Puheenvuoro



Kaskinen Anna-Mari, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat (Kirkkohallituksen esitys 11/2012)

Täysistunto:
Maanantaina 5 päivänä marraskuuta 2012 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajatoverit. Kiitän kirkkohallitusta sen tekemästä esityksestä seurakuntarakenteen kehittämisen päälinjoista. Kuten esityksessä todetaan, malli esittelee suunnitteilla olevan esityksen suuntaviivoja, ja monet yksityiskohdat jäävät vielä avoimiksi odottamaan kirkolliskokouksen linjauksia ja kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen muutoksia. Kun sain tämän esityksen käsiini, mieleeni nousi ensimmäiseksi kysymys: miksi nyt? Miksi vasta nyt, kun viimeisten lähes kymmenen vuoden ajan niin monet seurakunnat ovat käyneet läpi rakenneuudistusta ja vuosien ajan hioneet mallia, joka sopisi juuri heidän tilanteeseensa. On toki muistettava, että on useita seurakuntia, jotka ovat hakeutuneet rakennemuutokseen omasta tahdostaan, monet pienet seurakunnat ovat halunneet yhdistyä voidakseen turvata toimintansa ja taloutensa tulevaisuuden. Nyt ajattelen kuitenkin erityisesti niitä seurakuntia, jotka ovat joutuneet rakennemuutoksen keskelle, koska kuntarakenteen muutos on sitä heiltä edellyttänyt. Monilla näistä seurakunnista on ollut huoli paikallisen identiteetin säilymisestä. Seurakunnat ovat käyneet läpi raskaita prosesseja, luottamushenkilöt ja työntekijät ovat pitäneet neuvotteluja, tehneet esityksiä ja päätöksiä, antaneet lausuntoja, odottaneet ratkaisuja. Vähitellen nämä uudet rakenteet ovat alkaneet toimia, uhkakuvat ovat hälventyneet ja uuteen tilanteeseen on sopeuduttu. Miksi vasta nyt?

Ymmärrän, että nämä vaiheet on tarvittu, jotta on saatu kerättyä kokemuksia ja palautetta toteutuneista rakennemuutoksista ja jo olemassa olevista malleista. On arvokasta, että tähän uuteen esitykseen on koottu parhaita ja eniten kannatusta saaneita elementtejä nykyisestä kappeliseurakuntamallista, seurakuntayhtymämallista ja niin sanotusta rovastikuntamallista. On siis pitänyt kulkea pitkä tie, jotta on voitu löytää jotain hyvin olennaista. Kirkossaan Kristus on läsnä maailmassa. Kirkon toiminnan ydin on seurakunta. Seurakunta on yhteisö, ei palveluntuottaja. Kuulumisyhteisö, kirkon elämän perusyksikkö, jumalanpalvelusyhteisö, jonka päätehtävä on hengellisen työn järjestäminen alueellaan. Ja seurakuntayhtymä on palveluorganisaatio seurakuntien tukena. Näissä periaatteissa on paljon hyvää ja kehittämisen arvoista. Ymmärrän, että nyt olisi tarkoitus luoda suuria linjoja, joilla suunnataan kohti tulevaisuuden kirkkoa. Toivon kuitenkin, että samalla kun suunnittelua jatketaan, ei unohdettaisi niitä seurakuntia, jotka ovat viime vuosien ajan olleet rakennemuutoksen keskiössä, ja niitä, jotka ovat sen polttopisteessä juuri nyt. Yhdistymispäätöksissä, joita on viime vuosina tehty, on nojattu kirkkohallituksen seurakuntien tueksi laatimiin julkaisuihin: Läsnäolon yhteisö, Muuttuvien yhteisöjen kirkko ja Rakenneuudistajan opas. Niiden tarjoamat suuntaviivat poikkeavat osin merkittävästi niistä näkemyksistä, joita kirkkohallituksen uusi esitys pitää sisällään. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa periaate, jonka mukaan yhtymää rakennettaessa seurakuntien tulee olla keskenään suunnilleen samankokoisia. Tämä periaate on vaikuttanut moniin seurakuntaliitoksiin. Samoin tieto siitä, että yhtymän sisällä työntekijöiden liikuttelu yli seurakuntarajojen on vaikeaa. Uusi seurakuntayhtymämalli, jota nyt täällä käsitellään, mahdollistaa sekä työntekijöiden liikkumisen yli rajojen että erikokoisten seurakuntien elinvoimaisuuden samassa seurakuntayhtymässä. Jälkimmäiseen liittyen kirkkohallituksen esityksessä todetaan: "Vuosien varrella syntyneet kappeliseurakunnat ja kirkkopiirit voivat uudistuksen yhteydessä perustelluista syistä palata seurakuntayhtymään kuuluviksi seurakunniksi, jos se on uudistuksen tavoitteiden mukaista, taloudellista ja toiminnallisesti mahdollista, ja paikallisissa päättävissä elimissä se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi ratkaisuksi." Nämä sanat "tarkoituksenmukainen ratkaisu" ja "tavoitteiden mukainen" jättävät paljon avoimeksi. Mitä tästä seuraa, sitä emme vielä tiedä. Mutta ainakin signaali on otettu vakavasti, niissä seurakunnissa, jotka juuri nyt ovat keskellä seurakuntaliitosprosessia.

