Puheenvuoro



Peura Simo, piispa

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle (Piispainkokouksen esitys 2/2010)

Täysistunto:
Maanantaina 3 päivänä toukokuuta 2010 klo 12.45

Teksti:
Kunnianarvoisa herra arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Käsillä oleva aihe on monella tavalla herkkä. Kysymys homoseksuaalisuudesta koskettaa syvästi ja henkilökohtaisesti monia. Asia on vaikea myös kirkolle yhteisönä, oikeudellisesti, teologisesti ja ekumeenisesti. Ehkäpä asian käsittelyn kannalta kaikkein merkityksellisintä on kuitenkin se, kuinka pystymme keskustelemaan siitä keskinäiseen kunnioitukseen ja ymmärtämiseen pyrkivässä hengessä. Miten osaisimme perustella näkökantojamme asiallisesti toisiamme kuunnellen? Piispojen kesken olemme sopineet, että esittelen tämän selvityksen. Pyrin lyhyesti kertomaan, mistä piispainkokouksen selvityksessä on kysymys ja mistä siinä ei ole kysymys.

Kirkolliskokous käsitteli asiaa edellisen kerran syksyllä 2003. Pohjana oli perustevaliokunnan mietintö. Mietinnön pohjalta kirkolliskokous päätti jättää raukeamaan tehdyt kaksi aloitetta. Kirkolliskokous ei siten hyväksynyt ehdotusta parisuhteen siunaamiskaavan luomiseksi käsikirjaan. Se ei myöskään kannattanut ehdotusta sellaisen säädöksen luomiseksi, joka kieltää parisuhteensa solmineiden työskentelyn kirkon palveluksessa. Nämä kirkolliskokouksen päätökset ovat edelleen voimassa. Päätösten lisäksi kirkolliskokous antoi asian piispainkokouksen selvitettäväksi. Tehtäväksi anto oli väljä. Kirkolliskokous lähetti asian piispainkokoukselle "siihen liittyvien teologisten ja juridisten näkökohtien selvittämiseksi". Osoite oli Kirkkohallituksen sijasta siis piispainkokous. Tällä haluttiin ilmaista, että asia koskee myös kirkon tunnustusta ja oppia.

Piispainkokouksessa asiaa selvitettiin monipuolisesti. Selvitystä varten perustettiin määräaikainen sihteerin virka, rakennettiin verkkosivusto ja järjestettiin kaksi laajaa parisuhdelakiseminaaria, joiden esitelmät julkaistiin kahtena kirjana. Piispainkokouksen työryhmän taustamietintö julkaistiin maaliskuussa 2009. Tämä materiaali on kaikkien, myös kirkolliskokouksen edustajien käytössä.

Nyt käsittelyn pohjana on varsinainen piispainkokouksen helmikuussa 2010 hyväksymä lopullinen selvitys. Selvityksen luvut 1–8 ovat hyvin pitkälle eri näkökohtia eritteleviä. Niissä ei pyritä ajamaan yhtä ratkaisua, vaan kuvailemaan eri kannalla olevien näkemyksiä ja perusteluja. Luvussa 2 on kuvattu tavanomaiseen hallinnolliseen tapaan kirkkomme aiemmat kannanotot ja päätökset 25 vuoden ajalta. Erilaisista painotuksista huolimatta, paljastuu kaksi keskeistä periaatetta: avioliiton puolustaminen ja ihmisarvon kunnioittaminen. Ristiriitojen keskellä on tärkeää nähdä nämä eri näkökantoja yhdistävät asiat. Oman uskonkäsityksen pohjalta kirkko on toisaalta johdonmukaisesti puolustanut miehen ja naisen välistä avioliittoa ja toisaalta kaikkien ihmisarvoa. Tätä peruslähtökohtaa emme saisi erimielisyyksistämme huolimatta unohtaa.

Luvuissa 3-7 asiaa kuvataan Raamatun ja sen tulkinnan, ekumenian ja jumalanpalvelusteologian, sielunhoidon ja juridiikan näkökulmasta. Luvusta 8 hahmotellaan olemassa olevia vaihtoehtoja. Selvityksen lopuksi piispainkokous on pyrkinyt vetämään johtopäätöksiä. Nämä ovat sivuilla 128-132. Vaikka johtopäätöksistä saavutettiin varsin laaja yksimielisyys piispainkokouksessa, tunnustamme avoimesti, että myös piispainkokouksen sisällä on erilaisia käsityksiä. Silti haluamme yhdessä sitoutua Raamattuun ja kirkon tunnustukseen. Pelkkä erimielisyys olisikin näköharha. Siksi piispainkokous piti tärkeänä lausua ääneen meitä kirkkona yhdistäviä perusvakaumuksia. Näitä on kolme.

