Puheenvuoro



Koskenniemi Erkki, edustaja

Otsikko:
Arkkipiispan vaalitapaa koskevien kirkkolain ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 1/2016)

Täysistunto:
Keskiviikkona 11 päivänä toukokuuta 2016 klo 9:00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Pyydän teitä unohtamaan hetkeksi sen, että äänessä on arkkihiippakunnan edustaja, ja kun sanon, että koetan puhua muiden hiippakuntien puolesta, niin leikkikää edes vähän aikaa, että uskotte. Meillä on kirkossa kaksi ihannetta. Molempia me kuulemme täällä. Ensimmäinen on se, että sanotaan, että meidän on tehtävä enemmän asioita yhdessä koko kirkon tasolla. Toinen on se, että sanotaan, että kirkon perusyksikkö on seurakunta, paikallisseurakunta, ja sitten hiippakunta. Molemmilla näillä ihanteilla on omat seuraamuksensa, myös sillä että sanotaan, että meidän on tehtävä asioita enemmän yhdessä. 1. Sam. 8 kertoo, miten israelilaiset halusivat kuningasta ja miten Samuel sanoi heille: "Hän ottaa teiltä poikanne ja tekee heistä sotilaita vaunujoukkoihinsa ja ratsuväkeensä, panee jotkut juoksemaan vaunujensa saattomiehenä ja tekee toisista tuhannen miehen ja viidenkymmenen miehen päälliköitä. Myös tyttärenne hän ottaa teiltä hajuvoiteiden valmistajiksi, keittäjiksi ja leipojiksi. Hän ottaa teidän parhaat peltonne, viinitarhanne ja oliivilehtonne." Pidän tärkeänä että me ymmärrämme, että jos me sanomme että me teemme jotakin yhdessä, siis koko kirkon tasolla, se tarkoittaa sitä, että sitten sinne annetaan resursseja. Olen sitä mieltä, että resursseja on ennemminkin ohjattava paikallisseurakuntiin ja paikallisiin hiippakuntiin. Eli tämä noin kaiken kaikkiaan valtakunnallisesta ja seurakunnallisesta/hiippakunnallisesta työstä. Toiseksi pidän erittäin tärkeänä sitä, että meillä on Oulun hiippakunta, Kuopion hiippakunta, Borgå stiften, Lapuan hiippakunta ja muut, ja että nämä ovat itsenäisiä. Arkkipiispa ei ole missään merkityksessä muiden piispojen esimies. Hän on primus inter pares ja se on hyvä niin, se sanotaan myös näissä perusteluissa, mutta asia ei ole niin yksiselitteinen. Asiat tahtovat olla niin kuin miltä ne näyttävät, ja ne tahtovat liukua tiettyyn suuntaan. Oli aika, jolloin sotien jälkeen perustettiin kirkkohallitus, ja esimerkiksi myöhempi Oulun piispa L. P. Tapaninen oli eräs niistä, joka vastusti asiaa ja erityisesti sitä, että tällaiselle elimelle annetaan nimeksi kirkkohallitus, vaikka sillä ei ole mitään kirkollisia tehtäviä. No, nyt siellä on 300 ihmistä töissä. Eli Samuelin ennustus on toteutunut. Minne resurssit suunnataan, ja millä tavalla halutaan meidän kirkkoamme kehittää? Hiippakuntien kirkkona vai kokonaiskirkkona? Tämä on valinta. Edelleen nykyihmisen ajatuksissa varmaan merkittävin analogia kirkon ja seurakunnan johtamiselle tulee maalliselta puolelta pörssiyhtiöistä ja muualta. Sen mukaan ihmiset mieltävät asian niin, että arkkipiispa on johtaja ja muut piispat ovat hänen alaisiaan. Säädökset eivät sitä sano, mutta asia koetaan niin, ja siihen suuntaan se on liukumassa. Piispa ei kuitenkaan ole toimitusjohtaja tai toiminnanjohtaja, hän on paimen, piispa, ja hiippakunnat ovat itsenäisiä, ja näin on asian syytä olla jatkossakin. Suositan siis sitä, että meidän kirkossamme kuljetaan aivan eri suuntaan kuin mitä tässä esityksessä ollaan ajattelemassa. Vahvistetaan ennemminkin hiippakuntia ja niiden piispojen asemaa. Ajatellaan nyt ihan kokeeksi, millä tavalla tämä vaali voi käydä, irrotetaan se näistä ihmisistä, joita on valittu tai mahdollisesti valitaan lähitulevaisuudessa. Voi olla, että meille valitaan noin viisikymppinen piispa tavalla tai toisella, hänestä pidetään ja hän osaa monia asioita, mutta ei esimerkiksi osaa oikein median kanssa tulla toimeen. Siinä hän on 15 vuotta arkkipiispana, ja siinä on meidän mediataitajamme. Tai on monella tavalla oikein hyvä, mutta kielitaito puuttuu. Eivät valitsijat siihen ole kiinnittäneet huomiota. Ei kulje englanti eikä saksa, tulkin kanssako he sitten kulkevat näissä kokouksissa? Tai oikein hyvä sielunhoitaja, mutta puuttuu teologinen kompetenssi, tai osaa monta asiaa, mutta yhteiskuntasuhteessa on täysin mokkeri. Eikö ole järkevämpää, että piispojen keskuudessa katsotaan, kuka osaa mitäkin, valitaan tehtävät ja sanotaan: kolme vuotta hoida sinä tätä asiaa, ja toinen hoitaa toista asiaa kolme vuotta, ja tehtävät kiertävät. Tällä tavalla eri armolahjat tulevat oikealla tavalla käyttöön. Minulla ei sinänsä ole mitään sitä vastaan, että myös tämä primaatti arkkipiispan asema tai piispainkokouksen puheenjohtajan tehtävä kiertää vastaavalla tavalla. Sehän on meidän ratkaisumme, jonka voimme tehdä. Tulossa on iso remontti, jossa harkitaan kaiken kaikkiaan koko kirkon keskushallintoa ja laajasti, mitä täällä tehdään. Ajattelen, että nyt tässä vaiheessa sormeni haeskelee sitä punaista nappia, ja katsotaan, mitä sitten tämä iso kokonaisuus tuo tullessaan.


Paluu