Puheenvuoro



Hiilamo Heikki, edustaja

Otsikko:
Kertomus Kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnasta vuonna 2011, Kirkon keskusrahaston tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen sekä Kirkkohallituksen henkilöstötilinpäätös

Täysistunto:
Tiistaina 8 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.45

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät edustajat. Nyt on käyty lähetekeskustelua kertomuksesta Kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnasta vuonna 2011 ja itse olen ensimmäisen kauden edustaja, ja aikanaan olen ollut kirkkohallituksen palveluksessakin ja vuosien kuluessa on yhtä ja toista jäänyt ihmeteltävää pieniä ja isoja asioita, mutta ajattelin puheenvuorossani kiinnittää huomiota kahteen seikkaan, jotka mielestäni ovat isompia. Ensimmäinen niistä liittyy kertomuksen sivulle 7 ja tuli myös esille kirkkoneuvos Leena Rantasen kalvoissa. Tässähän esitetään seurakuntien verotulojen kehitys 2000-luvulla. Itse en tekstistä löytänyt tietoa siitä, että puhutaanko nimellisistä summista vai esitetäänkö nämä esimerkiksi nyt sitten vuoden 2011 rahassa. Käsittääkseni nämä ovat nimellisiä summia. Tämä käytäntö on aika yleinen muuallakin kirkon toiminnassa, muun muassa Helsingin seurakuntayhtymässä ja yhteisvastuukeräyksen keräystuottojen esittelyssä on ihan sama menettely. Kuitenkin tosiasia on, että viimeisen kymmenen vuoden aikana inflaatio on yhteensä ollut noin 20 prosenttia. Tietysti nämä pylväät ja käyrät näyttävät hieman kivemmiltä, ne laskee käytännössä hitaammin tai pysyy enemmän tasaisena, jos näitä lukuja ei esitetä indeksoituna, joka mielestäni olisi kuitenkin totuudenmukaisempi ja parempi menettely, koska tosiaan rahanarvo on muuttunut niin paljon. Tässä oli muutamia vuosia, jolloin inflaatio oli hyvin vähäinen ja silloin ehkä tuudittauduttiin siihen, että sitä ei tarvitse ottaa huomioon näissä laskelmissa, mutta mielestäni totuudenmukaisempi tapa on esittää verotulojen kehitys ja muutkin absoluuttisia summia kuvaavat luvut viimeisimmässä rahanarvossa eli esimerkiksi vuoden 2011 rahassa. Toinen isompi kysymys sitten liittyy siihen, mistä kirkkoneuvos Leena Rantanen keskusteli hyvinkin perusteellisesti ja ansiokkaasti eli kysymys kirkon eläkevastuista. Jos ajatellaan toimintakertomusta, sen pitäisi antaa erittäin tarkka kuva siitä, missä mennään vastuiden suhteessa. Tässä toimintakertomuksessa keskusrahaston toimintakertomuksen osassa, joka on viimeisessä osassa kertomusta, missä numerointi alkaa uudestaan ykkösestä, sivulla 32 kerrotaan, että kirkon eläkevastuut vuoden 2011 lopussa on 4,3 miljardia euroa. Jos otetaan huomioon eläkerahaston koko, vastuuvajaus on 3,4 miljardia euroa. Leena Rantasen esityksessä oli hyvin valaiseva kalvo siitä, millä tavoin Suomen eläkejärjestelmä rakentuu eli meillä on työeläkeyhtiöitä ja säätiöitä, joissa on yhteisvastuu ja sitten meillä on julkisia eläkevakuuttajia, joihin tavallaan kirkkokin kuuluu eli valtio ja kunnat ja sitten kirkko. Tietysti tilanteessa, kun on vastuita, niin ajatellaan sitä, että mikä on sen vastuun katteena. Yleensä ajatellaan, että se, joka