Tässä yhteydessä haluaisinkin zoomata katseenne yhteen Espoon hiippakunnan rovastikuntaan, Lohjan rovastikuntaan. Kuntien yhdistymisen vuoksi seurakuntien tuli päättää rakenneratkaisustaan. Aluksi oli kyse vain kahdesta seurakunnasta, Sammatin ja Lohjan seurakunnasta. Sammatti, noin 1000 jäsentä, ja Lohja, lähes 30 000 jäsentä. Vuonna 2009 kirkkohallituksen päätöksellä syntyi seurakuntayhtymä, jossa nämä kaksi erikokoista seurakuntaa sitten aloittivat yhteiselämän. Vuonna 2013 vuodenvaihteessa myös Karjalohja ja Nummi-Pusula liittyvät Lohjaan. Jälleen on tehtävä rakenneratkaisu. Pari kuukautta sitten kirkkohallituksen päätöksellä valmistellaan nyt seurakuntaliitosta, jonka tuloksena syntyy yksi suuri uusi Lohjan seurakunta. Sammatin yhtymä lakkautetaan ja kaikki mainitut seurakunnat liittyvät Lohjan seurakuntaan. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Rakenneuudistajan oppaansa lukeneet Lohjan luottamushenkilöt, tai heidän suuri enemmistönsä, on ollut kannattamassa yhtä seurakuntaa, ja pienet seurakunnat ovat olleet yhtymän kannalla. Näissä pienissä seurakunnissa kysytään nyt, miksi meidän seurakuntamme lakkautetaan ja liitos tehdään, jos vuonna 2015 me voimme jälleen olla itsenäisiä. Jatkuva rakennemuutoksessa olo rasittaa seurakuntia ja niiden luottamuselimiä. Varsinkin pienissä seurakunnissa se vie valtavasti voimavaroja sekä työntekijöiltä että luottamushenkilöiltä ja myös vaikeuttaa seurakunnan varsinaista perustyötä. Samalla kun paikallislehdet näitä asioita käsittelevät, usein varsin tunnepohjaisestikin, syntyy käsitys hyvin tempoilevasta päätöksenteosta kirkon sisällä. Toivon, että kun tätä uutta rakennemallia suunnitellaan ja luodaan, myös näiden seurakuntien kysymykset otetaan todesta ja otetaan vakavasti. Sillä näiden luottamuselimissä on ihmisiä, jotka rakastavat kirkkoaan ja rakastavat omaa seurakuntaansa. Toivon myös, että se työ, jota seurakunnissa on kuluneiden vuosien aikana tehty, voitaisiin hyödyntää viisaasti, niin että ne seurakunnat, joissa liitoksia on toteutettu ja jotka ovat juuri saaneet rakenteensa toimimaan, eivät kokisi tehneensä turhaa työtä.

Lopuksi kerron vielä, että olen samalla kannalla kuin edustaja Koskelo. Jos ollaan tekemässä uutta mallia, joka ei varsinaisesti ole mitään sellaista, mikä parhaillaan on olemassa, vaan on ikään kuin yhdistelmä seurakuntayhtymästä, kappeliseurakunnasta ja rovastikunnasta, olisi myös syytä löytää uusi nimi. Silloin olisi mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä ilman rasitteita. Kiitos.


Paluu