Puheenvuoro



Huotari Voitto, piispa

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston avustusjärjestelmän uudistaminen (Ilmoitus kirkolliskokoukselle 3/2006)

Täysistunto:
Keskiviikkona 8 päivänä marraskuuta 2006 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Tämä minun puheenvuoroni käsittelee laajemmin seurakuntarakenteiden uudistusta ja se, mikä liittyy välittömästi avustusjärjestelmään, sisältyy sitten kirkkoneuvos Rantasen puheenvuoroon. Kirkkohallitukselle on myöskin tätä kyselytuntia ajatellen välitetty seuraava kysymys jonka esittäjä on Erkki Kujala: "Miten kirkkohallitus suhtautuu usean seurakunnan tai koko rovastikunnan seurakuntayhtymään. Tässä mallissa seurakunnat säilyisivät itsenäisinä ja hoitaisivat hengellisen työn sekä toimelliset palvelut, mutta yhtymä kaikki kiinteistöön ja taloudenhoitoon liittyvät asiat. Tällaisia yhtymiä suunnitellaan kuntaliitoksia ennakoidessa". Se, mitä jatkossa esitän, antaa tähän vastauksen, ja jo nyt voin sanoa, että tähän on hyvä suhtautua myönteisesti.

Kuten tiedämme, niin kuntarakenteiden ja seurakuntarakenteiden mannerlaatat nyt liikkuvat. On erittäin suuri rakenteellinen muutos tässä yhteiskunnassa parhaillaan menossa ja me olemme sen silmäkkeessä. Kirkkohallitus asetti työryhmän selvittämään kunta- ja palvelurakenneuudistuksen vaikutuksia kirkossa, ja tuon työryhmän tehtäväksi on myöskin annettu laajemmin seurata ja tarkastella seurakuntien rakenneuudistuksia yleisestikin. Tämän työryhmän työstä voi sanoa, että tavoitteenamme on se, että olisimme osa sitä prosessia, joka parhaillaan on käynnissä. Meidän toimiaikamme päättyy runsaan vuoden kuluttua, mutta meistä toivottavasti kuullaan paljon, myös tänä väliaikana.

Aloitan tämän puheenvuoroni kunta- ja palvelurakenneuudistuksella. Muistuttaen ensiksikin siitä, minkä ihmeen takia koko tämä hässäkkä. Mikä on se tarve? Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tarve on siinä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus uhkaa karata käsistä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kulut kasvavat ainakin viisi prosenttia vuosittain, tämä on ministeri Mannisen näkemys asiasta. On niitä, jotka ovat sitä mieltä, että prosenttiluku on suurempi. Ja kun se kasautuvasti sitten lisääntyy vielä vuodesta toiseen, niin on nähtävissä aika nopeasti sellainen tilanne, että sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus karkaa käsistä. Kuntien kaikki koulutusmenot, siis aivan sieltä alaluokilta sitten ammattikoulutukseen saakka, kaikki koulutusmenot yhteen laskien on puolet sosiaali- ja terveystoimen menoista ja myöskin näiden rahoittaminen on otettu ja on tarpeen ottaa tarkastelun alle kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa. Edelleen ammatillisen peruskoulutuksen järjestäminen sekä maankäyttö, asuminen ja liikenne ja muut palvelut ja niiden järjestäminen kuntarajoja laajemmissa kokonaisuuksissa. Tämä on kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohta, tämän takia tehdään kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Haluaisin sanoa sitten myös sellaisen asian, että tässä maassa on noin 430 kuntaa. Näistä kunnista kolmenkymmenen suurimman sosiaali- ja terveystoimen menot yhteenlaskettuna ovat yhtä suuret kuin neljänsadan muun kunnan sosiaali- ja terveystoimen menot yhteensä. Kun tässä yhteydessä puhutaan kuntaliitoksista, se ei ratkaise tätä ongelmaa erityisesti siellä, missä substanssit on suuret. Siellä täytyy kiinnittää huomiota myöskin palvelujen tuottamistapaan ja moniin muihin seikkoihin. Kun katsotaan tätä listaa niin tällaisia tarpeitahan ei ole seurakunnilta. Mutta jos kuntarakenteissa erityisesti kuntaliitosten tähden tapahtuu muutoksia, niin sillä sinänsä on vaikutuksia seurakuntiin.

