Puheenvuoro



Kujala Erkki, edustaja

Otsikko:
Lapsivaikutusten arviointia koskevan säännöksen lisääminen kirkkojärjestyksen 23 lukuun (Kirkkohallituksen esitys 2/2014)

Täysistunto:
Maanantaina 5 päivänä toukokuuta 2014 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Meillä on todellakin edessämme tämä viisi vuotta kirkon päätöksenteon rattaissa pyörinyt esitys lapsivaikutusten arvioimisesta kirkossa. On hyvä, että tämä asia saadaan nyt muodollisesti päätökseen, kun se kirjataan kirkkojärjestyksen 23 lukuun esitetyllä tavalla. Kannatan tätä esitystä ja toivon, että myöskin valiokunta hyväksyy sen jokseenkin tällaisena. Toivottavasti se sieltä myös seurakunnissa luetaan ja sitä ruvetaan esityksen hengen että kirjaimen mukaan toteuttamaan. Itse päätösteksti on niin lyhyt ja selkeä, että siihen ei ole paljonkaan sanomista mutta tulkinnassa saattaa käytännön elämässä tulla enemmänkin pohdintaa, kun seurakunnissa mietitään, miten ja mihin sitä sovelletaan. Tärkeää on tietysti, että puhutaan ja pohditaan, kyllä siitä aina jotakin etua lapselle on ja lapsen eduksi tämä pohdinta siirtyy. Minulla on kyllä se käsitys, että aika hyvin meillä kirkossa lapset on tähänkin asti huomioitu. Ongelma on pikemminkin siinä, miten niitä lapsia sinne kirkon piiriin saadaan, kun vanhemmat eivät tuo lapsiaan sinne. Se ei varmasti ole lapsista kiinni, mutta se on kiinni vanhempien halusta tai haluttomuudesta ja välinpitämättömyydestä. Minäkin haluaisin kiinnittää lapsen etuna tätä hengellistä puolta, jonka edustaja Pihlava jo täällä toi esille. Nimittäin minä halusin käyttää tämän puheenvuoron sen takia, kun tuossa esityksen sivulla 8 on lainaus YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, johon täällä on jo viitattu ja aika hyvin siteerattukin. Siinä kohdassa 3, joka on lainaus sopimuksen 6 artiklasta, siinä sanotaan, sitaatti "Lapsella on oikeus hyvään elämään, henkiin jäämiseen, yksilölliseen kehittymiseen. Lapsen hyvään elämään kuuluu niin ruumiillinen, henkinen, hengellinen, moraalinen kuin sosiaalinenkin kehitys" kuten täällä on jo todettu. Mutta toteutuuko tämä lapsen oikeus nykyisin maassamme kaikkien lasten kohdalla. Väitän, ettei toteudu! Kaikilla vanhemmilla ei ole kykyä eikä haluakaan opettaa lapselle hengellisiä asioita. Nyt puhutaan paljon lasten köyhyydestä. Tehdään tilastoja, kuinka paljon lapsiperheitä elää köyhyysrajan alapuolella ja kuinka paljon on näitä köyhiä lapsia. Aineellinen on tietysti tärkeää ja siitä on hyvä puhua mutta nykyisen hyvinvointivaltion aikana, minä olen sitä mieltä, että tämä hengellinen ja henkinen köyhyys on vielä tärkeämpää nostaa esille. Kuinka moni lapsi jääkään vaille minkäänlaista hengellistä kasvatusta. Siitä ei kukaan tee tilastoja. Olen ollut kevään ajan surullinen jälleen virinneestä Suvivirsi-keskustelusta ja siihen liittyneestä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotosta, kun se Suvivirren hyväksyttyään lausui, että uskonnolliset aamunavaukset ja ruokarukous ovat kouluissa ongelmallisia. Miten tähän on tultu?! Suomi on vielä muodollisesti kristillinen maa ja me täällä kirkon piirissä ylpeilemme luterilaisuudella ja sillä, että kolme neljäsosaa väestöstä kuuluu vielä kirkkoon. Silti lapsille ei kouluissa saa opettaa rukousta ja puhua Jumalasta ja Jeesuksesta. Tämä heijastaa sitä, että meillä koko uskonnonvapaus on yhteiskunnassa käännetty negatiiviseksi vapaudeksi. Nyt kirkon pitää ärähtää ja kuuluvasti! Kirkkokansa katsoo nyt, arvoisat piispat, teihin. Tietysti se kuuluu myöskin meille päättäjille, mutta ensisijaisesti se on kaitsijoiden tehtävä. Kuulimme avajais jumalanpalveluksessa eilisen hyvän paimenen sunnuntain tekstin mukaisesti Jeesuksen kehotuksesta "Ruoki minun lampaitani, ruoki minun karitsoitani". Lapset ovat niitä karitsoita. Jos ei kirkko tähän asiaan nyt näkyvästi ja kuuluvasti puutu niin me ajaudumme entistä kauemmaksi marginaaliin näitten uskon periaatteitten esillä pitäjänä. Emme voi hyväksyä, että pieni ateistinen vähemmistö terrorisoi yhteiskunnassa koko kristillisen perinteen. Kun me hyväksymme pykälänä kirkkojärjestykseen lapsivaikutuksen arvioinnin, pitää tähän arviointiin sisältyä lasten oikeus kuulla Jumalasta. Tähän liittyy sekin, että meillä on kirkkona oikeus ja velvollisuus vaatia esim. kansan rahoittamalta Yleisradiolta enemmän hengellisiä ohjelmia yleensä ja erityisesti lasten ohjelmia. Sillä tällä hetkellä ne on pyyhitty kokonaan pois. Ja tuossa Huokunan viimeisessä kuvassa oli se telkkari ja lapset sanoi, että se on kiva työpöytä missä on telkkari, kun sieltä tulisi joskus myös uskon asioita lapsille niin sillä tavalla tämä lapsen etu tulisi paremmin toteutumaan. Silti on vielä hyvä, että uskonnon opetus jonkin asteisena säilyy niin peruskoulussa kuin lukiossa ja siitä kiitos kirkkohallitukselle, että on oltu lujana tämän asian puolesta.


Paluu