien säännösten lisäämisestä kirkkolakiin tuli mieleeni kaksikin vanhaa sanontaa. Ensinnäkin, "hiljaa hyvä tulee" ja toisaalta "toivossa on hyvä elää". Pohdintaan kuitenkin vielä jäi, että laittaisinko näiden sanontojen perään kuitenkin tässä tilanteessa kysymysmerkin vai en?
Tämän asian valmistelu on nimittäin kestänyt kirkon hallinnossa jo varsin pitkään.
Ensimmäinen aloite tästä asiasta hyväksyttiin jo v. 2009 kirkolliskokouksessa. Nyt ollaan vuodessa 2013, eli neljä vuotta on asiaa valmisteltu. Lakivaliokunta ehdottaa nyt vielä kerran lakiesityksen palauttamisesta Kirkkohallituksen valmisteluun, mitä tässä tilanteessa voin hyvin kannattaa ja puoltaa. Mutta toivotaan, että ei tarvitse viettää 5-vuotisjuhlia sen aloitteen tekemisestä siihen, että tämä asia saadaan laitettua toimeksi.
Syksyllä olin kuultavana lakivaliokunnassa tämän asian tiimoilta ja havaitsin, että päätösten lapsivaikutusten arviointi ja siihen sitoutuminen ei ole kirkon päättäjille ja aikuisille mikään läpihuutojuttu. Pohdintaa ja kritiikkiä oli paljon moneen suuntaan. Siihen nähden olen erittäin iloinen, että valiokunta on nyt päätynyt kuitenkin yksimielisesti pitämään lapsivaikutusten arviointia ja lasten osallistumista kirkossa tärkeänä kokonaisuutena ja edistämisen arvoisena.
Valiokunta on myös osuvasti kirjannut, että lasten kuulemisessa ja tässä lakiesityksessä ei ole tavoitteena luoda uusi juridis-hallinnollinen muodollisuus, vaan kyse on kirkon, seurakuntien ja sen päättäjien toimintakulttuurin uudistamisesta. Samoin on hyödyllistä jatkovalmistelussa kiinnittää lapsivaikutusten arviointi entistäkin vahvemmin lapsen edun ja lapsen parhaan tavoitteisiin. Lapsivaikutusten arviointihan tarkoittaa sitä, että päätöksiä tehdään avoimesti erilaisia näkökohtia punniten, tietoa myös lapsilta ja perheiltä keräten ja lapsen parhaaseen pyrkien.

Tässä lakiesityksessä on sinällään kyse vain yhdestä uudesta pykälästä kirkkolakiin, mutta aika suuresta ajattelutavan muutoksesta. Toivon, että tämän valmistelun jatkaminen auttaa päättäjien sitouttamisessa toimintakulttuurin uudistamistavoitteeseen.
Uudenlainen toimintakulttuuri tarkoittaa jatkuvaa vuoropuhelua lasten ja nuorten kanssa sekä lasten ja nuorten seurakuntalaisuuden vahvistumista. Olen vakuuttunut, että tämä on kirkolle ja seurakunnille hyödyksi ja tulee olemaan meille aikuisille opettavaista. Tulemme oivaltamaan seurakunnan toiminnasta ja myös lasten hyvinvoinnista asioita, joita emme olisi ymmärtäneet ottaa huomioon ilman lasten omaa näkökulmaa.
Valiokunta pohtii mietinnössään, että mihin ongelmaan tällä lakiesityksellä oikein haetaan korjausta? Pari näkökulmaa tähän asiaan. Ensinnäkin, yksi ongelma johon tällä lakiesityksellä mielestäni haetaan muutosta on se, että lapsia ja nuoria ei pitäisi nähdä vain seurakunnan opetuksen tai kasvatuksen kohteina, vaan lapset tulee nähdä seurakuntalaisina, osallistujina ja vaikuttajina, joiden kokemuksista aikuisten kannattaa oppia. Tämä ei näytä olevan kirkon seurakuntatyössä mitenkään itsestäänselvyys. Se tuntuu aika yksinkertaiselta asialta, koska voi olla niin, että etenkin täällä kirkon tehtävissä on totuttu julistamaan sanomaan niin lapsille kuin aikuisillekin. Ja näkökulman muuttaminen niin, että samalla kun meillä on se tärkeä viesti aikuisena kerrottavana ja kasvatettavana, niin arvostamme vuoropuhelua lasten ja nuorten kanssa. Arvostamme myös heidän omia kokemuksiaan hengellisyydestä, pyhästä kirkosta, seurakunnasta ja pyrimme oppimaan niistä.