Tällä hetkellä eduskuntakäsittelyssä oleva lakiehdotus sisältää sellaisen asian, että kaikkien kuntien on laadittava ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä toimeenpanosuunnitelma. Tässä toimeenpanosuunnitelmassa on esitettävä, miten palvelut toteutetaan ja rahoitetaan ensiksikin vuoteen 2015 mennessä ja sitten toisaalta vuoteen 2025 mennessä. Osana toimeenpanosuunnitelmaa on esitettävä aikeet kuntaliitoksesta tai yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta. Vuonna 2009 arvioidaan toimenpiteiden riittävyys. Ne teistä, jotka ovat kunnallishallinnossa, ovat kyllä varmasti hyvin syvällä siinä prosessissa, joka tällä hetkellä meidän kunnissamme tapahtuu toimeenpanosuunnitelmia laadittaessa. Seurakuntien kannalta on tärkeä näkökohta esimerkiksi se, että nyt kunnissa tuotetaan sellaista materiaalia, joka on hyödyllistä pohjamateriaalia myös seurakunnille tulevaisuutta ajatellen. Seuraavat seitsemän vuotta tulevat olemaan näiden rakenteiden osalta erittäin ratkaisevia ja tulevat sisältämään erittäin suuria muutoksia. Varovaisten arvioiden mukaanhan tämä merkitsee sitä, että kuntien lukumäärä vähenee sadalla. Tämä muutos on käyty vuoteen 2013 mennessä. Tämä perustuu tämä näkemykseni siihen, että tuon jälkeen valtio ei enää rahoita kuntaliitoksia. Eli siis nyt on seitsemän erittäin tärkeää vuotta. Pikaisesti joku teistä saattoi tehdä sen johtopäätöksen, että odotellaan seitsemän vuotta ja sen jälkeen tehdään seurakuntia koskevat ratkaisut. Tämä johtopäätös on yleisyydestään huolimatta aivan väärä, toivottavasti kykenen sen jatkossa esittämään ja osoittamaan.

Seurakuntien lukumäärä on kehittynyt tämän käyrän osoittamalla tavalla. Seurakuntien rakennehistoria on ollut aina 1960 luvulle saakka jakautumisten historiaa. Kun 1800-luvun lopulla seurakuntien väkimäärä lisääntyi ja vauraus lisääntyi, niin siihen saakka itsenäisinä toimineet kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi itsenäisiksi seurakunniksi. Kaikkein nopeinta tämä seurakuntien itsenäistymiskehitys oli 1920-luvulla. Tuo kuoppa tuossa merkitsee tietenkin sota-aikaa, alueluovutuksia, jonka jälkeinen aika oli jälleen seurakuntien perustamisen aikaa. 1960-luvulta lähtien meillä oli kolme hyvin rauhallista vuosikymmentä, kunnes erityisesti 1990-luvulta lähtien ja erityisesti tällä parhaillaan elettävällä vuosikymmenellä on tapahtunut raju muutos, meidän kirkkomme kaikkein laajakantoisin rakennemuutos koko kirkkomme historian aikana. Laajakantoiseksi sen tekee muun muassa se, että se tapahtuu näin lyhyessä ajassa. Vuonna 2000 meidän kirkossamme oli seurakuntia 587. Ensi vuoden alussa 518, siis 69 itsenäistä seurakuntaa häviää kirkolliselta kartalta näitten vuosien aikana. Kirkkohallitus on tehnyt tällä vuosikymmenellä kuutisenkymmentä seurakuntarakenteita muuttanutta päätöstä. Ne ovat koskettaneet tavalla tai toisella noin 140:ää seurakuntaa ja sitten tällä tavalla vaikuttaneet seurakuntien lukumäärään. 70 seurakuntaa seitsemässä vuodessa pois.

