Puheenvuoro



Koskenniemi Erkki, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat (Kirkkohallituksen esitys 11/2012)

Täysistunto:
Maanantaina 5 päivänä marraskuuta 2012 klo 13.00

Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät edustajat. Kiitän lämpimästi esityksen tekijöitä perusteellisesta valmistelutyöstä. Tehtävä on ollut erittäin vaikea, eivätkä ongelmat ole ollenkaan vielä ohi. Oli kuitenkin erittäin myönteistä lukea teologisia suuntaviivoja siitä, miten kirkko on ennen muuta kuulumisen -yhteisö ja messun keskeisestä merkityksestä. Mammuttiseurakuntien aika on ohi ja ne itse asiassa näyttävät tukevan tätä arviota sillä, että ne tilastojen mukaan pienenevät varsin ripeää tahtia ja muuttuvat vähän pienemmiksi seurakunniksi. Kirkko elää paikallistasolla ja ylätason tehtävänä on palvella paikallistasoa. Se on se jumalanpalvelusseurakunta, joka on kaiken ydin. Sitä varten tuen lämpimästi esitettyä yhtymämallia ja nimenomaan sillä tavalla, että yhtymätaso koodataan mahdollisimman kevyeksi. Ja päätäntävalta osoitetaan paikallistasolle, ei hiippakuntatasolle, eikä yhtymätasolle. Jos malli on kyllin kevyt, ne painavat huomautukset, joita esimerkiksi edustaja Kaisanlahti ja edustaja Kujala ovat esittäneet, voidaan ottaa huomioon. Samalla on kuitenkin ratkaistava monta pulmaa. Joissakin seurakunnissa on jo menty yhteen ja kipuiltu siinä kovasti, eikä taka-askelien ottaminen ole ollenkaan ongelmatonta. On myös jaettava oikeudenmukaisesti resurssit yhtymien sisällä. Iso ei saa viedä pieneltä, mutta ei myöskään pieni saa viedä isolta, sillä silläkin tavalla joissakin seurakunnissa tapahtuu, kun resurssien jako on epäonnistunut. Esimerkiksi silloin, kun perustetaan kappeliseurakuntia, ollaankin siinä tilanteessa, että kappeli, kappeli, kappeli ja kappeli saavat kaiken sen, mitä tarvitsevat, ja sen jälkeen luu jakajan käteen. Puolet seurakuntakuntalaisista asuu kappelien ulkopuolella, mutta heille ei sitten paljon enää jääkään, eikä sekään voi olla oikein. Mallin kehittämisessä tarvitaan vielä paljon viisautta. Minäkin vetoan nelivuotiskertomukseen ja sen antamiin ajatuksiin. Minun nähdäkseni nelivuotiskertomus osoittaa, että meidän kirkkomme jäykät rakenteet ovat haitanneet asiallisen vastauksen antamista tämän ajan ihmisille. Tarvitaan lisää joustavuutta. Tässä esityksessä pohditaan varovaisia poikkeuksia parokiaalisuudesta, siis siinä, että asuinpaikka määräisi seurakunnan. Toivoisin tässä asiassa hiukan lisää rohkeutta. Olisi hyvä, jos seurakuntalainen, kirkon jäsen, saisi yhtymän sisällä valita vapaasti oman seurakuntansa, muutti hän sitten tai ei. Se mahdollistaisi seurakuntien tietynlaisen eriytymisen ja erilaisten profiilien syntymisen. Tämä ei ole teologisesti mitenkään ongelmaton ratkaisu, minun nähdäkseni, mutta harva niistä ratkaisuista, joita meillä tällä hetkellä on käytettävissä, on teologisesti ongelmaton. Halusimme tai emme, me elämme murrosaikaa. On katsottava, millä tavalla me kohtaamme tämän ajan ihmisen kyselyn ja hänen halunsa löytää itselleen sopiva yhteisö. Tällä hetkellä sen määrittää se, millä Turun kadulla ihminen sattuu asumaan ja, kun hän muuttaa kilometrin, niin hänen seurakuntansa muuttuu, eikä häneltä itseltään sitä kysytä. Minusta olisi järkevää, että hän voisi tehdä valintansa itse ja saisi tehdä sen itse. Valinnanvapauden lisääminen voi olla jonkun mielestä ongelma, ja sisältää se varmasti ongelmia. Minun mielestäni se on kuitenkin maksettavissa oleva hinta siitä, että me kunnioitamme ihmisen omaa vapautta rakentaa sitä seurakuntaa, jonka hän on itse valinnut. Kiitän esityksestä, tästä on hyvä jatkaa, vaikka matka on vielä pitkä.


Paluu