Ensimmäinen koskee avioliittoa. "Ihmisyyttä ja seksuaalisuutta koskevan kirkon opetuksen klassinen perusta on siinä vakaumuksessa, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton." Vakaumus, että Jumala on asettanut avioliiton, heijastuu vahvasti kirkkomme katekismuksessa ja kirkkokäsikirjoissa. Avioliiton osapuolina ovat nainen ja mies. Paitsi vetoamalla Jumalan erityiseen ilmoitukseen, luterilainen kirkko on puolustanut avioliittoa yleisen ilmoituksen ja luonnollisen moraalilain pohjalta. Sitoutumiseen ja kunnioitukseen perustuva avioliitto luo turvallisimman kasvuympäristön puolisoiden väliselle seksuaalielämälle, lasten kehitykselle ja koko ihmisyhteisön hyvinvoinnille.

Kun Ruotsissa avioliittolaki muutettiin sukupuolineutraaliksi, siellä katsottiin, että myös kristillistä avioliittokäsitystä voidaan laajentaa sukupuolineutraaliksi. Ruotsin lakia vastaava aloite on vireillä Suomen eduskunnassa. Piispainkokouksen mukaan Ruotsin kirkon tie ei tässä asiassa ole meidän tiemme. "Avioliiton laajentaminen sukupuolen tai lukumäärän puolesta neutraaliksi, poikkeaa siitä ihmiskäsityksestä, jonka pohjalta avioliitto on perinteisesti ymmärretty kirkon hengellisessä elämässä" - ja ainakin toistaiseksi - myös yhteiskunnallisessa lainsäädännössä.

Toinen yhdistävä vakaumus koskee ihmisarvoa. Uskomme yhdessä, että täysi ihmisyys ei riipu asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, ei myöskään sukupuolisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Jokaisella ihmisellä on arvo ja häntä on kohdeltava inhimillisesti, koska jokainen on Jumalan luoma. Kirkko kutsuu hengelliseen yhteyteensä kaikkia ihmisiä, perhemuodosta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Kaikkiin ihmisiin on suhtauduttava avoimesti ja heitä on kohdeltava kunnioittavasti. Siksi piispainkokous toteaa: "Homoseksuaalien loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisenrakkauden periaatetta".

Kolmas näkökulma koskee omantunnon vapautta. Tunnustamme sen tosiasian, että omantuntonsa pohjalta ihmiset päätyvät erilaisiin näkemyksiin myös tässä asiassa. Toiset tahtovat elää sitoutumiseen perustuvassa rekisteröidyssä parisuhteessa, toiset taas eivät voi sovittaa yhteen homoseksuaalista parisuhdetta ja kristillistä uskoa. Piispainkokouksen mielestä on tärkeää, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan.

Piispainkokouksen tehtävään ja kompetenssiin ei kuulu arvioida sitä, millä tavoin toisaalta geneettinen perimä ja toisaalta kasvuympäristö ovat vaikuttaneet seksuaalisuuden kehitykseen. Selvityksessä ei myöskään oteta tiukkaa kantaa, onko ihmisen seksuaalinen suuntautuminen siinä määrin muovautuvaa, että siinä voisi tapahtua muutoksia. Lääketieteen piirissä esitetään näistä erilaisia teorioita ja keskustelu jatkuu. Kaikella käyttäytymisellämme on geneettinen perusta. Siitä huolimatta kykenemme myös harkitsemaan, arvottamaan, tekemään valintoja ja kantamaan vastuuta teoistamme.