Tässä kuviossa on esitetty kuntien lukumäärän kehitys, joka on ollut toisenlainen kuin seurakuntien lukumäärän kehitys varhemmin. Kuntien lukumäärä alkoi vähentyä 1960-luvulta lähtien niin, että se saavutti 1980-luvulla sen tason, jossa se oli pari vuosikymmentä. Tuo alempi käyrä kuvaa kuntien lukumäärää. Ja kuntia on siis tällä hetkellä noin 430. Ylempi käyrä kuvaa seurakuntien lukumäärää, ja tästä ensiksikin tehtävä havainto jo tässä vaiheessa on se, tai minun havaintoni ainakin, eikä siinä kummoistakaan ennustajaa tarvita, on se, että nämä käyrät eivät tavoita toisiaan. Meillä tulee olemaan aina enemmän seurakuntia kuin kuntia siitä syystä, että seurakunnan tehtävä on erilainen kuin kunnan tehtävä. Tulevaisuuden näkymiä tuon edellä esitetyn pohjalta on seuraavanlaisia: seurakuntien koko kasvaa. Siitä seuraa sisäisten toimintarakenteiden visioinnin tarve. Toiseksi seurakuntayhtymiä tulee lisää, nuo käyrät eivät kohtaa. Jolla on kritiikkiä seurakuntayhtymää kohtaan, niin hänen on tärkeää huomata, että aina tulee olemaan seurakuntayhtymiä. Niistä ei päästä eroon, eikä varmaan ole tarvettakaan. Ja sitten seurakuntien yhteistyö, sen lisäämiseen on erityinen tarve. Myös tällainen sopimuspohjainen, muun tyyppinen kuin yhtymätyyppinen yhteistyö seurakuntien kesken lisääntyy.

Käynnissä olevaa rakenneuudistusta on myöskin kirkossa. Sitä koskevassa keskustelussa minua on kiusannut erityisesti se, että seurakunnasta on puhuttu nimenomaan hallintoyksikkönä. Seurakunnissa on tehty muutoksia hallinnon ja talouden tarpeita ajatellen, ehkä henkilöstön käytön osalta lisäksi. Mutta eihän seurakunta ole hallintoa varten eikä taloutta varten, vaan seurakunta on olemassa hengellistä elämää varten ja toimintaa varten. Ja meiltä puuttuu riittävä keskustelu toiminnasta, puuttuu sellainen kysymyksen asettelu, että kun rakenteet nyt muuttuvat, millaiselle toiminnalle me olemme luomassa nyt rakenteita, ja tämänhän pitäisi olla peruskysymys. Mikä on meidän toiminnallinen visiomme ja sille tehdä rakenteet? Ja nyt on vaarana, että tehdään rakenteita miettimättä toimintaa ja joka tapauksessa ollaan uudessa tilanteessa seitsemän kahdeksan vuoden kuluttua, ja onko se tilanne toiminnan kannalta, seurakunnan varsinaisen tehtävän kannalta toivottava.

Kirkkohallitus lähetti yleiskirjeen seurakuntiin kuukausi sitten, sen numero on tuo 31/2006. Sen verran tässä ehkä rohkenee paljastaa, että se yleiskirje oli sisällöltään tämän seurakuntarakennetyöryhmän tekemä. Se vastaa niitä ajatteluja yhtäältä, mitä tämä työryhmä pitää tärkeänä, mutta kirkkohallituksessa myöskin pidettiin sitä tärkeänä, haluttiin välittää tuo meidän viestimme lähes sellaisenaan seurakuntiin. Siinä sanotaan, että nyt tämä herättää seurakunnissa seurantahaasteen, mutta se on riittämätöntä. Sen lisäksi tarvitaan visiointihaaste, ja sekin on riittämätöntä, tarvitaan reagointihaaste. Nyt meneillään oleva muutos on ikään kuin otettava haltuun kirkon omista lähtökohdista käsin, eikä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen vanavedessä ikään kuin pidä ajautua johonkin. Tarvitaan rinnakkaista visioivaa työskentelyä seurakunnissa. Kirkossa ei voida pakottaa toimeenpanosuunnitelman laatimiseen niin kuin kunnat nyt velvoitetaan. Mutta tuossa mainitussa yleiskirjeessä suositellaan, että seurakunnat tekisivät, laatisivat vastaavalla tavalla toimeenpanosuunnitelman. Tämä "ensi vuonna" on minun lisäykseni ja nuo huutomerkit, se ei ole siinä yleiskirjeessä. Nythän tulee uudet luottamushenkilöt. Mikä on otollisempaa yhteistä työskentelyä uusien luottamuselinten kanssa kuin käydä rakentamaan tässä sen muutoksen silmäkkeessä, jossa nyt olemme, käydä rakentamaan toimeenpanosuunnitelmaa vastaavalla tavalla seurakunnissa kuin myös kunnissa ollaan sellaista tekemässä.

