Puheenvuoro



Häkkinen Seppo, piispa

Otsikko:
Arkkipiispan vaalin muuttaminen ja arkkipiispan viran ja valinnan uudistaminen, lakivaliokunnan mietintö 6/2010 hiippakuntavaltuustoesityksestä 9/2008 ja edustaja-aloitteesta 4/2009

Täysistunto:
Keskiviikkona 10 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Herra puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. "Jotain ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin". Tämä tunnettu lausahdus Vänrikki Stoolin tarinoista on mielessäni, kun ajattelen nyt käsillä olevaa asiaa. Lakivaliokunta ja perustevaliokunta ovat tehneet hyvää työtä ja päätyneet perustellusti siihen, että arkkipiispan viran luonnetta ja tehtäviä sekä valintatapaa koskeva selvitystyö olisi tarpeen. Kun viime aikoina on ollut useita piispanvaaleja sekä arkkipiispanvaali, nyt on erinomainen tilaisuus arvioida piispanvaalijärjestelmää sekä koota kokemuksia vaaliin tavalla tai toisella osallistuneilta. Tällä tarkoitan ehdokkaita ja valitsijayhdistyksiä, äänioikeutettuja, tuomiokapituleja sekä Kirkon tiedotuskeskusta. Ehkä on muitakin, mutta ainakin näiltä. Tuoreet kokemukset arkkipiispanvaalista kannattaisi siis nyt koota pikaisesti talteen. Itse kahdessa piispanvaalissa mukana olleena toivon vaalitapaan liittyvässä selvityksessä yhden keskeisen lähtökohdan olevan sen, miten voitaisiin edesauttaa kirkollisen vaalin omaleimaisuuden säilymistä tai oikeastaan sen palauttamista. Nykyinen vaalijärjestelmähän on hyvin pitkälti kopioitu yhteiskunnan vaalikäytännöistä, siinä on paljon hyvää ja se on monella tavalla toimiva järjestelmä, mutta siihen sisältyy joitakin periaatteellisia ongelmia. Otan tästä esimerkin.

Selvää on se, että ehdokkaista on jaettava tietoa, jotta äänioikeutetut pystyvät tekemään ratkaisunsa. Asian kääntöpuolena on se, että väistämättä tämän seurauksena mukaan tahtoo tulla muista vaaleista tuttua kampanjointia, kotisivuineen, blogeineen, esitteineen jne. Ehdokkaan on oltava näissä mukana, kun se tuntuu kuuluvan asiaan. Kuitenkin ikivanha kirkollinen traditio on se, että kirkko kutsuu tehtäviin eikä niihin pyritä. Miten tämä periaate on yhdistettävissä nykyajan odotuksiin? Mielessäni on tätäkin asiaa ajatellessani kunnioitetun opettajani professori Martti Parvion sanat siitä, kuinka kirkossa kaiken tulee tapahtua epikleesin, eli siis Pyhän Hengen avuksi huutamisen hengessä ja rukouksen ilmapiirissä.

Toinen näkökohta. On erittäin myönteistä se, että tiedotusvälineet ovat hyvin kiinnostuneita piispanvaaleista ja tietysti erityisesti arkkipiispan vaalista. Julkisuus on johtanut siihen, että virkaan liittyvien kysymysten ja vahvuuksien sijasta ehdokkaita arvioidaan helposti toissijaisilla argumenteilla. Tiedotusvälineiden korostunut rooli on johtanut lisäksi siihen, että ehdokkaiden välisiä eroja pyritään hakemaan keinolla millä hyvänsä. Media tarvitsee tunnetusti draamaa ja siksi käy niin, että etsitään erottavia tekijöitä, jotta saadaan sopivia leimoja ja yksinkertaistuksia. Perustevaliokunta tuo hyvin lausunnossaan esille sen, että ensimmäisinä vuosisatoina lähtökohtana piispanvalinnassa oli pyrkimys kirkon yhtenäisyyden vaalimiseen. Miten nykyinen vaalitapa edistää tätä päämäärää vai pitäisikö jollakin tavalla vaalitapaa tältä osin pyrkiä muuttamaan? Lakivaliokunnan esitys tulee ajankohdaltaan oikeaan aikaan ja toivon, että tehtävässä selvityksessä nämä edellä esittämäni näkökohdat voivat olla keskeisinä tarkastelun lähtökohtina.















Paluu