Puheenvuoro



Huttunen Jukka, edustaja

Otsikko:
Lapsen oikeudet ja lapsivaikutusten arviointi kirkossamme (Edustaja-aloite 5/2009)

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä toukokuuta 2009 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa setä puheenjohtaja ja hyvät kirkolliskokoustädit ja -sedät. Signekin saa sen tittelin tai joutuu tässä tapauksessa ottamaan, sehän se perusnäkökulma meillä kuitenkin on. Ensinnäkin itse totean, että olen pitkin kevättä, kun olen voinut vähän sivusta seurata tämän aloitteen valmistelua, niin iloinnut tästä ja ajattelin, että tämä on yksi sellainen niin kuin hyvä viesti kirkosta myös julkisuuteen. Nyt haluan joitakin asioita Espoosta kertoa. Kuten tuossa aloitteessa ja Hans Tuomisen esittelyssä todettiin, niin Espoon seurakunnissa on aloitettu tällainen pilotointikokeilu aivan sisäisen aloitteen perusteella. Tuo kokeilu aloitettiin tai tuo projekti/prosessi aloitettiin noin vuosi sitten klassisella tavalla perustamalla sitä varten työryhmä valmistelemaan hanketta ja nyt se on edennyt siihen vaiheeseen, että kahdessa Espoon seurakunnista, Leppävaarassa ja Tapiolassa, sitä toimintatapaa pyritään kokeilemaan. Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että se pilotointityö on varsin pienimuotoista vielä ja mekin olemme tässä omassa hankkeessamme vasta alkuvaiheessa, hyvin alkumetreillä.

Kuitenkin jo nyt voidaan joitakin kokemuksia tuosta pilotoinnista ja sen myötä tulleista tuloksista jakaa tai ehkä enemmänkin pieniä väläyksiä, jotka eivät siis perustu minkäänlaiseen kyselyyn tai muuhun tarkempaan tutkimukseen, vaan lyhyisiin viesteihin kentältä. Lapsivaikutusten arvioinnin ottaminen osaksi seurakuntien prosessia on jo nyt antanut kokemuksen siitä, että aivan uudella tavalla esimerkiksi työntekijöiden silmät avautuvat sille, miten aikuisen näkökulma tämä setä- ja täti-näkökulma on hyvin edustettuna meidän toiminnassamme ja päätöksenteossamme, toisaalta miten lapsen näkökulma itse asiassa on hyvin puutteellisesti näkyvillä siitä huolimatta, että meidän toimintamme on kovin lapsityökeskeistä monissa seurakunnissa. Toinen sellainen mukana olleiden kokemus on ollut se, että tämän kautta uskokaa tai älkää, joutuu aivan uudella tavalla tutustumaan lasten ja perheiden arkeen päätöksiä valmisteltaessa. Siis me, jotka luulemme tietävämme, joudummekin näkemään ihan uudella tavalla lasten ja heidän perheidensä arkea tämän prosessin avulla. Kolmas kokemus on ollut se, mikä tuolla aloitteessa ja näissä puheenvuoroissakin on tullut esille, siis tämä kysymys, entä ne muut ryhmät, mitäs niille. Espoossa se kokemus on ollut juuri sen suuntainen kuin aloitteessakin mainitaan, lapsen edun huomioiminen, lapsen asettaminen ikään kuin etusijalle ei merkitse sitä, että muilta ryhmiltä otettaisiin jotakin pois. Se on merkinnyt oikeastaan päinvastaista liikettä. Lapsen näkökulma toimii ikään kuin veturina nähdä muiden ryhmien näkökulmia, sellaisten ryhmien näkökulmia, joilla on myös taipumus pudota meidän näkökentästämme pois. Neljänneksi voidaan varovasti jo nyt sanoa, että me tarvitsemme juuri niitä järjestelmiä ja rakenteita myös tässä asiassa, ei auta suositukset ja hyvä tahto, vaan täytyy kirjata sellaisia asioita eri tasoille, missä edellytetään halukkaita ja vähän haluttomiakin suorittamaan tämäntyyppistä työskentelyä. Meillä on hyvä rinnakkaisesimerkki Espoon seurakunnissa, kun me noin pari vuotta sitten laadimme kirkkohallituksen kehotuksen ja ohjeen mukaisesti toiminnan turvallisuusohjeet pikkuisen toisella tavalla, tai ei nyt toisella tavalla, mutta ehkä vähän laajempana ja semmoisena prosessinomaisena systeeminä, niin silloin sama kysymys tehtiin, hei tarvitaanko me näin tiukkaa ohjeistusta ja tämmöistä ja tämmöistä pumakaa, mikä pitää lähettää ennen kuin lähdemme leirille. Tänä päivänä niitä kysymyksiä ei kovin paljon kuulu, se on osa toimintaa ja se nähdään osana sitä toiminnan kokonaisuutta, joka tukee itse asiaa. Viidenneksi Espoon kokemuksestani voin tällä hetkellä sanoa, että erityisesti tuo arviointi sopii jo nyt ja tulisi jo nyt ottaa käyttöön erilaisissa rakentamiseen liittyvissä hankkeissa. Siis silloin kun tehdään tai kunnostetaan seurakuntien toimitiloja, niin siellä tulisi tämä lasten näkökulma ikään kuin järjestelmällisesti ottaa huomioon. Viimeiseksi pieneksi välähdykseksi Espoosta ja se on ehkä mukavin viesti kuulla ja tuoda teille on se, että mukana olleiden työntekijöiden keskuudessa on viestitetty sitä, että oma asenne on näiden toimenpiteiden, tämän prosessiin osallistumisen myötä muuttunut. On huomattu sellaisia asioita, mitkä ennen eivät ole olleet itsestään selviä.

Arvoisa puheenjohtaja, toivon että minulta ei kysytä enempää yksityiskohtia, mutta mielelläni, jos valiokunta haluaa, niin annan espoolaisia yhteystietoja asiantuntijoiksi. Kiitos.


Paluu