Tällä kuviolla haluan vielä muistuttaa mikä pitäisi olla asioitten varsinainen järjestys. Seurakunta on olemassa hengellistä elämää varten. Me järjestämme erilaista toimintaa, jotta olisi hengellistä elämää, ja erilaiset toiminnan rakenteet tuottavat näin inhimillisesti sanottuna erilaista seurakuntaelämää, erilaista hengellistä elämää. Pitää miettiä, minkälaista seurakuntaelämää saamme näillä rakenteilla aikaan ja minkälaista seurakuntaelämää syntyisi näillä toisilla seurakuntarakenteilla. Tietysti kaikki on siellä korkeammassa kädessä, mutta kai meidät on näihin hommiin pantu sitä varten, jotta olisimme työtovereita. Sen jälkeen mietitään hallintoa ja taloutta ja hallinnon rakenteita, jotta se tuottaisi sellaiset toiminnan rakenteet, jotka tulevaisuudessa seurakuntaelämää ajatellen ovat tarpeelliset. Tarvitaan siis visiointia, toiminnalliset visiot eivät tällä hetkellä ohjaa hallintorakenteiden muutosta. Seurakuntalaisten kannalta ei visioida tulevaisuuden tarpeita. Työntekijöiden kannalta kyllä on sellaisia visioita olemassa, mutta seurakuntalaisten kannalta ei visioida tulevaisuuden tarpeita. Kaksi asiaa, jotka näen suurina uhkina, jotka pitäisi olla silmien edessä silloin, kun muutetaan rakenteita. Ensimmäinen on jäsenkato ja toinen seurakunnan sisäisen toiminnan rapautuminen. Meillä on tällä hetkellä hyvin monitahoinen sisäinen toimintarakenne, osin työalapohjainen, osin aluepohjainen. On olemassa myös tällaista henkilöstöseurakunnan tyyppistä toimintaa esimerkiksi herätysliike- ja muitten ryhmien pohjalta. Olin aikanani Kirkko 2000 -prosessin yhteydessä puhumassa aluepohjaisen toimintarakenteen puolesta. Olen pehmentynyt ja tällä hetkellä olen sitä mieltä, että olipa se työalapohjainen tai henkilöstöpohjainen, intressiryhmäpohjainen tai aluepohjainen, vaikka nämä kaikkikin, kunhan pidämme huolta, että seurakunta ei tulevaisuudessa ole ontto. Kunhan pidämme huolta, että seurakunta ei sisäisesti rapaudu. Ja nyt kun ajatellaan hallinnon muutoksia, niin nämä kaksi asiaa pitäisi olla kriteereinä, joiden avulla tarkastellaan tehtäviä muutoksia, ja tällaista näen erittäin vähän.

Nyt menen sitten entistä enemmän tällaiseen omaan ajatuksenjuoksuuni, mutta näitä ajatuksia on kyllä tuolla seurakuntarakennetyöryhmässäkin pohdiskeltu. Tämän dian avulla haluan kertoa sen, mitä itse omana visionani näkisin näitten hallinnollisten asioiden osalta. Ensiksikin tämä visioni sisältää sen, että meidän olisi ehkä paikallaan siirtyä kaksitasoiseen seurakuntarakenteeseen, jossa on perustaso ja yhteistyötaso. Perustaso on seurakunta ja yhteistyötaso voisi olla nimeltään seurakuntayhtymä. Olen esittänyt, että se voisi olla rovastikuntakin, mutta se ei kyllä ehdi varsinaisesti tähän hätään, se mitä siitä voisi tulla. Joka tapauksessa olisi perustaso ja yhteistyötaso. Tuo luku 77 johtuu siitä, että tässä maassa on 77 seutukuntaa, nehän ovat sellaisia luontaisia työssäkäynnin palvelujen hankkimisen, liikkumisen alueita. Nyt jokainen näistä seutukunnista voisi muodostaa yhteistyötason. Seurakunta on perustaso. Tässä sanotaan näin ensiksikin, että hallintoyksiköiden kasvaessa on turvattava monitahoinen lähitoiminta. Kun tulee entistä enemmän suuria seurakuntia, on paneuduttava monitahoisen lähitoiminnan turvaamiseen. Nämä perustasot voivat olla jumalanpalvelusyhteisöjä. Niissä pitää olla toimiva pienyhteisörakenne joko työaloittain, alueittain tai intressiryhmittäin, ja kappeliseurakuntakin tosin keveällä organisaatiolla voi tätä sisäistä lähitoimintaa suuren seurakunnan sisällä toteuttaa.