Toinen uusi näkökulma, jota tämä uusi lakiesitys tavoittelee on lasten ja nuorten näkeminen seurakuntalaisina kaikessa kirkon toiminnassa, ei vain kasvatustyössä. Eli lasten ja nuorten osallistuminen koskee ja sen pitäisi koskea jatkossa myös diakoniaa, perheneuvontaa, jumalanpalveluselämää, rakentamista, sisustamista, ruokapalveluita ja lähetystyötä. Näitä kaikkia asioita koskevia päätöksiä pitäisi myös arvioida siitä lapsen edun näkökulmasta.
Toivon, että tämä toimintakulttuurin muutos ja se, että tämä laki ja säännös aikoinaan saadaan toimeen vahvistaa sitä, että lapset ja nuoret eivät ole vain heidän erityisten työalojensa asia, vaan koko kirkon päättäjien asia.
Valiokunta pohtii tässä mietinnössä vielä sitä, että miksi ei muiden ihmisten kuin lasten näkökulmasta arvioitaisi tai miksei pohdittaisi muita etuja kuin lapsen etuja? No, se on hyvä kysymys, mutta mielestäni lapsinäkökulman vahvistaminen voi toimia myöskin tienraivaajana siihen, että opimme paremmin huomioimaan erilaisten ihmisten ja eri asemassa olevien ihmisten näkökulmia ja kokemuksia myöskin kirkon ja seurakunnan asioihin.
Toisaalta lasten osalta on hyvä sanoa puolustuksena se, että hehän ovat monessa asiassa juuri aikuisten armoilla. Lapsilla on oikeus erityiseen suojeluun ja ihmisoikeussopimusten kautta meillä aikuisilla on velvoite lapsen edun arviointiin, joka asettaa heidät tietyllä tavalla erilaiseen asemaan kuin jotkut muut väestö- tai ihmisryhmät.
Kirkkohallituksella on nyt hyvät eväät viedä asian valmistelua ripeästi eteenpäin. Odotan uutta esitystä jo syksyn kirkolliskokoukseen. Kirkkohallitukselle on varmasti tarjolla paljon asiantuntemusta ja tukea asian jatkovalmisteluun, jos sitä halutaan käyttää. Toivottavasti jatkovalmistelu tehdään myöskin mahdollisimman avoimesti niin, että se varmistaa lainvalmistelun laatua ja sitä, että saadaan semmoinen esitys joka myös etenee.

Hyvät kokousedustajat, myönteistä on kuitenkin se, että seurakunnissa lapsinäkökulma menee eteenpäin riippumatta siitä, että tämä lakiasia ja aloitteen toimeenpano viipyy. Seurakunnissahan on nimetty viimeisten vuosien aikana jo varmaan noin 180 lapsiasiahenkilöä, eli tällaista koordinaattoria ja vastuuhenkilöä. Usein he ovat luottamushenkilö ja työntekijä, joiden tehtävänä on innostaa lasten ja nuorten osallistumiseen ja pilotoida päätösten lapsivaikutusten arviointia. Viimeksi huhtikuussa olin Oulun hiippakunnan koulutustilaisuuudessa, jossa oli parikymmentä innokasta lapsen ihmisoikeuksien ja ihmisarvon edistäjää seurakunnista. Sillä välin kun meillä Suomessa on tätä asiaa valmisteltu niin Ruotsin evankelis-luterilaisessa kirkossahan hyväksyttiin vastaavanlainen muutos kirkon säännöksiin. Ruotsissa velvoite lapsivaikutusarviointiin kirjattiin kirkkojärjestyksen kautta kaikkien eri kirkon ja seurakuntien toimielinten tehtäviin. Ja tämä on toki toinen aivan mahdollinen vaihtoehtoinen toimintamalli tälle lain kautta etenemiselle. Olennaista on se, että asiasta saadaan velvoittava säännös eikä jäädä pelkkien suositusten tasolle.

Lopuksi, arvoisat kokousedustajat ja puheenjohtaja, minä haluan alleviivata sitä, että lapsen ihmisoikeuksien ja lapsen ihmisarvon puolustaminen on myös juuri luterilaisen uskon perusteista nouseva näkemys. Tässä asiassa on eroja myös eri kristillisten kirkkokuntien kesken. Jos vertaamme vaikka Vatikaaniin eli katoliseen kirkkoon, niin he eivät ole olleet missään vaiheessa erityisen innokkaita lapsen oikeuksien edistäjiä, pikemminkin jarrumiehiä. Juuri luterilaiset kirkot myöskin globaalisti, jos ajatellaan kristillisten kirkkojen kokonaisuutta, ovat olleet niitä jotka ovat tässä asiassa ovat kunnostautuneet. Siinäkin mielessä minusta olisi erinomaisen tärkeää, että juuri Suomen evankelis-luterilainen kirkko veisi tätä asiaa vahvasti eteenpäin myös ihan omin säännöksin ja arvostaisi lasten mielipiteiden selvittämistä ja lapsiin kohdistuvien päätösten vaikutusten ennakointia.
Tärkeintä on pitää mielessä se, että lapset eivät ole vain tulevaisuuden seurakuntalaisia, vaan hehän ovat käytännössä jo tänä päivänä monessa seurakunnassa niitä aktiivisempia. Esimerkiksi pienistä lapsista monet käyvät kyllä ihan viikottain päiväkerhoissa ja hartauksissa monet lapsista paljon useammin kuin me aikuiset. Juuri siksi lasten ja nuorten omilla näkökulmilla on meille seurakuntien aikuisille paljon annettavaa. Kiitos.


Paluu