pystyy kantamaan veroja, niin se pystyy aina vastaamaan sitoumuksistaan. Nyt me ollaan huomattu Kreikan ja Portugalin ja Irlannin tilanteessa, että se ei välttämättä aina pidä paikkaansa. Ehkä voidaan lähteä siitä, että valtio ja kunnat selviytyvät näistä eläkevastuistaan. Kirkon tilannehan on siinä mielessä erilainen, että meillä on veronkanto-oikeus, mutta meillä on vain oikeus tienata jäsenmaksuja, vapaaehtoisia jäsenmaksuja verotuksen yhteydessä ja on hyvin vahva sidos siihen, että jos kirkollisveroja nostetaan, todennäköisesti jäseniä on vähemmän ja veropohjaa ja kykyä vastata eläkesitoumuksista on heikommin. Toinen vaihtoehto on tietysti käyttää eri tavalla verotuloja eli ohjata verotuloja enemmän näiden eläkevastuiden kattamiseen niin kuin on tehtykin, mutta siinäkin on olemassa noidankehä, että kun nostetaan eläkevakuutusmaksua niin kuin on nostettu, se on nyt niin kuin kuulimme, kirkossa 28 %, työeläkepuolella se on 22 %, se tarkoittaa sitä, että seurakunnilla on vähemmän varaa palkata työntekijöitä. Työntekijöille voidaan ylipäätään maksaa pienempiä palkkoja, ja tästä voi olla seurauksena se, että meillä on vähemmän jäseniä ja yhä enemmän sitten vajausta ja taas uutta tarvetta nostaa eläkemaksua. Ollaan noidankehässä. Tässä on myös kysymys oikeudenmukaisuudesta siinä mielessä, että eläkemaksuhan on siirrettyä palkkaa. Ne, jotka on aikaisempina vuosina saaneet olla kirkon palveluksessa, niin siellä eläkemaksu on alentanut sitä silloin aikanaan maksettua palkkaa aika vähän, koska maksu on ollut aika pieni. Toisaalta tulevaisuudessa maksettavat eläkkeet ennen kuin tämän järjestelmän ongelma todella realisoituu, on kuitenkin suhteellisen suuria. Kun taas nuorilla työntekijöillä, joita tässäkin salissa on, eläkemaksut painavat alas tätä palkkaa ja toisaalta myös odotettavissa olevat eläkkeet ovat aika pieniä. Nämä ovat nyt faktojen toteamista. Vastaus mikä tähän on nyt sitten saatu on, että kirkon eläkerahasto on tuottanut paremmin kuin muualla, joka on ollut tietysti erittäin tervetullut ja hieno asia ja on ongelmaa poistanut. Toisaalta tuntuu siltä, tai aika usein esitetään näkemyksiä, että ollaan nyt siirrytty pysyvästi alempien tuottojen aikaan, ja nyt sosiaali- ja terveysministeriö on jo toisen kerran alentanut eläkevarojen tuottovaatimusta sen takia, että tuottovaatimuksia on ollut mahdotonta saavuttaa. Tietysti olisi erittäin hyvä asia, jos tätä vastuupohjaa voitaisiin laajentaa ja ikään kuin riski siitä, että kirkon eläkevarat eivät tulevaisuudessa tuota yhtä hyvin kuin ne on aikaisemmin tuottaneet, voitaisiin siirtää jonnekin muualle, vaikka sitten osaksi Kuntien eläkevakuutusta. Tämä ei ehkä onnistu, mutta joka tapauksessa toivoisin, että tässä kertomuksessa ainakin jatkossa tarkasteltaisiin vähän yksityiskohtaisemmin eläkevastuita ja otettaisiin huomioon tai esitettäisiin skenaarilaskelmia. Kuulin äsken tuossa lounaspöydässä, että näitä laskelmia on, mutta toivoisin, että niitä esiteltäisiin enemmän tässä kertomuksessa ja ajattelen, että täällä kirkolliskokouksessakin on parempi elää myös tilastojen osalta totuudessa, vaikka se tekisi kipeää.


Paluu