Puheenvuoro



Vesti Aino, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2013 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2013 - 2015 (Kirkkohallituksen esitys 8/2012)

Täysistunto:
Maanantaina 5 päivänä marraskuuta 2012 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Tämän kirkon toimintasuunnitelman kautta näkee pilkahduksen kirkon eri hallintotasoille, kokonaiskirkkoon ja hiippakuntiin sekä myöskin näiden hankkeiden kautta paikallisseurakuntiin. Kun saimme mukana myöskin tilastollisen vuosikirjan, saimme hyvää vertailuaineistoa ja peilausta siihen, mitä kirkossa nyt tarvitaan ja mitä siellä tapahtuu. Itse toivoisin, että kirkon toiminta voisi antaa meille innostavan kuvan ja siksi iloitsin muun muassa siitä, että täällä toimintasuunnitelman puolivälissä on näitä hiippakuntien toimintasuunnitelmia. Luin sivuilta 54-55 Helsingin hiippakunnan tavoitteita, "keskeisimmät tavoitteet vuonna 2013". Luen teille niistä muutamia. Erityisesti hengelliseen elämään liittyvät tavoitteet. "Rohkaisemme seurakuntia kehittämään jumalanpalveluselämäänsä vuorovaikutteiseen suuntaan, kehittämisseurakunnat, ulkoilmamessut, uudenlaiset messumuodot, seurakuntalaisten näkyvä rooli suunnittelussa ja toteutuksessa, rukouselämän monet muodot." Lisäksi siellä myös mainittiin kannustava johtamiskulttuuri. Ajattelen, että tavoitteiden lukeminen ja jo se, että niitä yhdessä istutaan pohtimaan voi herättää meissä prosesseja ja kuuntelukykyä toinen toistamme kohtaan. Porvoon hiippakunnan kohdalla uutta oli ilmeisesti musiikkistrategian jalkauttaminen, mikä myös kuulosti hyvältä, sillä musiikki on kieli, joka helpoiten tavoittaa seurakuntalaiset. Huomasin siinä vaiheessa, että tiedän varsin vähän kirkkomme ruotsinkielisestä työstä. Kirkkohallituksessa on ruotsinkielisen työn yksikkö, mutta pohdin sitä, että kun kirkkohallituksen muut yksiköt tekevät työtä niin käännetäänkö esimerkiksi kaikki ruotsin kielelle. Tästä kuulisin mielelläni lisää. Muuten kiinnitin huomiota erityisesti eri työntekijäryhmiin kirkossa ja mitä heidän hyväkseen tehdään tai onko siellä jotain huolen aiheita. Esimerkiksi musiikkielämässä hämmästyin sitä, että jokaisessa seurakunnassa on keskimäärin neljä kuoroa ja kolme soitinyhtyettä. Se on minusta paljon. Näihin soitinyhtyeisiin lasketaan nykyisin myös lasten musiikkileikkikoulut. Sekin on hyvin tärkeää toimintaa, sillä sen kautta tulee yhteys perheisiin ja työikäisiin, mahdollisuus rakentaa siltaa jumalanpalveluselämään. Viidessä vuodessa soitinyhtyeiden kohdalla lisäystä oli 78,7 %. Niitä oli siis vuonna 2007 8673 ja nyt niitä on 15 429. Tuntuu tärkeältä tukea tässä työssä kanttoreita, jotka ovat usein ylityöllistettyjä. Tässä on myös mukana varmasti paljon vapaaehtoistyöntekijöitä ja siksi iloitsin kun tässä toimintasuunnitelman liiteosan sivulla 23 jumalanpalvelus- ja yhteiskuntaosaston yksi keskeinen tavoite oli yhteistoimintaryhmän perustaminen kirkkomusiikkitoimijoiden kesken. Myös kirkon koulutuskeskuksen yksi tavoite on kanttorien uudistetun täydennyskoulutuksen