Puheenvuoro



Häkkinen Seppo, kirkkoneuvos

Otsikko:
Byrokratia kirkossa (Hiippakuntavaltuuston esitys 2/2006)

Täysistunto:
Maanantaina 8 päivänä toukokuuta 2006 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Olin viime syksynä alustamassa Kotkan rovastikunnan teologipiirissä aiheesta "Miksi kirkkohallituksen toimet vaikeuttavat seurakuntatyötä?" Kysymys oli oikeastaan sama kuin nyt käsillä olevassa Porvoon hiippakuntavaltuuston esityksessä. Ymmärrän hyvin syvästi sen huolen, joka on esityksen taustana. Samoin ymmärrän kyllä sen seurakuntatason kokemuksen, että Kirkkohallituksesta tulee paperia ja ohjeita jatkuvasti ja että niihin tahtoo hukkua. Erityisesti kirkkoherroja ja talouspäälliköitä ymmärrän kyllä tässä mielessä. Kuitenkin, kun pohditaan byrokratiaa kirkossa, on tämä yksittäinen asia liitettävä laajempiin kokonaisuuksiin ja siksi haluan nostaa muutaman näkökulman tähän asiaan.

Ensinnäkin tämä asia kytkeytyy kirkon julkisoikeudelliseen asemaan ja sen edellyttämiin muutoksiin pysyä mukana yhteiskunnan yleisen hallinnon kehityksessä. Esim. kirkkolakia on jouduttu kymmenen vuoden aikana muuttamaan erittään vilkkaan ja laajan yleisen lainsäädännön ja sen taustalla olevien perusteiden johdosta. Tällaisia ovat olleet mm. väestökirjanpito ja julkisuuslainsäädäntö, julkisen sektorin laskentatoimen uudistus, vaalilainsäädäntö, hallintomenettelyä ja hankintamenettelyä koskeva lainsäädäntö, hallintolain käyttö, tasa-arvo-, työsyrjintä- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntö, lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittäminen, lomauttaminen, virkasuhteen irtisanominen sekä lakkaaminen muulla perusteella, kielilainsäädäntö, ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen, eläkelainsäädäntö sekä hautaustoimi- ja uskonnonvapauslainsäädäntö. Osaan yleistä lainsäädäntöä ovat vaikuttaneet Euroopan Unionin direktiivit. Myös oikeuskäytännöllä ja ylimpien lainvalvontaviranomaisten kannanotoilla on ollut vaikutusta kirkolliseen lainsäädäntötoimeen.

Toiseksi tämä asia liittyy kirkon omiin muutostarpeisiin, jossa myös tahti on ollut viime vuosikymmeninä hengästyttävä. Nämä muutokset ovat olleet sekä hallinnollisia, taloudellisia että toiminnallisia. Laajimpia näistä ovat olleet hiippakuntahallinnon uudistus piispan ja arkkipiispan vaalit mukaan lukien sekä seurakuntayhtymähallinnon uudistus. Edelliseen liittyy laaja kirkollisen lainkäyttöjärjestelmän kokonaisuudistus. Taloudellisia lainsäädäntöhankkeita ovat olleet kirkollisen laskentatoimen uudistus kirjanpitolain periaatteiden mukaiseksi, kirkon avustusjärjestelmän kehittäminen, seurakuntamaksut ja kirkon keskusrahaston asema tässä kokonaisuudessa. Suurimmat valmisteilla olevat hankkeet ovat kirkollisen virkamiesoikeuden kokonaisuudistus sekä kirkkolainsäädännön kodifiointi. Vireillä on myös diakonaattiuudistus sekä mahdollisesti seurakuntajaotusta koskevien säännösten uudistamistarve odotettavissa olevan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen johdosta. Toiminnallisia suuria uudistuksia ovat olleet viime vuosina jumalanpalvelusuudistus, rippikoulusuunnitelman päivitys sekä strategiatyöskentely useilla sektoreilla, kuten kasvatuksessa ja nuorisotyössä, diakonia- ja yhteiskuntatyössä sekä alastrategioiden valmistaminen, joista voi esimerkkinä ottaa vaikkapa päihdetyön strategian ja vanhustyön strategian. Edelleen tämäntapaisia ohjeistuksia ovat vaikkapa jokin kuukausi sitten seurakuntiin toimitettu leiri- ja retkitoiminnan turvallisuusohjeet. Uudistustahti on siis ollut viime vuosikymmenenä niin nopea, ettei ihme, että seurakuntatyössä siihen meinaa tukehtua. Ymmärrän sen varsin hyvin itsekin, parikymmentä vuotta seurakuntapapin työtä tehneenä. Siksi Porvoon hiippakuntavaltuuston esityksen intentio on ymmärrettävä ja on hyvä, että seurakunnan perustehtävästä muistutetaan. Se ei saa jäädä tukitoimien tai muun, vaikkapa hallinnon varjoon.

Kirkkohallituksen näkökulmasta on kuitenkin sanottava joitakin lähtökohtia, kun tätä laajemmin pohditaan. Ensinnäkin hallinnon ja aivan erityisesti juuri hallinnon ja talouden monissa uudistuksissa ja ohjeistuksissa on kyse julkisoikeudellisen yhteisön tavasta hoitaa asioita. Se on hinta kirkkomme julkisoikeudellisen yhteisön asemasta. Toiseksi kirkkohallituksen tehtävänä on hoitaa koko kirkon edunvalvontaa. Sitä varten tarvitaan seurakunnista oikeaa ja ajantasaista tietoa. Tästä syystä esim. tilastointi, Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyt vaikkapa nelivuotiskertomusta varten, sekä kustannuslaskenta ovat tarpeellisia keskushallinnolle, mutta ne ovat tarpeellisia myös hiippakunnille ja seurakunnille. Erityisesti paikallistasolla niitä voisi hyödyntää nykyistä huomattavasti enemmän. Kolmanneksi on hyvä huomata, että yhä enemmän on määräysten ja ohjeiden sijasta ryhdytty säätämään puitelakeja esim. seurakuntayhtymän hallinnon uudistaminen. Tai antamaan puitesuunnitelmia, jollainen on vaikkapa Rippikoulusuunnitelma 2001. Ne jättävät päätösvaltaa huomattavasti paikallistasolle. Kyse on tietysti useimmiten siitä, että seurakuntatasolla löytyy tahtoa ja myös voimavaroja työstää paikalliset tarkoituksenmukaiset sovellutukset. Neljänneksi strategia-asiakirjat ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä pitää erityisesti soveltaa paikallistasolla ja laatia omat suunnitelmat. Niitä ei siis ole tarkoitettukaan sellaisenaan toteuttaviksi, vaan tueksi ja avuksi seurakuntien omalle työskentelylle. Samoin ovat erilaiset jumalanpalvelusaineistot, juhlavuosien ja teemapäivien aineistot jne. Ne on tarkoitettu avuksi ja tueksi, ei kahleiksi. Yhteenvetona totean, että ymmärrän Porvoon hiippakuntavaltuuston esityksen pyrkimyksen ja myös syyt siihen. Sitä käsiteltäessä on se kuitenkin asetettava laajempiin yhteyksiinsä, joita olen edellä halunnut lyhyesti kuvata.


Paluu