Puheenvuoro



Ojalehto Hannu, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2007 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2007-2009 (Kirkkohallituksen esitys 1/2006)

Täysistunto:
Maanantaina 6 päivänä marraskuuta 2006 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Kun eilen saavuimme Turkuun, täällä oli lunta puoli sääreen, aivan kahlata asti. On sitä kuulemma Espoossa ja Helsingissä ja Tampereella, mutta kuten olemme saaneet havaita, talviset ilot ovat täällä hyvin lyhytaikaiset. Veikkaan lumien sulavan vielä moneen kertaan ennen kevättä. Mitä silloin turkulaiset ja espoolaiset ja helsinkiläiset ja tamperelaiset tekevät? He pakkaavat suksensa ja muut tavaransa ja suuntaavat Lapin hiihtokeskuksiin.

Lapin hiihtokeskuksissa on kirkollamme tunturikappelinsa, jotka on saatu rakennetuiksi eri tahojen hyvällä yhteistyöllä. Se on hieno asia. Vastuu kappelien toiminnasta on jäänyt kuitenkin suurelta osin siellä olevien paikallisten seurakuntien harteille. Seurakunnat ovat siellä laajoja ja työntekijöitä niissä etelän seurakuntiin verrattuna vähän. Mekun olemma siellä pohojosessa paremmin semmoista köyhää kansaa. Pohjoisen papit ja kanttorit ja muutkin työntekijät ovat onneksi nöyriä ja kutsumustietoisia, saarnaavat, pitävät jumalanpalveluksia, kastavat ja vihkivät, järjestävät tasokkaita kirkkokonsertteja noissa tunturikappeleissa palvellakseen turisteja. Huomatkaamme, että valtaosa näiden tilaisuuksien väestä on etelän seurakunnista. Olisiko tässä meillä kirkossamme yhteisen pohdinnan paikka ja yhteisen vastuunkantamisen paikka? Kantaahan kirkko yhteisesti vastuuta sielunhoidosta myös Aurinkorantojen lomakeskuksissa.

Toinen asia, josta haluan sanoa muutaman sanan sieltä pohjoisen näkövinkkelistä on kirkollinen saamelaistyö. Käytän nyt tällaista vähän kömpelöä ilmaisua, kun en parempaakaan löydä. Siinäkin on kannettu kiitettävästi yhteistä vastuuta kokonaiskirkossa. Saamelaiset voivat käyttää omaa äidinkieltään saamelaisalueen seurakunnissa ja Oulun tuomiokapitulissa. Onpa edustaja Aikio rohjennut tehdä sen täällä kirkolliskokouksessakin. Meillä on saamelaispapin virka, kirkollisia kirjoja on käännetty saamen kielelle. Kirkollista saamelaistyötä ei tulisi tarkastella mielestäni enää kuitenkaan pelkästään saamelaisalueen seurakuntien erilliskysymyksenä. Muuttoliike on tuonut saamelaiset maamme kasvukeskuksiin. Kysynkin, eikö meillä ole kokonaiskirkkona vastuu myös heidän palvelemisestaan? Miten tämä työ organisoidaan, sitä on pohdittava erikseen, mutta resurssit siihen tarvitaan. Oulun tuomiokapituli on omassa toimintasuunnitelmassaan tähän jo kiinnittänyt huomiota.

Käsiteltävänä olevassa talousarviossa on kehystä vuodesta 2006 vuoteen 2007 kasvatettu 2 %:lla. Tuomiokapitulin kohdalla tästä on pidetty tomerasti kiinni. Löydämme täältä monesta kohdasta loppukaneetin: "Kirkkohallitus edellyttää, että tuomiokapitulin toiminta järjestetään menokehyksen puitteissa karsimalla kuluja, lisäämällä tuottoja tai kattamalla kehyksen ylitys tuomiokapitulin rahastosta." Kirkkohallituksen toimintojen kohdalla kehys on kuitenkin venynyt 5 %:iin. Perusteluna sille ovat tietyt mittavat erityishankkeet, kuten kirkkoneuvos Rantanen esittelypuheenvuorossaan antoi ymmärtää, eikä tähän sinänsä ole vastaan sanomista. Kirkkohallituksen talousarviosta ilmenee kuitenkin, että myös hiippakunnallisessa toiminnassa on ollut monenlaisia paineita menojen lisäyksiin toimintaa kehitettäessä. Kaikkia näitäkin tarpeita tulee voida arvioida yhdessä avoimesti, mutta samalla kriittisesti ilman, että ajaudutaan nurkkakuntaisuuteen ja kotiinpäin vetämiseen. Siinä meillä riittää yhteistä haastetta, kun linjataan kirkkohallituksen talousarviota ja toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Näissä pohdinnoissa kannattaa käyttää kaikki asiantuntemus. Se koituu kirkon yhteiseksi hyödyksi. Toivonkin, että nämäkin esille ottamani asiat antaisivat virikkeitä talousvaliokunnan työskentelyyn.


Paluu