käynnistäminen. Mietin myös sitä, pitäisikö paikallisseurakunnissa olla tällaisia vapaaehtoisia tiimejä musiikkityön tueksi. Toinen asia mihin havahduin, oli se, kuinka valtavan hyvin tavoittavat työmuodot olivat lastenohjaajien vastuulla. Päiväkerhot, perhekerhot, iltapäiväkerhot, muu perhetyö, päiväkotien mentorointi ja uskontokasvatus, vaikka niissä toki on myös papistoa mukana. Esimerkiksi päiväkerho tavoittaa 27 % 3-5-vuotiaista ja paljon on niitä ovensuukohtaamisia, joita ei mihinkään tilastoihin lasketa. Vanhemmat hakevat lapsensa sieltä kerhosta pois ja ne johtavat usein myöskin sielunhoitosuhteisiin. Mietin sitä, olemmeko me papit riittävästi lastenohjaajien kanssa toteuttamassa tätä kristillistä kasvatusta. Lastenohjaajilla on suuri vastuu ja pieni palkka. Hämmästyin sitä, että lastenohjaajien keskimääräinen kokonaisansio on 2035 euroa kuukaudessa, kun se seurakuntapastoreilla on noin 3000 euroa. Kysyn, onko palkkaero liian suuri. Koska lastenohjaajat huolehtivat niin suurelta osalta tänä päivänä kristillisestä kasvatuksesta, on hyvä, että piispainkokous suosituksissaan on huolehtinut siitä, että heillä on riittävä määrä kirkon uskoon ja työhön liittyviä opintoja. Kuten sivulla 63 kerrotaan, tällä hetkellä Diakonia-ammattikorkeakoulussa on 110 000 euroa tukea siihen, että juuri tätä varhaiskasvatuksen koulutusta kehitetään. Toivottavasti tulevaisuudessakin huolehditaan siitä, että siinä on riittävä määrä näitä teologisia opintoja. Yhden huolenaiheen löysin siitä, että nuorisotyössä olevien määrä on vähentynyt 78 kymmenessä vuodessa, kun sen sijaan esimerkiksi pappien määrä on lisääntynyt 318 ja diakoniatyössä olevien 200 henkilöllä. Mistä tämä mahtaa johtua? Tuemmeko nuorisotyöntekijöitä tarpeeksi? Heille on usein nykyvuosina siirtynyt myös rippikoulun käytännön organisointi ja sosiaalisesta mediasta huolehtiminen. Kun luin liiteosasta sivulta 24 siitä, että ensi vuoden tammikuussa ei ole lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäiviä, huolestuin. Olen itse ensimmäiseltä ammatiltani nuorisotyönohjaaja ja ollut siinä toistakymmentä vuotta ja neuvottelupäivät olivat vuosittain se tapahtuma, josta sai innostusta ja työvälineitä seuraavalle vuodelle ja voi myös verkostoitua toisten nuorisotyönohjaajien kanssa. Luin, että sen tilalla on "yhteistyötahojen kanssa toteutettava Nuori 2013 -tapahtuma". Se tuntui varsin mysteeriseltä asialta, mutta googlettamalla otin asiasta selvää ja totesin, että se olisi kyllä ollut avaamisen arvoinen asia tässä toimintasuunnitelmassakin. Se on tapahtuma, joka on tarkoitettu järjestöjen, kuntien, seurakuntien, työpajojen ja nuorisotutkimuksen ammattilaisille. Sinne odotetaan 2000 osallistujaa ja suojelijana on tasavallan presidentti. Tapahtuma on Jyväskylässä tammikuun alkupuolella ja sinne odotetaan myöskin alan tutkimusta tekeviä ja opiskelijoita. Se on hyvä mahdollisuus verkostoitua ja toivon, että meissäkin olisi monia nuorisotyössä tavalla tai toisella mukana olevia ja jotka pääsisivät mukaan osallistumaan.


Paluu