Puheenvuoro



Åstrand Bo-Göran, ombudet

Otsikko:
Byrokratia kirkossa (Hiippakuntavaltuuston esitys 2/2006)

Täysistunto:
Maanantaina 8 päivänä toukokuuta 2006 klo 13.00

Teksti:
Bästa orförande och kyrkomötesdelegater. Tämä aloite nousee esiin paikallistason hengellisen johdon arkipäivästä. Kaksi kirkkoherraa sanovat sen mitä monet seurakuntatyöntekijät kaipaavat, että olisi enemmän aikaa varsinaisten hengellisten seurakuntatehtävien hoitamiseen. Populismista ei ole kyse. Vaan omasta ja työtoverien kokemuksesta aloitteen tekijät puhuvat. Aloitteen tekijöiden mielestä vauhti kirkon elämässä on liian nopea tällä hetkellä. Ohjeita ja uudistushankkeita on liian paljon. Nyt he sanovat, pitäisi olla enemmän tilaa hiljentymiselle ja hengelliselle kasvulle. Kuten huomaatte, niin aloite on aika kriittisellä sävyllä kirjoitettu. Tässä nimittäin väitetään, että yksi syy yhä lisääntyvään byrokratiaan itse asiassa on havaittavissa kirkon muurien sisällä. Mutta tässä yhteydessä voidaan tehdä ongelmallinen havainto. Kun keskushallinnollisella tasolla käynnistetään uudistushanke tai sieltä lähtee määräys, jonka viime kädessä pitäisi tukea hengellistä kasvua ja syventymistä, voi kuitenkin käydä niin, että seurakuntatasolla se näyttää enemmän byrokratiaa lisäävältä toimenpiteeltä kuin kirkon perustehtävää tukevalta. Esimerkkinä tästä on kun halutaan huolehtia henkilökunnan hyvinvoinnista ja oikeuksista. Niin samalla se usein tarkoittaa hallinnollista rasitusta ja lisää määräyksiä. Kun halutaan tilastotietoja niin, että kirkko voi määrätietoisesti etsiä uusia teitä, jonkun täytyy ne kerätä. Kun halutaan edistää demokratiaa ja avoimuutta seurakunnassa, se vaatii usein myös hallinnollisia toimenpiteitä. Vaikka kukaan ei tahallaan haluaisi byrokratian lisääntyvän, siitä olen varma, niin voidaan kuitenkin todeta, että se on eri syistä, kuten kuulimme äsken, kasvanut, myös pienissä seurakunnissa.

Mielestäni aloite herättää ainakin kolme kysymystä, joihin jatkokäsittelyssä on syytä kiinnittää huomiota. Ensimmäiseksi, näkyykö kirkkohallituksen ja sen osastojen palveleva tehtävä riittävän selvästi paikallistasolla. Voidaanko kommunikointi keskushallinnon ja seurakuntien välillä parantaa sillä tavalla, että yhteisymmärrys lisääntyisi. Toiseksi, voidaanko kirkon hallinto totisesti keventää. Onko mahdollista kulkea sitä tietä, joka mm. yli kymmenen vuotta sitten "Kirkon hallinnon keventämiskomitea" ja sitten myöhemmin Heikan komitea näytti, ja johon kansliapäällikkö Junttila viittasi puheenvuorossaan viime marraskuussa tässä salissa. Kolmanneksi, onko mahdollista yhä enemmän edesauttaa ja kehittää sellaista hallintoa, joka vielä paremmin tukee kirkon varsinaista tehtävää. Tarvitsevatko seurakunnat itse tukea käyttää jo olemassa olevia mahdollisuuksia sellaiseen kehitykseen. Ja tarvitaanko dynaamisempaa hallintoa, joka enemmän ottaisi huomioon seurakuntien paikallisen kontekstin ja seurakuntien erilaisuutta. Vaikka aloitteen sävy on kriittinen, niin tavoite on meidän yhteinen. Hyvä hallinto, joka tukee kirkon toimintaa vaativassa ympäristössä.


Paluu