Puheenvuoro



Pihlaja Pirjo, kirkkoneuvos

Otsikko:
Parokiaalijärjestelmän kehittäminen; kirkkohallituksen selvitys kirkolliskokoukselle (Kirkkohallituksen esitys 1/2011)

Täysistunto:
Maanantaina 2 päivänä toukokuuta 2011 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Kirkolliskokous antoi vuosi sitten kirkkohallituksen tehtäväksi, ensinnäkin selvittää ja tehdä selvityksen pohjalta mahdolliset muutosehdotukset kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen siitä, miten parokiaalisuuden periaatteesta voitaisiin poiketa seurakuntayhtymissä muutettaessa seurakuntayhtymän sisällä seurakunnasta toiseen ja toiseksi, selvittää mahdollisuutta perustaa seurakuntia, seurakuntayhtymiä kuntarajoista riippumatta. Nyt valmistuneen selvityksen lähtökohta oli toimeksiannon toinen ponsi. Taustalla on myös kirkolliskokouksen viime marraskuussa tekemä päätös siitä, että seurakuntien rahoitus perustuu jatkossakin kirkollisverojärjestelmälle. Kun toimeksiannosta ei käynyt tarkemmin ilmi, miten seurakuntia tarkoitettiin muodostettavan, on lähtökohdaksi otettu esityksestä ilmenevät kolme erilaista mallia muodostaa seurakuntia kuntarajoista riippumatta. Näistä kolmas on varsinaisesti henkilöseurakuntamalli.

Parokiaaliperiaatteen historia on pitkä, mutta viimeksi seurakunnan olemusta, eli sitä mitä seurakunnalla tarkoitetaan, on varsinaisesti avattu vuonna 1979 julkaistussa Kirkkojärjestyskomitean mietinnössä. Mietinnössä olevaa kuvausta seurakunnasta ja sen tehtävistä sekä kirkon hallinnon rakenteiden perusteista on avattu selvityksen sivuilla 4 ja myöhemmin sivuilla 21 sekä 22. Tuon mietinnön jälkeen keskusteluja seurakuntien rakenteesta ja parokiaalijärjestelmästä on käyty lähinnä kirkolliskokoustyöskentelyn kautta. Selvityksessä on käyty läpi tuota asiakirja-aineistoa kahdelta viimeisimmältä vuosikymmeneltä ja kuten referaateista käy ilmi, vielä 1990-luvun alkupuolella, on käytetty samoja perusteita parokiaalisuuden säilyttämiselle kuin tuossa 1970-luvun mietinnössä. 1990-loppupuolella ja 2000-luvulla parokiaalisuuden säilyttämistä on perusteltu kirkon järjestysmuodon lisäksi niiden kirkon hallinnon ja organisaatiorakenteiden näkökulmasta, jotka on rakennettu tuo alueperiaatteen varaan. Koska seurakuntien ja kirkon organisaatiot on rakennettu kuntarajoja noudattavan parokiaalijsuuden mukaisesti, siitä luopuminen johtaisi voimassa olevien organisaatiorakenteiden muutoksiin. Siten tehdyssä selvityksessä on kirkolliskokouksen asettamaa kysymystä tarkasteltu lähinnä kirkon järjestysmuodon ja hallinnon rakenteiden kautta. Selvityksessä on myös tuotu esiin kahden pohjoismaisen kirkon eli Norjan ja Tanskan kirkon ratkaisut henkilöseurakuntiin. Toisin kuin selvityksessä nyt on mainittu, Norjassa toimii ByMenigheten-Sandnesin henkilöseurakunnan lisäksi ainakin Balsfjord-Tromsøn henkilöseurakunta.

Kuntarajoista luopumisen vaikutuksia on selvitetty myös eri viranomaistahoja kuulemalla. Lausunnot ovat antaneet valtiovarainministeriö, Verohallitus, Väestörekisterikeskus ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntojen sisällöt on kuvattu luvussa kuusi. Lausuntojen perusteella on todettavissa, että periaatteesta luopuminen vaikuttaa sekä kirkon rakenteisiin, että hallintokäytäntöihin. Tehdyn selvityksen sekä selvitystyön yhteydessä saatujen lausuntojen pohjalta, kirkkohallitus on todennut, ettei ole tarkoituksen mukaista erikseen selvittää mahdollisuutta poiketa parokiaalisuuden periaattesta seurakuntayhtymissä muutettaessa seurakunnasta toiseen, koska jo tämä edellyttäisi lähes samoja linjaratkaisuja rakenteiden suhteen kuin parokiaalisuudesta luopuminen kokonaisuudessaan. Parokiaaliperiaatteesta eli asumis- tai paikallisperiaatteesta luopumisessa ei ole kyse pelkästään mittavasta lainsäädäntöhankkeesta tai mittavasta tietojärjestelmähankkeesta, vaan kirkon rakenteiden uudelleen arvioinnista. Kuntaliitto julkaisi maaliskuussa kirjan "Kunnallisen itsehallinnon peruskivet". Tuossa teoksessa katsotaan, että keskeisiä elementtejä, joiden varaan kunnallisen itsehallinnon tulisi perustua, ovat yhteisöllisyys, paikallisuus, kansalaisyhteiskunta, hyvä johtaminen sekä sopeutuminen muuttuviin ja monimutkaisiin olosuhdetekijöihin. Mikäli seurakuntarakenteita lähdetään muuttamaan, tulee samalla ja ensisijaisesti selkeyttää, miten seurakunta kirkossa tänä päivänä halutaan määrittää ja mitä katsotaan kuuluvan seurakunnan itsehallintoon.


Paluu