Sitten yhteistyötaso, että niitä olisi 77. Yhteistyötaso hoitaisi taloushallinnon, se hoitaisi myöskin henkilöstöhallinnon, hallinnollisesti henkilöstö olisi yhteistyötason henkilöstöä. Yhteistyötaso osoittaisi jokaiselle perustasolle pysyvän henkilökunnan, mutta päästäisiin siitä tällä hetkellä aika suuresta ongelmasta, että kun ei työvoimaa voi liikutella seurakunnasta toiseen, niin pitää tehdä seurakuntaliitos. Ja kiinteistöhallinto olisi hyvä hoitaa myöskin yhteistyötasolla ja väestörekisteritehtävät. Otan esimerkin Mikkelin seudulta, kun sen parhaiten tunnen. Siellä on 11 seurakuntaa, jolla on tämä Ryhtymys-hanke. Kun sen otsikko on "itsenäisten seurakuntien yhteistyö", niin kaikki seurakunnat ovat lähteneet innolla mukaan. Jos tuosta otsikosta se ensimmäinen sana puuttuu, nihkeys lähteä mukaan olisi huomattavasti vähäisempi. Näillä seurakunnilla on jo yhteinen väestörekisteri. Kuka tahansa näistä seurakunnista soittaa tilatakseen sukuselvityksen, ei hänen tarvitse tietää, että kaikki puhelut menee joka tapauksessa Juvalle, ja sieltä hoidetaan sitten asiat, ja mitä ei sieltä voida hoitaa, niin pannaan muiden seurakuntien hoidettavaksi. Tai sitten: onhan se hullua, että 11 talouspäällikköä, kaikki miettivät mitenkä nämä metsäasiat olisi hoidettava, kun yksi heistä voisi olla metsäasioitten varsinainen asiantuntija ja antaa muille myöskin omaa asiantuntemustaan käyttöön. Tai kaikki yrittävät saada selville, mitä virkaehtosopimus sisältää, kun yksi olisi erityisesti henkilöstöhallinnon asiantuntija ja antaisi oman asiantuntemuksen myös muitten käyttöön.

Meillä tällä hetkellä seurakuntayhtymissä on ongelmia, niitten hallinnon toteutustavoissa, mutta myöskin johtajuudessa. Seurakuntayhtymälainsäädäntö on tällä hetkellä hyvin väljä, se tarjoaa mahdollisuuksia hyvin monenlaisten seurakuntayhtymien rakentamiseen. Siihen sisältyviä mahdollisuuksia ei ole toistaiseksi käytetty hyväksi. Tarvitaan sellaista luovuutta nyt rakentaa sellaisia seurakuntayhtymiä, jotka eivät ole liian raskaita, ovat tarkoituksenmukaisia, tekevät tällaista yhteistyötason tehtävää. Sellaiset tehdään käsityönä kutakin tilannetta varten, rakennellaan oma seurakuntayhtymä, lainsäädäntö antaa siihen hyvät mahdollisuudet. Tärkeää on se, että yhteistyötaso ymmärtää asemansa suhteessa seurakuntiin palveluasemaksi. Siis seurakuntayhtymän osalta tarvitaan uudenlaisia malleja.

Mutta sitten on tätä sopimuspohjaista yhteistyötä niin kuin tämä Ryhtymys on. Meillä Pohjois-Kymenlaaksossa tällä hetkellä suunnitellaan sopimuspohjaista yhteistyötä, sitä että esimerkiksi kiinteistönhoidossa on yhteistyötä tai väestörekisterin hoidossa tai tällaisissa asioissa. Minun kysymykseni on se, että kun rovastikuntahan tällä hetkellä ei ole niin merkittävä organisaatio tai rakenne, voisiko rovastikunta kehittyä toimivaksi yhteistyöorganisaatioksi tuon sopimuspohjaisen yhteistyön tehtäviä täyttämään. Sitä olisi minusta paikallaan kyllä miettiä.

Ja siis lopuksi visioimaan. Seurakuntarakenteiden muuttuminen on nyt syytä ottaa haltuun, se uhkaa karata meidän käsistämme, se on syytä ottaa haltuun aktiivisella, visioivalla, luovalla, dynaamisella otteella.


Paluu