Puheenvuoro



Hiilamo Heikki, edustaja

Otsikko:
Nuorten osallisuuden vahvistamista koskeva kirkolliskokouksen toimeksianto (Ilmoitus 3/2014)

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä toukokuuta 2014 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Haluan kiinnittää huomiota siihen, miten edustaja-aloitteita käsitellään kirkkohallituksessa. Mielestäni edustajat Ojala, Korolainen, Aula, Kaisanlahti ja Westerlund esittivät mielipiteitä, joihin on helppo yhtyä, mutta haluaisin muistuttaa kirkolliskokousta siitä, että nyt vastauksen saanut aloite tehtiin maaliskuussa 26. päivä vuonna 2009, eli yli viisi vuotta sitten aloitteen jättivät silloiset kirkolliskokousedustajat Signe Jauhiainen, Lauri Koponen, Sami Ojala, Kai Peltonen, Liisa Pitkänen, Pertti Reinikainen, Mikko-Matti Rintaharja, Minnamaria Tammisalo. Se, että tämän aloitteen käsittely on kestänyt näin pitkään, tarkoittaa sitä, että ainoastaan edustaja Ojala saa vastauksen tähän aloitteeseensa. Mielestäni meille edustajille on hyvin tärkeä oikeus se, että voimme tehdä aloitteita ja saada niihin vastaukset. Ja se, että vastauksen saaminen kestää neljä ja puoli vuotta, on mielestäni aivan kestämätöntä. Tässä on esitetty myös sitä, että kirkkoon tarvittaisiin jonkinnäköinen perustuslakituomioistuin tai oikeuskansleri tai oikeusasiamies, jokin ulkopuolinen taho, joka valvoisi päätösten lainmukaisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. En tiedä, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. En enää usko siihen, että uusi edustaja-aloite siitä, miten edustaja-aloitteita käsitellään, auttaisi.


Paluu