Näiden kolmen yhdistävän perusvakaumuksen jälkeen siirrytään pohtimaan sitä, kuinka kirkon hengellisessä elämässä kohdataan parisuhteensa rekisteröineet. Piispainkokouksen mielestä pastoraalisen kohtaamisen piiriin voi kuulua myös rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Tällöin pappi tai muu kirkon työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa olevaa kirkon hengelliseen rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukous voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti siten kuin asianomaiset yhdessä sopivat. Tällainen esirukous ei muuta kirkon opetusta avioliitosta, eikä piispainkokous esitä sitä varten erityistä toimituskaavaa kirkkokäsikirjaan. Koska tällaisessa esirukouksessa ei ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta, siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia osia. Näitä ovat esimerkiksi kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto ja liiton siunaaminen.

On kysytty, mitä eroa on lopulta siunaamisella ja rukoilemisella. Kirkon hengellisessä elämässä rukoileminen ja siunaaminen kuuluvat yhteen, mutta eivät silti ole yksi ja sama asia. Selvityksen sivulla 98 on kuvattu, miten niiden välinen ero on perinteisesti ymmärretty. "Jumala on siunaamisen toteuttaja, kirkko sen välittäjä ja ihminen sen vastaanottaja." Tämä merkitsee, että siunaus on pohjimmiltaan "riippuvainen Jumalan sanasta", eli hänen käskyistään ja lupauksistaan. Kirkollisissa toimituksissa siunaamisen sanat ovat julistavia ja toteuttavia, rukouksessa on enemmänkin kyse pyytämisestä ja anomisesta". Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että Jumala siunaa, ihminen rukoilee.

Tiedämme, että kirkossamme monet papit ja työntekijät pitävät homoseksuaalisuuden toteuttamista torjuttavana. Johtopäätöksissä heitä halutaan muistuttaa: "jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista". Tiedämme myös, että toiset papit ja työntekijät tahtovat siunata parisuhteita omavaltaisesti. Heitä muistutetaan näin: "Papin velvollisuus on antaa esirukouksesta tilanteen luonteen mukainen kuva ja pitää kiinni häntä sitovista ohjeista". Kaikkeen sielunhoitoon kuuluu pyrkimys asettaa omat näkemykset taka-alalle ja toimia papin kutsumuksen mukaisesti. Näin pappi joutuu aina toimimaan.

Viime viikon lehtitiedon perusteella Ruotsin kirkon piispa kehotti kirkkomme pappeja parisuhteen siunaamisissa kansalaistottelemattomuuteen. Pidän tätä ohjetta pastoraalisesti epäviisaana ja toisen kirkon elämään puuttumisena. Selvää on, että jos kirkon työntekijä ottaa yhdessä kohtaa toimivallan omiin käsiinsä ilman kirkon yhteistä valtuutusta, hän antaa samalla luvan jollekin toiselle toimia omavaltaisesti jossain muussa kysymyksessä.

Piispainkokous on tietoinen siitä, että sen liikkumavara on sidoksissa kirkolliskokouksen linjauksiin. Tästä syystä johtopäätöksissä todetaan sivulla 131 sen neljännessä kappaleessa, että kirkolliskokous voi antaa piispainkokouksen tehtäväksi pastoraalisten ohjeiden antamisen ja erilaisiin tilanteisiin sopivien rukousten laatimisen. Mikäli kirkolliskokous katsoo tämän olevan mahdollista, se voi lisäksi "ilmaista oman kantansa kysymyksiin, jotka koskevat esimerkiksi rukouksen sisältöä, paikkaa ja vapaaehtoisuutta".

Selvityksessään piispainkokous keskittyi enemmän parisuhteen siunaamiseen kuin oikeudelliseen kysymykseen parisuhteensa solmineiden työntekijöiden asemasta kirkossa. Työntekijöiden asemaan se ei ottanut jyrkkää kantaa suuntaan eikä toiseen, vaan ainoastaan totesi asian oikeudellisen tilan. "Olemassa olevan lainsäädännön mukaan rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ei ole este kirkon työlle." Lopuksi todettakoon, että selvitys on kirjoitettu tietoisena siitä, että myös Suomen eduskunnassa on vireillä Ruotsia vastaava ehdotus avioliittolainsäädännön muuttamiseksi sukupuolineutraaliksi. Jos ja kun se toteutuu, olemme kirkkona jälleen uudessa tilanteessa. Silloin keskustelu mahdollisesta rekisteröidyn parisuhteen siunaamisesta on vanhentunut. Tämä on hyvä tiedostaa nyt käytävässä lähetekeskustelussa.


Paluu