Puheenvuoro



Häkkinen Seppo, piispa

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Arkkipiispa Martti Simojoki kertoi vuoden 1968 kirkolliskokouksen avauspuheessa eräästä tapahtumasta kaksi vuosikymmentä aiemmin. "Vuoden 1948 kirkolliskokouksen katekismusvaliokunnan pitkien ja väsyttävien työpäivien jatkuessa välistä iltamyöhään eräs valiokunnan jäsen, nyt jo ajasta pois siirtynyt hyvin tunnettu ja monien rakastama maallikkoedusmies, piti tapanaan siirtyä yhteisen pöydän äärestä seinustalla olevaan sohvaan lepuuttamaan väsyneitä jalkojaan. Hän ei juuri puuttunut vuolaana ryöppyävään keskusteluun, mutta kun tultiin nykyisen kristinopin kappaleeseen 51, jossa on kysymys kristittyjen hengellisestä pappeudesta, ja ehdotuksessa sanottiin mm. että kristittyjen tehtävänä on myös nuhdella ja lohduttaa toisia, mainittu valiokunnan jäsen pyysi muistaakseni ainoan puheenvuoronsa ja hiljaisella äänellä ehdotti lisättäväksi sanan "rakkaudessa". Ja niin syntyi kappaleen nykyinen lause: "Heidän tehtävänään on myös rakkaudessa nuhdella ja lohduttaa toisia." Minulle valiokunnan sihteerille, hän sanoi olleensa koko kirkolliskokouksen ajan kovassa työssä, sillä mielipiteitten usein mennessä pahasti ristiin, hän oli tuntenut erityistehtäväkseen ahkeraan harjoittaa rukousta, niin että kirkolliskokouksessakin kaikki tapahtuisi rakkaudessa. Hänen kaltaisillaan edustajilla on varmaan tälläkin kertaa oleva paljon työtä, ja heidän työpanoksensa lopulta onkin ratkaiseva. On tärkeää, että erilaiset ja toisilleen vastakkaiset mielipiteet vapaasti ja rehellisesti tuodaan esiin ihmisiin katsomatta, mutta niin on tehtävä rakkaudessa, toinen toisiensa kunnioittamisessa keskenään kilpaillen." Kaikkien niin ulkopuolelta kuin ehkä sisimmästämmekin nousevien paineiden keskellä meidän on tarpeen kuulla tämä arkkipiispa Simojoen neuvo vuosikymmenten takaa. Siksi toistan sen. On tärkeää, että erilaiset ja toisilleen vastakkaiset mielipiteet vapaasti ja rehellisesti tuodaan esiin ihmisiin katsomatta, mutta niin on tehtävä rakkaudessa, toinen toisiensa kunnioittamisessa keskenään kilpaillen. Tällainen asennoituminen kuuluu siihen päätöksentekokulttuuriin, jollainen kirkolliskokouksessa tulee vallita.

Mitä tulee itse perustevaliokunnan mietintöön, pidän sitä hyvänä ja perusteellisesti laadittuna. Olen itse ollut viime helmikuussa päättämässä piispainkokouksen selvitystä kirkolliskokoukselle ja luonnollisesti olen tämän selvityksen ja sen esityksen takana. Siksi pidän hyvänä sitä, että perustevaliokunta on mietinnössään asettunut sen kannalle. Niin kuin täällä on jo aiemmin todettu, molemmissa dokumenteissa on keskeisenä kaksi lähtökohtaa: kristillinen avioliittokäsitys ja jokaisen luovuttamaton ihmisarvo. Näistä lähtökohdista käsin on selvää, että kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja siunaamisen arvoisia. Tämä ei riipu esimerkiksi seksuaalisesta suuntautumisesta tai parisuhteesta tai sen puuttumisesta. Kokonaan eri asia on siunata tiettyä elämänmuotoa kuten esimerkiksi rekisteröityä parisuhdetta tai vaikkapa avoliittoa. Kristillisen etiikan mukaan avioliitto on miehen ja naisen yhteiselämän muoto, jonka Jumala on asettanut ja jonka Jeesus on vahvistanut. Avioliittoon vihkimisessä ei siunata vain kumppaneiden rakkautta, myös liiton ulkonaisella muodolla on merkityksensä. Tästä on johtunut se, että kirkko on suhtautunut pidättyvästi yhden miehen ja yhden naisen avioliitosta poikkeavien suhteiden siunaamiseen. Itse olen tällä kannalla. Edellä kuvatuista syistä piispainkokous esitti, että pastoraalisen kohtaamisen piiriin voi kuulua myös rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Sen sijaan rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen torjuttiin.

Eriävässä mielipiteessä on ilmaistu huoli siitä, muuttuuko kirkkomme ihmis- ja avioliittokäsitys ja Raamatun asema kirkkomme perustana. Ymmärrän hyvin tämän huolenaiheen. Onhan kyse kirkkomme perusteita koskettavasta asiasta. Juuri siksi perustevaliokunta onkin painokkaasti todennut, ettei tästä ole kyse, siis kristillisen avioliittokäsityksen ja Raamatun aseman muuttamisesta. Itse pidän tärkeänä sitä, että valiokunnan esitys tulisi hyväksytyksi. Me tarvitsemme riittävän yleisluontoiset mutta kuitenkin linjaltaan riittävän yhtenäiset ohjeet koko kirkkoon ja piispojen antaman pastoraalisen ohjauksen tueksi. Perustevaliokunta on linjannut ne reunaehdot, joiden sisällä piispainkokouksen pastoraaliset toimintaohjeet voivat liikkua, jotta kirkkomme avioliitto- ja ihmiskäsitys tai Raamatun opetus ei muutu. Olen siis valiokunnan esityksen kannalla.


Paluu